VALIKKO

The Jungle Book – Viidakkokirja

Intian viidakon sudet kasvattavat nuoren pojan Mowglin kaltaisekseen laumassa viihtyväksi ja laumasta turvaa saavaksi. Shere Khan-tiikerin kautta tulee kuitenkin ongelmia matkaan ja Mowglin ystävä Bagheena-pantteri päättää, että pojan on aika palata ihmisten pariin. Matka sinne ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan ja Mowgli jääkin tekemään lähempää tuttavuutta Baloo-huulikarhun kanssa sen jälkeen, kun se pelasti hänet Kaa-pytonkäärmeen kiermuroista. Seikkailut eivät Mowglin kohdalta ole vielä ohitse, vaan luvassa on muun muassa orangien hallitsijan Kuningas Louien tapaamista sekä monia muita seikkailuja, jotka lopulta osoittavat ystävyyden ja ystävällisyyden voiman.

Brittiläisen Mr. Rudyard Kiplingin (1865 – 1936) vuonna 1894 kirjoittama lastenkirja on nyt mielenkiinnon kohteena. Aihe on ollut kutkutteleva hollywoodlandian mielessä pitkään ja Disney tuottikin valkokankaalle vuonna 1967 animaation Viidakkokirja. Valkokankaalla Viidakkokirja jaksoi kuitenkin ilahduttaa katsojia sen jälkeen uudestaan ja uudestaan. Ja nytkin voi odotella uutta versiota Mowglin seikkailuista vuonna 2018, jolloin Warners Brosin ja The Imaginarium Studiosin esittävät siitä oman versionsa. Tuolloin ohjaajan puikoissa tahtia heiluttaa Mr. Andy Serkis, joka kutsuu omaa versiotaan suhteellisen synkkämieliseksi tulkinnaksi.

Tämän Viidakkokirjan ohjaaja Mr. Jon Favreua puolestaan kehuu omaa leffaansa ensimmäiseksi perhe-elokuvaksi mitä aiheesta on tehty. Sitä ihan samaa ei voi sanoa miehen kaikista muista ohjaustöistä (Iron Man, Cowboys & Aliens, Chef). Perhe-elokuva mentaliteettia enemmän Viidakkokirja kylläkin painottaa ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta. Kun pidät luonnosta huolta ja elät rauhassa siellä olevien eläimien kanssa, saat itsekin osaksesi luottamusta ja hyvää yhteistyötä. Tähän kohtaa sopiikin mainittavaksi luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Japanilaiset määräävät ihmisille hoidoksi retkiä metsään, ehkä Viidakkokirja osoittaa omalla tavallaan sen hyödyllisyyden myös nuoremmalle sukupolvelle. Mr. Favreauta on joka tapauksessa kiitettävä siitä, että hän ei tehnyt elokuvasta musikaalia vaan onnistui pitämään siinä esitetyt kappaleet siihen hyvin kuuluvina. Ihastusta tässä katsojassa aiheutti myös erityisesti elokuvan lopputekstit sekä niihin liitetty animaatio ja biisit. Biisit The Bare Necessities, Trust in Me ja I Wan’na Be Like You ovat aikamoisia korvamatoja ja uskonkin niiden herättelevän nostalgian helmiä Viidakkokirjan aiemmin nähdeiden (aikuisten) katsojien mielessä.

Vaikka näyttelijätyö valkokankaalla kärsii välillä uskottavuuden puutteesta on nuorta Mr. Neel Sethi kiitetttävä yrityksestä. Ehkäpä aika ja kokemukset vihreän kankaan kanssa työskentelystä lisäävät hänen taitojaan vuosien kuluessa. Ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä. Herroja Kingsley, Murray ja Walken kuuntelee ihan mielellään olipa heidän roolinsa mikä tahansa. Näyttelijätyötä enemmän tässä Viidakkokirjassa visuaalinen anti vakuuttaa sitäkin enemmän. Itse katselin sen ilman erikoistehosteita, mutta työn jälki on niin taidokasta, että leffasta voisi nauttia enemmän 3D-lasien kanssa. Ohjaaja on panostanut tähän koko rahan edestä, ehkäpä juuri tarinan tuttuuden vuoksi. Panostus on todella kannattanut ja leffa kannattaa katsastaa jo pelkästään sen vuoksi. Tämä retki Intian viidakkoon on ihan omaa luokkaansa.

Mikäli leffan aihe kiinnostaa suomeksi Viidakkokirja on ilmestynyt useita kertoja hieman eri nimillä. Teos Intian viikadoista 1 – 2 (1898 ja 1909) oli sen ensi-esitys maassamme. Viidakkopoika nimellä aihetta käsiteltiin kirjassa myös vuonna 1909. Viidakon kirja nimi puolestaan houkutteli lukijoita vuonna 1948 ja Viidakkokirjat teki samaa vuonna 1965. Viimeinen suomennus aiheesta on tehty vuonna 1992 ja sen perusteella kirjastosta voi etsiä Viidakkokirja nimistä opusta. Ehkäpä minunkin pitää tehdä se uusi toivioretki Metsoon ja perehtyä uudelleen Mowglin ystävineen sekä heidän seikkailuihinsa.

Ole ystävällinen kaikillewww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja säilytä avoin mieli. Sen avulla koet paljon ja opit paljon. Viidakkokirjan Mowgli ainakin tuntuu säilyttävän nämä teesit ja niiden avulla kohtaavan uudet tuttavuudet lapsen innokkuudella ja avoimuudella. Elokuva onkin tämän ihmetyksen esittelyä, visuaalista tykitystä Intian viidakon kaunesta sekä mielenkiintoista tarinaa, joka ei kuitenkaan oikein kunnolla lähde käyntiin. Ja tämä on todella sääli, sillä Mowglin esittämä lapsen näkökulma antaa paljon sellaista naiiviuutta ja lapsen mielisyyttä tälle elokuvalle, mistä aikuinenkin voisi ottaa oppia. Tässä kohtaa voin suosiolla katsoa peiliin ja todeta, että kirja tai Disneyn animaatio eivät oikeastaan koskaan säväyttäneet minua, joten asenteeni oli heikko jo leffasaliin mennessä. Mutta tästä huolimatta koin, että leffa jäi puolitiehen. Toki se on perheystävällinen, siitä saa hyviä oivalluksia luonnon ja eläiten kohtelun tärkeydestä sekä siitä ystävyydestä sekä tietenkin myös sopivasti jännitystä. Mutta itse olisin kaivannut enemmän lihaa luiden päälle tai tiiviimpää tarinan kerrontaa. Suosittelen rainaa kuitenkin kaikille Viidakkokirjan ystäville, leffa ei varmastikaan tuota pettymystä vaan vie katsojansa juuri sinne mielikuvitusmaahan, mihin hän toivookin pääsevänsä Mowglin seurassa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät ja ääninäyttelijät: Neel Sethi, Ben Kingsley, Bill Murray, Idris Elba, Scarlett Johansson. Christopher Walken, Lupita Nyong’o, Giancarlo Esposito

The Law of the Jungle (From The Jungle Book) by Rudyard Kipling

Now this is the Law of the Jungle —
as old and as true as the sky;
And the Wolf that shall keep it may prosper,
but the Wolf that shall break it must die.

As the creeper that girdles the tree-trunk
the Law runneth forward and back —
For the strength of the Pack is the Wolf,
and the strength of the Wolf is the Pack.

Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa