VALIKKO

The Amazing SpiderMan – Ihmeellinen Hämähäkkimies

Perusjuoneltaan Ihmeellinen Hämähäkkimies seuraa hyvin perinteistä supersankari leffaa. Siinä on keskinkertainen nuori mies Peter Parker (Andrew Garfield), joka jollakin salaperäisellä tavalla saa itselleen supervoimat ja päätyy siten ainakin puolen valtakunnan pelastajaksi. Mukana on tietenkin myös pussailun kohteeksi joutuva tyttö Gwen Stacy (Emma Stone), jonka vanhemmilla on vaikeuksia hyväksyä Peterin alter egoa. Ja mukana on vielä tietenkin se pahis, ja kun supersankari-leffojen parissa ollaan, myös pahis omaa omalaatuisia voimia. Elokuvassa tämä rooli on langennut tiedemies Curt Connorsille (Rhys Ifans), alias Liskolle. Päähenkilöiden lisäksi merkittävään asemaan nousee myös OsCorpin tornirakennus Manhattanilla. Rakennusta voisi, Avangerien Stark-Towerin tavoin, pitää yhtenä päähenkilöistä, sillä niin paljon Peter Parkkerilla on siihen liittyvää yhteyttä.

Kannattiko uusi Hämähäkkimies sitten tehdä? Ensiksi sieltä deja-vu päästä. Peter on edelleen nörtti, joka on ihastunut luokkakaveriinsa. Häntä edelleen puree hämähäkki ja Peter pääsee kostamaan koulukiusaajille. Edelleen Ben-setä kokee kurjan kohtalon ja Peter päätyy taistelemaan rikollisuutta vastaan. Kannattiko siis esittää samaa? Kyllä, sillä ohjaaja Mr. Marc Webb on kaikesta huolimatta onnistunut luomaan jotain uutta valkokankaalle, missä elokuvan komedia, romantiikka ja draama todellakin toimivat suhteellisen hyvällä tavalla. Ja kaikille tähän Hämikseen mieltyneille kerrottakoon, että jatko-osia on kuulemma luvassa. Tämä ei sitten yhtään yllätä, sillä elokuvan loppu petaa sitä omalta osaltaan. Joten malta istua ainakin hetki paikallasi lopputekstien alkaessa, sieltä tulee vielä jotain….

Ohjaaja Mr. Webb on päässyt Hämiksen kanssa askeleen eteenpäin omalla ohjausurallaan. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, (500) Days of Summer (2009) osoitti miehellä olevan tilannetajua draamalle ja komiikalle, mikä ei varmasti ole mennyt hukkaan Hämiksen parissa. Pongareille tiedoksi, että Mr. Webbin tunnusmerkki on valkoinen lammas, jota voi sitten yrittää bongailla elokuvasta – se on varmaankin valkokankaalla tavalla tai toisella, tuskin kuitenkaan kävelemässä kadulla vastaan… itseltäni sen löytäminen vaatisi kuitenkin rainan uudelleen katsomisen, pelkästään lampaan jahtamisen merkeissä. Joka tapauksessa Mr. Webbin valinta ohjaajan pallille oli varmasti aikamoinen yllätys useimmille, mutta ohjaaja on onnistunut lyömään luun kurkkuun epäilijöilleen ja osoittaa pystyvänsä kuvaamaan todellisen tuntuista sarjakuva-elokuvaa. Lisäksi ohjaajalle on annettava tunnustusta 3D:n käyttämisestä. Itse en sen innokkaisiin faneihin elävien ihmisten kohdalla kuulu, mutta mukavia poikkeuksia on kiva todeta nauttivansa. Hämis on yksi sellainen, Mr. Webbin ohjauksessa tulee todellakin tunne siitä, että nyt mennään eikä meinata Hämiksen kyydissä. Näitä olisi vaan saanut olla niiiiiin paljon enemmän.

Näyttelijävalinnat ovat mielestäni osuneet hyvin kohdalleen ja toivonkin Hämiksen vievän Ms. Stonea ja Mr. Garfieldia eteenpäin omilla urillaan. Heidän potentiaalisina vaihtoehtoina pidettiin Peter Parkerin rooliin muun muassa seuraavia nuoria miehiä: Jamie Bell, Josh Hutcherson, Logan Lerman ja Anton Yelchin. Gwen Stacyn roolia puolestaan tavoittelivat myös: Lily Collins, Emma Roberts ja Mia Wasikowska. Millaisenhan sävyn elokuva olisi saanut jonkun muun näyttelijän asussa. Varmaa on kuitenkin se, että teini(tyttöjen) huokailu ei olisi varmaankaan ollut yhtään vähempää muiden miespääosan näyttelijöiden kohdalla. Ja kun pääosan näyttelijöiden kemia pelaa, valkokankaan tapahtumia on ihan kiva seurata. Romanssista huolen pitävien näyttelijöiden lisäksi tunnustaudun Mr. Ifansin faniksi. Hän on sitten niin ruman komea, että miehestä ei voi olla pitämättä. Sääli vaan, että miestä ei näe enempää eri rooleissa, vaikka potentiaalia löytyy, kuten tämä Liskon Dr. Jekyll Mr. Hyde tyylinen ajatusmaailma osoittaa.

Hämis kannattaa katsastaa myös ihan historiallisista syitä, seittejään viskova Spidey viettää tänä vuonna 50-vuotispäiviään. Ihmeellisen Hämiksen alkutaival sijoittuu vuoteen 1962, jolloin Mr. Stan Lee sai ajatuksen nörtistä nuoresta, jota puraisee hämähäkki. Ensiesiintyminen tapahtui Amazing Fantacy’ no 15-lehdessä, joka osoitti Hämiksen suosion olevan sitä luokkaa, että hän tarvitsee oman lehden. The Amazing Spiderman vei seikkailuja eteenpäin vuodesta 1963 lähtien, eikä suuren yleisön innostus Hämiksen seikkailuja kohtaan osoita vielä mitään laantumisen merkkejä.

Lehdestä on lyhyt matka muuhunkin mediaan ja Hämis saikin oman televisio-ohjelman, The Amazing Spider-Man, vuonna 1977. Ohjelma sai kutoa verkkojaan aina vuoteen 1979 asti, jolloin CBS:n kanavan johtajat laittoivat hyllyllä sen pelossa, että heistä tulee tunnettuja supersankari kanavana. Ja pääasiallinen syy tähän oli samaan aikaan pyörivä Wonder Woman ja The Incredible Hulk. Siis todellakin Hämis sai väistyä heidän tieltään ja millainen menetys se olikaan CBS-kanavalle. Niin paljon kuin kannatankin tasa-arvoa, niin Wonder Womanin olisi voinut laittaa hyllylle ja jatkaa mieluummin Hämiksen parissa. Joka tapauksessa tässä on puvustusmallia 1970-luku, tuosta on vielä vähän matkaa seiteillä singahteluun kadun ylitse.

Televisiouran jälkeen Hämis vietti hiljaiseloa liikkuvista kuvista. Joten ensimmäistä virallista Hämis-elokuvaa (Spider-Man) saikin sitten odottaa vuoteen 2002 asti. Tuolloin Mr. Sam Raimi hyppäsi ohjaajan pallille ja Hämiksen sukkapuvun sisällä verkkojaan nähtiin singahtelevan Mr. Toby Maguiren ranteista. Elokuva oli totaalinen kassamenestys ja toi siinä rahavirrassa perässään kaksi uutta Hämähäkkimies-elokuvaa: Spider-Man 2(2004) ja Spider-Man 3 (2007).

Ja nyt valkokankaalla singahdellaan jälleen seinämästä seinämään. Tällä kertaa ohjaajan paikalla istuu Mr. Marc Webb ja Hämiksenä häärii Mr. Andrew Garfield. Hämiksen luoja Mr. Lee ei ole lainkaan yllättynyt Peter Parkkerin alias Spidermanin suosiosta. Hänen mielestään Peter / Spiderman edustajaa tavallista nuorta miestä, jolla on samoja turhautumisen syitä kuin meillä kaikilla. Siis suhteelllisen helppo samaistumisen kohde. Meitä ei nyt vain ole radioaktiivinen lukki puraissut, korkeintaan kyykäärme, eikä se todellakaan tuo mukanaan mitään supervoimia. Joten jatko-osia tällekin rainalle sopii kaikessa rauhassa odottaa…..

Hämis laittaa New Yorkin katuja uuteen uskoonwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Perinteisen supersankarileffan formaatin ulkopuolelta ei varsinaisesti paljon uutta tule. Mutta se ei liene tarpeenkaan, sillä Hämiksen tarina on kaikille tuttu. Sen sijaan tässä kohtaa pitää antaa tunnustusta sarjakuvamaisille piirteille – autojen singahtelulle, pahiksen heittelemiselle pitkin seiniä ja muille kuvaan kuuluville Hämiksen erikoisominaisuuksille. Elokuva esittää myös omalla tavallaan tarinaan siitä, miten teini suhtautuu supervoimiinsa (vrt. Cronicle) ja loppupeleissä etsiessään sukujuuriaan löytääkin itsensä. Mutta jos haluaa ja kaikin luvin saa toki niin tehdä, saa heittää tämän psykologisen pulinan romukoppaan, niin en todellakaan laita vastaan. Itse pidin eniten nostokurkien ja Hämiksen välisestä yhteistyöstä - se oli massiivisen näköinen otos. Eikä leffa muutenkaan ollut kehno. Elokuva arvioinnin näkökulmasta Amazing Spider Man on riittävän jännittävä, mutta ei liian pelottava. Joten sitä jaksaa katsoa, vaikka pituutta rainalla on huimasti yli 2 tuntia. Ehkä tilannehuumori auttaa paljon tässä kohtaa, samoin kuin se jännitys mitä elokuva rakentaa koko ajan loppua kohden. Suosittelen leffaa erittäin lämpimästi kaikille Hämiksen ystäville ja myös niille, jotka luulevat, etteivät voi saada tarinasta enää mitään uutta - olette muuten sitten tosi väärässä siinä kohtaa. Tällaista kesärymistelyä ja erikoistehostepamauttelua on odotettu pitkääään ja olen tosi kiitollinen sen saapumisesta. Tämä on hyvä alku kunnon kesä-ryminä-leffoille, missä toimitaan enemmmän kuin välttämättä ajatellaan.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Ja tähän loppuun oli sitten ihan pakko laittaa kuva luonnon omasta Hämähäkkimiehestä. Visuaalinen puoli on ainakin täysin kohdalla ja oletettavasti hyppäämällä pääsee myös aika pitkälle, vai uskallatko olla eri mieltä….

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa