Abhasian maaseudun kylässä on jäljellä enää kaksi vanhaa miestä: Ivo ja Margus. Margus viljelee mandariinejä ja halusi myydä ne ennen pakoa Viroon. Ivo puolestaan tekee puulaatikoita Marguksen mandariineille. Miesten rauha kuitenkin keskeytyy kähinöinnin vuoksi kun toisiaan jahdanneet georgialaiset ja tsetseenit osuvat paikalle. Tästä nuljakoinnista jää henkiin kaksi sotilasta: tsetseeni Ahmed ja georgialainen Niko. Tämän jälkeen kaikkien kylässä olevan neljän miehen elämä sotkeutuu toisiinsa. Nessuja on sitten hyvä varata loppukohtauksia varten Ivon kodin demilitarisoidulla alueella käytyjä yhteenottoja varten.
Mandariinit on virolais-georgialainen yhteistyöprojekti sodan vaikutuksista yksittäisten ihmisten elämään ilman suurempaa rähinää ja mäiskettä. Se pitää sisällään nätillä tavalla esitetyn kannanoton rauhan puolesta ja on siten paljon uskottavampi kuin esimerkiksi osittain samalla asialla ollut Rock the Kasbah. Elokuvan jälkeen voi hyvin ymmärtää sen suosion elokuvakisojen ehdokkuuksissa. Georgialainen käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Zara Urushadze hävisi tällä elokuvalla Oscareissa puolalaiselle Idalle. Ja olen tyytyväinen, että minun ei sitä päätöstä pitänyt tehdä. Tässä kohtaa ehkä tuulettaisin kuitenkin enemmän mandariinien puolesta kuin nunnalupauksen. Ohjaaja on nimittäin onnistunut tekemään hyvinkin vakuuttavan, omalla tavallaan vanhanaikaisen sodan vastaisen elokuvan, joka vie katsojan mukanaan.
Mandariinit osoittaa oivallisesti, että hyvän elokuvan tekemiseen ei tarvita kahta sataa näyttelijää. Tässä valkokankaalla toisiaan nokittavat ja keskinäistä rauhaa hierovat neljä hyvin erilaista ihmistä, joista jokaiselle soisi hyvän ja turvallisen elämän. Vaikka elokuva etenee tasapainoiseen tahtiin, olisin kaivannut hieman lisää vastakkaisuuksien esittelyä ja yhdenmukaisuuksien esittelyä Ivon vieraiden kesken. Viholliset saman pöydän äärellä samanarvoisina on mielenkiintoinen asetelma, joka jää nyt osittain riittävästi hyödyntämättä. Toisaalta Ivon loppukommentissa voi jokainen sitten pohtia, että onko sillä oikeasti mitään väliä. Kuollut on kuollut, eikä sieltä henkiin herää vaikka mitä tekisi. Vanhan miehen viisaudelle ja elämänkokemukselle ei löydy voittajaa.
Oikeassa elämässä Abhasian sota käytiin 1992–1993. Georgia oli vasta kerinnyt julistaa itsensä itsenäiseksi, kun sen mallia seurasi Abhasia. (Sisällis)sotaa käytiin kiivaasi kunnes päästiin tulitaukosopimukseen. Varsinainen rauhansopimus on lienee yhä tekemättä. Abhasia pitää itsesään itsenäisenä valtionosana samalla kun kansainvälinen yhteisö pitää sitä edelleen Georgian osana. Vuonna 1999 Abhasialaiset äänestivät voitokkaasti itsenäistymisestä, mutta tätä ei ole tunnustettu kansainvälisesti, joten kahakointia lienee odotettavissa uudelleen hamassa tulevaisuudessa. Ainakin uutisten mukaan kahakointi entisen Neuvostoliiton alueella ei ole vielä osoittanut minkäänlaisia loppumisen merkkejä. Rauhaa, rauhaa, rauhaa soisin kuitenkin kaikille uskonnosta ja maapläntistä huolimatta.
| Kaikki ihmiset ovat pelastamisen arvoisia |  |
|---|---|
| ja tasa-arvoisia ja parempia hengissä kuin haudan pohjalla ja vaikka mitä. Mandariinit on pieni muotoinen koskettava elokuvan sodan jaloissa elämisestä, ihmisyyden ylläpitämisestä ja hengissä pysymisen vaivalloisuudesta. Kaikki tämä on esitetty todella kauniisti ja koskettavasti. Näyttelijät ovat todella vakuuttavia ja heidän keskinäinen (anti)kemiansa uskottavaa. Suosittelen elokuvaa kaikille ikärajan puitteissa. Voit olla jo valmiiksi sodanvastainen, mutta tämä leffa vahvistaa ajatustasi tappamisen mielettömyydestä entisestään. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Lembit Ulfsak, Elmo Nüganen, Giorgi Nakashidze, Mikheil Meskhi
Osastot: Draama, LeffatHenkilöt: elmo nüganen, giorgi nakashidze, lembit ulfsak, mikheil meskhi