VALIKKO

The Mummy – Muumio

Kuvahaun tulos haulle the mummy film poster 2017

Irakissa Nick Morton ja hänen kumppaninsa Chris Vail löytävät vahingossa suljetun sarkofagin seuratessaan arkeologi Jenny Hailyeltä kähvellettyä karttaa. Haileyn osuessa paikalla hän haluaa sarkofagin Lontooseen. Samalla käy ilmi, että sarkofagi kuuluu egypitiläiselle prinsessa Ahmanetille joka teki kaupat Sethin kanssa saadakseen paikkansa jumalien joukossa isänsä faarao Menehptren jälkeen. Homma kuitenkin menee pielee ja faaraon papit surmaavat ja muumioivat Ahmanetin elävänä jättäen hänet odottamaan uutta alkua sarkofagin sisälle. Sarkofagia lähtee saattamaan Haileyn lisäksi myös Morton ja Vail. Samaan aikaan Lontoossa rakennustyömaalla löydetään ristiretkiritaiden hauta, josta hirviöitä metsästävän Prodigium- ryhmän johtaja muuan tohtori on erityisen kiinnostunut. Samalla sarkofagin siirtomatka ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan Ahmanet löytää tämän reissun aikana itselleen uuden rakkauskohteen Mortonista. Edessä onkin Mortonin kehosta kamppailu, Ahmanetin langettaman kirouksen purkaminen ja siinä samalla maailman pelastaminen.

Leffa toteuttaa omalla tavallaan kliseiden täyttämistä. Kunnon muumio-leffan tavoin siinä on luonnollisesti hiekkaa (check), mystinen ja merkittävä amulentti (check), itseään täynnä olevia seikkailijoita (check), ikiaikainen pahuus, joka saa nyt uuden mahdollisuuden maailman valloitukseen (check) ja sivuosissa olevia naisia (check). Osaisikohan sitä kirjoittaa näiden perusteella paremman, selkeämmän ja pelottavamman käsikirjoituksen?? Varsinkin kun muistaa, että vihreää kangasta vasten kuvatut kohtaukset ja tietokone antavat mahdollisuuksia vaikka mihin. Ja siinä vaiheessa, kun mielikuvitus nousee pystyyn voisi vierailla Lontoossa British Museum:in  ja Natural History Museum:in eri osastoilla lisäinspiraatiota hakemassa.

Kuvahaun tulos haulle the mummy film 2017

Joka tapauksessa ohjaaja Mr. Alex Kurtzman käynnistelee tällä elokuvalla käsikirjoittaja hemmojen David Koepp, Christopher McQuarrie ja Dylan Kussman kanssa uuden elokuva-universiumin aloittamista (nyt kyllä useampi kokki teki leffasta sekavan sopan). Leffa haluaa aloittaa uudelleen Muumio-kauden ja siten olla ensimmäinen Universal Studion the Dark Universe elokuva-sarjaa. Tosin ohjaaja on myös todennut, että raina sijoittuu samaan yhteyteen Mr. Stephen Sommersin Muumio-triologian ja sen spin-off rainojen kanssa. Eli ota tästä kaikesta nyt selvää, että kumpi oli ensin muna vai kana?? Ja tätä selvyyttä olisi kaivattu koko elokuvan ajan selventämään sitä, että mitä ihmettä valkokankaalla oikein tapahtuu ja miten nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa.

Ohjaaja Mr. Alex Kurtzman on enemmän tunnettu elokuvien tuottamisesta (mm. Eagle Eye, Now You See Me) ja käsikirjoittamisesta (mm. Transformers,Cowboys & Aliens) kuin varsinaisesta ohjaamisesta. Mutta ainakin miehen käsikirjoituksellisen CV:n uskoisi tukevan tällaista sci-fi hälinää ihan satasella sekä tekevän elokuvan ohjaamisesta ja tarinan kerronnasta sujuvaa. Muumion kohdalla lopputuloksesta voidaan kuitenkin olla aika montaa mieltä. Toki leffa etenee sujuvaan tahtiin, mutta pomppiminen vähän siellä sun täällä erilaisten juonenkäänteiden ja uusien hahmojen esittelyssä syö pohjaa varsinaiselta Sethin valitun kohtalolta. Annettakoon se kaikki kuitenkin anteeksi, jos leffa onnistuu luomaan pohjaa Dark Universium -elokuville, joissa luodaan pahan olemuksesta ja sitä vastaan kamppailemisesta.

Kuvahaun tulos haulle the mummy film 2017

Universal Studiolta on lähtenyt maailmalle 1920-luvulta lähtien erilaisia kauhu-, jännitys- ja tieteiselokuvia. Kulta-aikaansa ne vaikuttivat elävän 1920-1950-luvuilla tuoden suuren yleisön pelotukseksi sellaisia klassikkonäyttelijöitä kuin herrat Bela Lugosi ja Boris Karloff. 1950-luvun jälkeen näitä elokuvia on kyllä lämmitelty uudestaan erityisesti Muumioiden (The Mummy, The Mummy Returns, The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor) ja Draculan (Dracula, Dracula Untold) parissa. Nyt Universal Studios tosiaan päätti saada osansa maailmankaikkeuden kakuista (leffakatsojista) ja polkaisi käyntiin Dark Universe -elokuvat. Nyt nähtyä Muumiota pitäisi seurata ohjaaaja Mr. Bill Condonin Bride of Frankenstein (2019). Ja sen jälkeen ilmassa roikkuvat muun muassa The Black Lagoon – Mustan laguunin hirviö, Invisible Man – Näkymätön mies, Van Helsing, Wolf Man – Ihmissusi, Frankenstein, Dracula, Phantom of the Opera ja Huntcback of Notre-Dame -elokuvat. Tarkoitus olisi tuoda modernisoidut hirviöt takaisin valkokankaalle (ja saada osansa kassatuloista). Osa näistä kuulostaa minunkin korvaani ihan potentiaalista leffoilta, mutta samantien voin myös sanoa, että pokka ei varmasti kestä katsoa noita kaikkia ikärajojen rikkomisesta huolimatta. Ei ainakaan, ellei leffan taso ja selvyys nouse tästä sarkofagista ihmisten ilmoille. Tämä siitäkin huolimatta, että nämä leffat puskevat valkokankaalle testosteronia ja sama trendi vaikuttaa myös jatkuvan, sillä esimerkiksi alkanut hypetys Bride of Frankenstein -elokuvan ympärillä vaikuttaa keskittyvän Mr. Javier Bardemiin, jolla on sulhasen rooli. Itse daamista ei vielä juuri puhuta yhtään mitään.

Mietin pitkään muumion näkemistä ihan omista sietokyvyn puitteista, mutta kun pääosassa oli Mr. Cruise niin päättelin, että ei se nyt niin kammottava voi olla aiheestaan huolimatta. Nyt leffan jälkeen olo on enemmänkin huvittunut kuin säikähtänyt. Ja en osaa sanoa vaikuttaako siihen Mr. Cruise pääosassa vai ei. Vai johtuiko se naisnäyttelijöiden alikäyttämisestä. Leffa puskee eteenpäin nimittäin testosteronilla ja Mr. Cruisen avulla. Toisaalta pelottumisen puutetta voi selittää myös se, että raina lainailee aika hävytömästi vakuuttavia kohtauksia muilta rainoilta, jotka ovat onnistuneet säikäyttämään katsojiaan tätä paremmin. Leffamaanikoille tässä muutamia pongailtavia rainoja: Five Million Miles to Earth; American Werewolf in London; Star Trek 2: The Wrath of Khan ja Bride of Frankenstein. Olipa syy mikä tahansa, niin pelottavuuden sijasta tämä leffa kalastelee varmasti samoja katsojia kuin viimeisin Pirates of the Caribbean -raina.

Kuvahaun tulos haulle the mummy film 2017 russell crowe

Näyttelijät kai tekevät kuitenkin hyvää työtä. Se on vain sääli, että daamit jäävät vähälle huomiolle tässä rainassa (vankilapaosta huolimatta). Mr. Crowe on löytänyt itsensä elokuvasta, joka tarjoaa palkkashekin ja ehkäpä myös jatko-osan ja Mr. Cruise puolestaan on taas saanut mahdollisuuden juosta (kuten hän tekee kaikissa elokuvissaan). Hemmohan on kyllä tunnettu siitä, että hän kokeilee kaiken tyylisiä leffoja ainakin kerran ja sitten pyrkii periaatteellisesti välttämään jatko-osia (Mission Impossible ja Jack Reacher ovat sitten ne ainoat poikkeukset). Näissä merkeissä leffan loppuun istuminen ei kannata, siellä ei ole tarjolla viitettä mahdollisesti potentiaaliseen jatko-osaan.

Suo siellä, vetelä täälläwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja jossakin siellä keskellä muumio, joka odottelee uutta mahdollisuutta maailman valloitukseen. Muumion juoni etenee suhteellisen hyvin, mutta mukaan on ängetty mieletön määrä erilaisia alitasoja, jotka ehkä petaavat uusia elokuvia, ehkä ovat merkittäviä tämän leffan kannalta tai ehkä on vain laitettu mukaan, koska se on kivaa. Leffa kärsii kunnon käsikirjoituksen puutteesta ja näyttelijöiden taitojen hyödyntämättä jättämisestä, ellei sitten lasketa Mr. Cruisen juoksentelua mukaan. Hemmo voisi harkita seuraavana urasiirtonaan juoksuvalmentajan roolia. Elokuvan tapahtumat ilmeisesti liittyvät toisiinsa, mutta leffa etenisi sujuvasti myös ilman puolta niistä. Ja vaikka asioita selitetään välillä rautalankamallilla, niin minä ainakin tipuin kärryiltä jossain vaiheessa ennen kuin pääsin sinne takaisin. Jos Dark Universiumin tavoitteena oli tehdä totaalisen pelottava leffa, niin nyt mentiin metsään. Mutta mitä taas tulee kesäleffan rooliin, niin siinä Muumio täyttää tehtäävänsä ihan asiallisesti. Siinä on toki jännät kohtansa, mutta miksikään pelottavaksi rainaksi sitä ei saa tehtyä, eikä samoin miksikään seikkailuleffaksi. Ihan asiallista katsottavaa, kun sallii maailmankaikkeudelle kaikenlaisen toiminnan. Loppupeleissä Muumio kuitenkin nauratti tai haukotutti enemmän kuin pelotti. Suosittelenkin sitä siis kaikille kevyttä kauhuhuumoria kaipaaville ja Mr. Tom Cruisen elokuvien ystäville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Tom Cruise, Annabelle Wallis, Sofia Boutella, Jake Johnson, Russell Crowe, Courtney B. Vance, Marwan Kenzari, Javier Botet

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat, Sci-fi
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa