Outin Leffaopas

1960-luvun Amerikassa yritetään päästä neuvostoliittolaisten edelle. Yksi ratkaisu tähän tieteelliseen kisaan saattaa olla Amazonin pohjamudista löytynyt merihirviö / amfibinen humanoidi. USA:n avaruustutkimuskeskuksen tiedemiehillä on erilaiset käsityksen sen kohtalosta kuin paikkaa johtavalla Stricklandilla. Oman munansa soppaan heittää mykkä siivooja Elisa, joka rakastuu hirviöön ja haluaa palauttaa sen veteen.

Mikäli leffaa katsoessa tulee olotila ”kuin ennen hyvään aikaan”, niin et ole ihan väärässä. Visuaalisesti koko elokuva vaikuttaa mykkäelokuva-ajalta tai korkeintaan siitä 20 – 30 vuotta eteenpäin. Ja tämä siitä huolimatta, että päähenkilö on mykkä. Asusteet, puvustus, lavasteet ja jopa juonikin tuntuu henkivän jotain ihan muuta aikakautta kuin nykyistä päivänpoliittista aiheista huolimatta. Eikä tämä vanha hyvä aika lopu vain nähtäviin asioihin. Vaan koko elokuva tuntuu hengittävän vanhaa tarinaa kaunottaren ja hirviön kohtaamisesta vain maustettuna 1960-lukuisin piirtein. Joten leffan parissa työtä tehneille on nostettava hattua ja kumarrettava syvään.

Tämän tunnelman lisäksi veden vaikutukselta elokuvassa on vaikea välttyä. Vaikka ohjaaja Mr. Guillermo del Toro sen yleensä sinne hyvin solutteleekin, niin jossain vaiheessa alituinen läträäminen alkoi kyllästyttää. Sitä melkein odotti vesilasien tippumista, maan järähtelyä ja veden pinnan rikkoutumista. Onneksi nämä olivat kuitenkin vain hetkellisiä kokemuksia ja pääasialliseksi tunteeksi jää veden muotojen laaja käyttö. Yleisimmin sen läsnäolo esitettiin vihertävän värin kautta, joita elokuvan kuvannut Mr. Dan Laustsen on löytänyt lähes kaikesta. Miehen värisilmä vaikuttaa poikkeuksellisen laajalta, joten jääkin mielenkiinnolla seuraamaan mitä hän esittelee meille seuraavaksi.

Ohjaaja Mr. Guillermo del Toro tuo valkokankaalle elokuvanostalgiaa taidokkaasti. Joten ei ole ihme, että leffa kisaa parhaan elokuvan Oscar-pystistä. Siivoojan ja merihirviön erikoinen rakkaustarina on omanlaisensa satu, joka on saatu vaikuttamaan hyvältä valkokankaalla. Toisaalta mitään muuta en ohjaalta odottaisikaan, joka kiivaasti tuo omia visioitaan valkokankaalle. Mutta jääkö leffa kestäväksi kestohitiksi ja samanlaiseksi vaikuttavaksi kuin esimerkiksi Panin labyrintti (Pan’s Labyrinth) on vaikea sanoa. Mielenkiintoisesti tämä leffa olisi voinut olla erilainen, jos ohjaaja olisi saanut tahtonsa läpi ja tehdä uusiofilmatisioinnin Mustan laguunin hirviöstä. Siinä elokuvalla olisi ollut onnellinen loppu, mutta Universal ei tälle lämmennyt. Samanlaisia lämpeämisongelmia on nyt tosin monella Universalin monster-universen katsojalla, kun Mr. Tom Cruisen tähdittämä Mummy ei menestynyt toivotulla tavalla. Katsojalla jääkin siis pohdittavaksi, olisiko Mr. del Toron uusiointi Mustan laguunin hirviöstä onnistunut kääntämään tuota kelkkaa….

Ohjaaja del Toroa on kiitettävä siitä, että mies kantaa rehellisesti vastuun omista leffoistaan menivätpä ne sitten syteen tai saveen. Hemmolla on täysi taiteellinen vapaus tehdä juuri sitä mitä hän haluaa. Ja miksipä sitä lähtisi suitsimaan, kun lopputulos vaikuttaa näinkin vakuuttavalta. Samalla taiteellisella vapaudellaan hän haluaa myös ottaa elokuvillaan kantaa. The Shape of Water tekee sen hiljaisten / näkymättömien ihmisten puolesta. Tähän soisin meidän kaikkien arjessa kiinnittävän enemmän huomiota. Toisen olemassaolon tunnistaminen ja toisen huomioiminen on arvokasta ja inhimillistä toimintaa. Eikä se todellakaan vaikuta olevan kaikille itsestäänselvää.

Teemallisesti The Shape of Water -elokuva on ammentanut paljon erilaisista mytologioista. Jos leffassa on tylsää, voit alkaa pohtia sen yhteyttä perinteiseen Kaunotar ja Hirviö -tarinaan. Yhtymäkohtia löytyy myös Mustan laguunin hirviöön ja jopa King Kong – rainaan. Kaikissa näissä on myös jollakin tavalla perinteinen rakkaustarina esillä, eikä The Shape of Water tee siitä poikkeusta. Perinteisten hirviöleffojen tapaan se myös osoittaa, että hirviönä / väärinymmärrettynä koettuna hahmoon rakastuminen on todella haasteellista. Yleensä sitä ei katsella suopealla silmällä ja tästä romanssista seuraa useammin rakkaussuruja kuin menestystä onnessa. Ohjaaja del Toro tuo tähän oman näkemyksensä ja se on todella kaunista sekä erilaista katsottavaa. Ja tällä kertaa hirviö ei olekaan se paha puoli, kuten elokuvan julisteestakin voi päätellä.

Pääosassa eleillä ja ilmeillä itseään tulkitseva Ms. Sally Hawkins tekee jälleen vakuuttavaa jälkeä. Daamin ei oikeastaan tarvitse sanoa sanaakaan, sillä niin taidokkaasti hän tuo oman rakkauden tarpeensa ja rakastamisen julki. Äkkiseltään ei tule mieleen toista näyttelijää, joka pystyisi hän hyvään dialogiin ilman sanoja. Ja ehkäpä juuri tämän mykkyyden vuoksi elokuvan pienet yksityiskohdat nousevat myös merkittäviin rooleihin. Apua omassa suorituksessaan Ms. Hawkins on saanut naapuriaan näyttelevältä Mr. Richard Jenkisiltä ja työtoveriaa näyttelevältä Ms. Octavia Spenceriltä. Kumpikin näistä tekee hyvän roolisuorituksen, mutta leffan pääveturina toimii ehdottomasti Hawkins, joka on heittäytynyt rooliinsa joka solullaan ja on todella ansainnut Oscar-ehdokkuutensa.

Kaunis fantasiaromanssi

joka henkii ohjaajansa käsialaa loppuun asti. Vaikka se osin ammentaa innoitteensa eri elokuvista ja mytologioista, niin tämä erilainen rakkaustarina kertoo tarinaa, jossa todelliset hirviöt ovat muita mitä ulkonäkö antaa olettaa. Sen lisäksi elokuva hyvin film noirin ja kylmän sodan trilleri-elokuvien tyylinen. Kuten sanottu, se henkii vanhoja hyviä aikoja. Tästä huolimatta jäin omalla kohdallani odottelemaan enemmän kauhuelokuvien piirteitä, joista rainan ohjaaja del Toro on erityisen tunnettu. Tällä kertaa perinteinen rakkausdraama vei kuitenkin voiton. Suosittelen rainaa ohjaajan elokuvan ystäville, leffa ei ehkä ole miehen paras tuotos, mutta on taatusti sieltä huippupäästä.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Sally Hawkins, Octavia Spencer, Richard Jenkins, Michael Shannon, Michael Stuhlbarg, Doug Jones

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia