VALIKKO

The Bling Ring – Kimmaltava hely

The Bling Ring -elokuva perustuu tosipohjaiseen tapahtumaan, missä ryhmä Calabasasissa Californiassa asuvia teinejä ryösteli huvikseen säännöllisesti julkkisten koteja lokakuun 2008 ja elokuun 2009 välisenä aikana. Kiinnostuksestaan kaikkeen kimaltavaan ja erityisesti Paris Hiltonin omaisuutta kohtaan ryhmää ruvettiin kutsumaan nimellä The Bling Ring tai Hollywood Hills Burgular Bunch. Bling Ring-ryhmän ryöstelyn kohteet valikoituivat ryhmän naisten maun mukaan. Tavoitteena oli saada muodikkaita vaatteita ja asusteita, joten pinnalla olleet julkkikset olivat sopiva kohde. Paris Hiltonin lisäksi ryöstelyn kohteeksi joutuivat muun muassa Audrina Patridge, Rachel Bilson, Lindsay Lohan, Orlando Bloom ja Miranda Kerr sekä Brian Austin Green ja Megan Fox.

Valkokankaalla nämä ’tahdon Paris Hiltoniksi Paris Hiltonin paikalle’ pyörivä nuorisoporukka saa tuulta puurjeisiinsa Rebecan (Katie Chang) ja hänen ystävänsä Marcin (Israel Broussard) avulla. Erityisesti Nick (Emma Watson) ja Chloe (Claire Julien) ja Sam (Taissa Farmiga) vaikuttavat innostavan asiasta. Mutta mitä muuta voi odottaa, jos mentaliteettina on, että ’I like her style – let’s go shopping’  kun tässä ei ole oikein muutakaan tekemistä.

Ohjaaja Ms. Sofia Coppola on tehnyt jälleen elokuvan, joka jälleen ottaa kantaa showbisneksessä mukana oleviin ihmisiin. Ms. Coppolan edellisessä Somewhere -elokuvassa katsojalla oli mahdollisuus seurata sitä kuplan sisältä ja nyt pääsemme siihen mukaan tarkkailijoiden näkökulmasta, jotka pyrkivät tulemaan idoliensa kaltaiseksi. Kun valkokankaalta on nyt tuotettu katsojien iloksia elokuvan ilosanomaa kummastakin suunnasta, jää pohdittavaksi, että mistä suunnasta se seuraava elokuva tätä samaa aihetta käsittelee. Toisaalta Ms. Coppola voi myös edelleen jatkaa rikkaiden ja kuuluisien elämien kuvaamista muidenkin teemojen kautta.

Joka tapauksessa ohjaaja itse toivoo, että Bling Ring antaa ajattelemisen aihetta sen katsojille. Hän on pyrkinyt glamourin, tosi-TV-kritiikin ja nuorisolaisten vaikutteiden yhdistämiseen tavalla, joka pakostakin herättää jotain mielipiteitä. Itselläni nämä tosin olivat lähinnä hämmennyksen oloisia, että näinkö vähän tästä aiheesta oli saatu irti. Bling Ring -elokuvaa on verrattu kesän toiseen teinit tien päällä (Spring Breaker) -elokuvaan, jossa käsitellään samankaltaisia asioita. Spring Breaker -leffaa en oikeasti ymmärtänyt ja tämä tuotti kyllä samanlaisia ongelmia suoranaisen pintaliitelyn vuoksi. Tosin on myönnettävä, että olin siellä leffasalissa vanhemmasta päästä kuin juuri ikärajan saavuttaneet katsojakolleegani. Kai tässä pitäisi alkaa kaivamaan noita kuuluisia teinimuistojaan esiin, että leffan sanomaan voisi samaistua paremmin.

Pinnallista purjehtimista muoti-vaatteiden perässäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Bling Ring -elokuva voi saada katsojansa tuntemaan olonsa vanhaksi ja siihen riittää varmasti yli 20 ikävuoden ylittäminen, sillä niin hyvin se esittelee varhaisaikuisten / myöhäisnuorisolaisten elämää ja heidän kokemiensa keskipisteitä siinä. Mikäli oman elämänsä haluaa pitää yksityisenä eikä halua BB-asukkien tavoin saavuttaa 15 minuuttia kuuluisuutta elokuva voi jättää koskettamatta. Samalla on kyllä myönnettävä, että Bling Ring voi myös jättää koskettamatta sen vuoksi, että se ei jaksa tarjoa riittävän mielenkiintoista draamaa koko elokuvan ajaksi. Nuorisolaiset saavat siitä varmasti eniten irti, enkä nyt kyllä uskalla sanoa, että ne olisivat vain hyviä vaikutteita. Me muut voimme sitten vain ihmetellä miten suuri vimma on saada se kuuluisuus siellä ihmisten mielissä, vaikka se tulisi väärin keinoin.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Leffan kunniaksi kaikesta huolimatta on laskettava sen pääseminen blogiin. The Bling Ring on tämän sivuston 400:s elokuva ja tästä on taas hyvä jatkaa tavoittelua kohti sitä seuraavaa satasta. Viisisatanen täältä tullaan.

Osastot: ???, Leffat
Kommentit

Vastaa