VALIKKO

The Post – Post-lehti

Aiheeseen liittyvä kuva

Katharine ”Kay” Grahamista tuli miehensä yllättävän kuoleman jälkeen paikallislehti The Washington Postin kustantaja. Seurapiirirouvan ja illalliskutsujen emännän piti muuttua päänsä pitäväksi, uutismaailmaa ohjaavaksi liikemieheksi, eikä tämä ollut mikään helppo päätös. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että lehti saa sota-analyytikko Daniel Ellsbergiltä ”Pentagonin paperit”, jotka sisältävät salaisia uutisia Vietnamin sodasta. Hallitus haluaisi pitää nämä salassa ja haastaa The Post -lehden oikeuteen. Konservatiivinen Katherine onkin liberaalimman päätoimittajansa Ben Bradleen kanssa kanssa puun ja kuoren välissä: julkaistako vai ei? Mikä on oikea tapa toimia? Ja onko lehteä vielä olemassa mahdollisen julkaisun jälkeen?

1970-luvun alussa tietovuoto uutisia saanut The Washington Post oli ihan tavallinen paikallinen aviisi. Aamulehden / Pohjalaisen / Kalevan tavoin sillä ei juuri ollut lukijoita oman valuma-alueensa ulkopuolella. Ja kuvaus tästä paikallisesta toimistotyöstä näkyy myös valkokankaalla. Kaukana tulevaisuudessa loistavat tietokoneet, googlet ja muut siistiä sisätyötä helpottavat asiat. Mutta samaan aikaan paikalle ovat ilmoittautuneet fiksut ja filmaattiset ihmiset hyvine kontakteineen ja vimmoineen tehdä hyvää journalismia.

Yhdysvaltojen mediahistoriasta ja lehdistön toiminnasta on olemassa mielenkiintoisia elokuvia. Tai sitten on vain myönnettävä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä mielenkiintoisempia ne ovat. Aika tekee tässä tehtävänsä. Mutta oikeasti hyvin kirjoitettu ja esitetty (media)poliittinen draama on kaunista katsottavaa. Vaikka siinä pyöritään arkisessa työssä, niin valtapeliä kulissien takana kuvataan myös hyvin. The Post ei tee tästä poikkeusta. Se on varmaotteista ja tyylikästä tulkintaa vaikeasta asiasta. Mielenkiintoisesti elokuvan loppu myös pohjustaa Watergate-skandaalia ja Presidentin miehet-elokuvaa (1976).

Aiheeseen liittyvä kuva

Perinteisesti presidentin ja median välillä on ollut jonkinlainen yhteistyösopimus. Ja ehkäpä tuohon aikaan tuo sopimus toimi paremmin kuin nykyään Mr. Donald Trumpin aikaan, jolloin lähes kaikki ei hemmoa miellyttävä uutisointia on ”vale-uutisia tai vaihtoehtoisia totuuksia”. Mr. Trumpin ja median yhteistyön sujuvuutta on mielenkiintoista seurata ja pohtia tullaanko tästä koskaan tekemään elokuvaa. Todennäköisesti ei, sillä aiheesta revitellään jo kyllä nyt ihan kiitettävästi sketsisarjojen merkeissä. Tai sitten se on aikamoinen twiittaus-hastag-raina. Joka tapauksessa tunnettu tosiasia on se, että uutiset suodattuvat aina jonkin tahon kautta ja vaikka kuinka korostetaan kansalaisten oikeutta saada puolueetonta tietoa, niin voidaan kysyä onko sitä oikeasti olemassa. Medialla on iso vastuu tässä kohtaa ja The Post kantoi sitä aikoinaan hyvin. Leffan jälkeen voikin pohtia itsekseen lehdistön eettistä vastuuta, mistä myös Suomi on saanut oman osuutensa viime vuonna.

Sitten voikin pohtia, että voiko tämä elokuva mennä pieleen? Sen ohjauksesta on vastannut Mr. Steven Spielberg vahvalla ammattitaidollaan ja omilla pikku piirteillään (osaako mies tehdä enää elokuvia ilman John Williamsin musiikkia??). Mr. Spielberg on jälleen päässyt keskittymään itse tarinaan erikoistehosteiden sijasta. Vai lasketaanko sellaiseksi se, että puhelimessa kuultava ääni on presidentti Nixonin omaa. Se on poimittu salakuuntelunauhoista. The Post perustuu Yhdysvaltojen mediahistorian ja poliittisen pelin yhteenottoon. Tietovuotajista (mm. Snowden) on tehty elokuvia aiemminkin, mutta raina keskittyy enemmän siihen tiedon vastaanottajaan ja siihen, mitä sillä tehdään. Sekä rainan käsikirjoituksesta ovat vastanneet lehtien ja vallan parissa aiemminkin hyvää työtä tehneet Liz Hannah ja Josh Singer (Viides valta; Spotlight). Paljon siis vaadittaisiin, että kuuseen kurkotettaisiin, mutta katajaan kapsahdattaisiin. Ja sinne kuusen oksille varmasti on myös päästy, sillä leffa kisailee myös parhaan elokuvan Oscarista. Toki samaa pystiä tavoittelee moni muukin hyvä elokuva, mutta rainalla on kaikki mahdollisuudet onnistua.

Kuvahaun tulos haulle the post film

Tasalaatuisen ja hyvän elokuvan lisäksi myös sen näyttelijät vakuuttavat. Ms. Meryl Streepiä on totuttu pitämään vahvojen naisten esittäjänä, eikä hän poistu tästä luokasta edelleenkään. Toki alku perhepiiristä lehden johtajaksi ei suju kovinkaan hyvin, mutta lopussa mennään streepimäisellä väkivimmalla ja tahdonvoimalla. Daamia on kiitettävä siitä, että hän tekee tämän muodonmuutoksen sujuvasti ja uskottavasti. Samoin onnistuu Mr. Tom Hanksin suoritus. Tämän kaksikon yhteistyön sujuvuutta on kaunista katsella. Vaikkakin takanani istuneet mummot hehkuttivat enemmän Tom Hanksia (häntä oli kuulemma tultu katsomaan). Pääroolissa keikkuvien lisäksi koko valkokankaan valloittajien joukko on täytetty ammattinsa osaavilla näyttelijöillä. Mainitsemisen arvoisia ovat myös herrat Matthew Rhys ja Bob Odenkirk, jotka vakuuttavat tietovuodon työstämisen parissa. Ja ehkäpä juuri näiden vahvojen näyttelijöiden vuoksi koko elokuva on ihastuttavan tasalaatuinen. Kaikki vaikuttavat saavan yhtä paljon valkokangasaikaa, eikä kukaan nouse erityisesti ylitse muiden.

Oikeassa elämässä RAND Corporation -yhtiölle työskennellyt sotilaallinen tutkija Mr. Daniel Ellsberg (1931 – ) vuoti vuonna 1917 Pentagonin paperit usealle eri lehdelle, kuten The New York Timesille ja The Washington Postille. Paperit käsittelivät salattua tietoa Vietnamin sodan kulusta, sen oletusta onnistumisesta ja Yhdysvaltojen voittomahdollisuudesta siinä. Tätä ei luvattu näissä papereissa tapahtuvaksi, vaikka Valkoisen talon edustajat voittoa ja menestystä lupailivatkin. Sen sijaan Pentagonin paperit osoittivat presidenttien Kennedy, Johnson ja Nixon valehdelleen tietoisesti amerikkalaisille sodan todellisesta kulusta ja voittomahdollisuuksista.

Kuvahaun tulos haulle the post film

Tämä tietovuoto yhteisen hyvän eteen on hyvä pitää mielessä, kun ajattelee Yhdysvaltoja ravistelleita kahta muuta tietovuotajaa (Mr. Edward Snowden ja Bradley Manning) viime vuosilta. Mr. Ellsberg onkin todennut kaiken kohun keskellä, että nämä tietovuotajat valitsivat tarkasti mitä kertoivat julkisuuteen ja jättivät tietoisesti kertomatta sen kaikkein salaisimman. Samaa mieltä voi olla Ellsbergin kanssa siitä, että mediassa noussut kohu on käsitellyt enemmän totuuden kertomisen ja avoimuuden riskejä. Poissaolollaan loistaa vaikeneminen on kultaa, valheiden verkko kiristyy ja hiljaisuus on myöntymisen merkki -keskustelut. Ja nyt kaikki tiedovuodoista kiinnostuneet voivat sitten klikata itsensä tänne lukemaan kahdeksasta eri vuodosta ja paljastuksesta, jotka aikoinaan puhuttivat ihmisiä ympäri maailmaa. Oleellista niiden kohdalla lienee on vain se, että paljastuksen tekijä on näkökulmasta riippuen joko roisto tai sankari.

Poliittista peliä ja sananvapauttawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
The Post on tasalaatuinen ja taidokas elokuva, joka jakaa valkokangasaikaa tasaisesti kaikille sen päätoimijoille. Roolit on tarkkaan mietitty, tarina hiottu ja musiikista vastannut Mr. John Williams. Leffalta ei voi kuin odottaa hyvää suoritusta ja sen se myös lunastaa. Vaikka tarina on tuttu omalla tavallaan, on ohjaaja Mr. Spielberg saanut siitä luotua kiinnostavan poliittisen jännärin. Se on todellakin ansainnut Oscar-ehdokkuutensa. Suosittelen rainaa kaikille hyvistä elokuvista pitäville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk, Matthew Rhys, Tracy Letts, Sarah Paulson, Bradley Whitford, Alison Brie, Bruce Greenwood.

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Osastot: Draama, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa