VALIKKO

The Hateful Eight – Vihainen kahdeksikko

Full size image

Palkkametsästäjä John ”The Hangman” Ruth on saattamassa murhasta syytettyä ja nyt vangittua Daisy ”The Prisoner” Domergueta oikeuden eteen Red Rock kaupunkiin yhdessä ohjastajansa O.B.n kanssa. Matkan aikana he saavat seuraa toisesta palkkiometsästäjästä majuri Marquis ”The Bounty Hunter” Warrenista ja itsensä lainvalvojaksi nimittäneestä Chris ”The Sheriff” Mannixista. Päälle osuva myrsky pakottaa nelikon hakemaan suojaa pienestä Minnien rihkamakaupasta, missä he kohtaavat neljä uutta sään muutosta odottelevaa muukalaista: Bob ”The Mexican”, Oswaldo ”The Little Man” Mobray, Joe ”The Cow Puncher” Gage ja entinen kenraali Sanford ”The Confederate” Smithers. Petosten ja selkään puukottamisen osuessa yhä useammin kohdallaan pikku putiikissa olijat oivaltavat, että he eivät ehkä selviä tästä tapaamisesta hengissä. Mutta mitään ei voi oikeasti odottaakaan, kun samassa paikassa punkkaa joukko rikollisia ja väkivaltaisia lain puolustajia.

Käsikirjoittaja-ohjaajan Mr. Quentin Tarantinon kahdeksasta elokuva The Hateful Eight vie katsojat talvisiin tunnelmiin kieroilun, koston ja rahanahneuden merkeissä. Se sijoittuu Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeiseen Wyomingiin ja esittelee meille kahdeksan toisilleen vierasta ihmistä, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta viettämään aikaa samassa paikassa. The Hateful Eight on tyypillinen Mr. Tarantinon elokuva. Se on täynnä nokkelaa dialogia ja tyyliteltyä väkivaltaa aina mässäilyyn asti. Erikoistehosteita on jällleen kerran käytetty koko rahan edestä. Tämän lisäksi otokset pysyvät pitkään paikoillaan ja antavat siten katsojalle laajemman mielikuvan tapahtuvista asioista.

Ohjaaja itse pitää elokuvaa mahdollisesti viimeisenä elokuvanaan, mutta tätä on oikeasti vaikea uskoa. Suotakoon Mr. Tarantinolle luova tauko, jos siltä tuntuu, mutta sitten voikin jo palata tutun sorvin ääreen katsojia ilahduttamaan. Joskin on myönnettävä, että eettisesti ja moraalisesti tämä raina eroaa vahvasti miehen aiemmista elokuvista ja siten voi myös hyvin ymmärtää hemmon halun kaivautua karhun koloon loppuikäksi. Siinä missä Mr. Tarantinon aiemmissa elokuvissa (mm. Reservoir Dogs ja Pulp Fiction) katsojille esitellään moraalin ja eettisen toiminnan kanssa pähkäileviä hahmoja, niin The Hateful Eight -rainassa tarjolla on vain lahtaamista ilman minkäänlaista moraalista pohdintaa asiasta. Katsojalla ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia pitää yhdestäkään Minnien putiikissa majailevista ihmisistä, sillä valkokankaalla esitetään lähinnä pohdintaa siitä, kuka ansaitsee kuolla.

Musiikin elokuvaan on tehnyt lännenlokari-elokuvien klassikkosäveltäjä Mr. Ennio Morricone. Alkuun säveltäjä oli tätä vastaan, mutta Mr. Tarantinon pyhiinvaellusmatka mestarin kotinurkille Roomaan sai Mr. Morriconen toisiin ajatuksiin. Asialle punaisen lipun näyttäminen on kuitenkin ymmärrettävää. Mr. Morricone ei halua leimautua länkkäreiden säveltäjäksi, vaikka hän taitaakin niistä olla tunnetuin. No 83-vuotiaalla mestarilla on vielä aikaa näyttää osaamistaan ja intohimoaan muunkinlaisen musiikin parissa. Ja onneksi Mr. Morricone oli tahtipuikossa. Leffan musiikki on todella vakuuttavaa ja tilanteisiin sopivaa, aivan kuin se hiipisi salakavalasti sisuksista ulospäin.

Ohjaaja Mr. Tarantino on saanut elokuvaansa vaikuttavan näyttelijäkaartin. Vaikka hän esittääkin suosineensa hieman tuntemattomampia nimiä tällä kertaa, niin valkokankaalla vilahtelee asiansa osaavia ihmisiä, jotka vakuuttavat omissa rooleissaan. On myös helppo ymmärtää ohjaajan pointti siitä, että tämä elokuva ei ole minkään yhden supertähden leffa, vaan kaikkien näyttelijöiden tulisi olla keskenään tasa-arvoisia. Ainakaan näin katsoja ei heti arvaa kuka kuolee heti ja kuka hetken päästä. Ja vaikka elokuva onkin tarantinolainen, niin perinteisen väkivallalla mässäilyn ja lahtaamisen rinnalle hän on saanut sujutettua siihen niin hyvää psykologista trilleriä, että aikaa lentää kuin siivillä. Leffaa ei millään uskoisi lähes kolmetuntiseksi rainaksi.

Elokuva palaa omalla tavallaan elokuvien tekemisen juurelle. Se on kuvattu 70 mm Ultra Panavisionin laitteilla, joita kuvausryhmä aikoinaan metsästi ympäri maita ja mantuja. Tämä kuvaustyyli antaa leffalla perinteisen vanhan ajan elokuvan piirteen. Ehkä sitä myös lisää entisestään tapahtuminen keskittyminen lähinnä sisätiloihin, missä kuvaajan oli mahdolista saada useampi näyttelijä (= tapahtuma) yhtä aikaa valkokankaalle. Näyttelijät toimivat autenttisissa paikoissa. Talvi on kuvattu talven keskellä, mutta vaikka kuvaukset siirtyivät ulkokuvausten jälkeen lämpimimpiin maiseniin, niin studion lämpötila ei seurannut perästä. Ohjaajalle oli tärkeää autenttisuus, joten kylmänhuuruiset hönkäilyt todellakin ovat kylmän huuruisia hönkäilyjä eikä erikoistehosteita.

Kauniin ruma väkivaltainen elokuvawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka on täynnä yllätyksiä niin ohuen psykologisen juonen kuin hahmojen suhteen. Leffassa ei oikeastaan ole virallista juonta paitsi paljon puhuminen ja lahtaaminen. Mutta jollakin ihmeellisellä tavalla Mr. Tarantino on saanut senkin vaikuttamaan suhteellisen mielenkiintoiselta. Ja tämä on aikamoinen saavutus, sillä leffan dialogit vaikuttavat välillä toki syvällisiltäkin, mutta niillä vain pohjustetaan seuraavaa tappoa. Leffa voisi hyvin kuvailla myös väkivaltaisen mobbauksen esityksenä. Millään toiminnalla ei ole kunnon oikeutusta, syytä tai tarkoitusta. Tarkoituksena on vain osoittaa, että toista voi vahingoittaa ja pahisten paikka on hirttonarun jatkeena.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Samuel L. Jackson, Kurt Russell. Walton Goggings, Demián Bichir, Tim Roth, Michael Madsen, Bruce Dern, Jennifer Jason Leigh, James Parks, Channing Tatum, Zoe Bell, Lee Horsley

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Väkivalta
Henkilöt: , , , , , , ,
Kommentit

Vastaa