VALIKKO

Tamara Drewe

Brittiläinen Posy Simmonds löytyy leffan innoittajan taustalta. Hän kirjoittaa / piirtää viikottain ilmestymää sarjakuvaa The Guardin lehteen Ms. Tamara Drewen seikkailuista. Ja valkokankaalle hänet päätti meidän iloksemme ohjata Mr. Stephen Frears. Niille, jotka sitten suosivat sitä yhtä ja ainoaa alkuperäistä tarjoan linkin The Guardian lehden sivulle, missä Ms. Tamara Drewe seikkailee. Me muut voimme sitten nauttia (taas yhdestä uudesta) sarjakuvaan perustuvasta elokuvasta.

http://www.guardian.co.uk/books/series/tamara-drewe

Ewedownin todella rauhallisessa maalaiskylässä, jossakin päin Dorsetia, elämä soljuu eteenpäin wanna-be kirjailijoille työrauhaa tarjoavan maatilan ympärillä. Rauha rikkoutuu – ainakin hetkellisesti – kun Lontoosta paikalle saapuu sanomalehteen kolomnia kirjoittava Tamara Drewe (Gemma Arterton), joka perittyään äitinsä talon, päättää kunnostaa sen myyntiin. Nuori ja uuden nenän saanut neitonen sekoittaa kylän miesten päät. Siinä ei sitten auta se, että kyseessä on entinen heila, nykyinen heila tai muuten vaan vieraissa säännöllisesti hyppivä kirjailijamies.

Näissä merkeissä leffa tarjoaa lähes kaikki seitsemän kuolemansyntiä herkullisella tavalla esitettynä. Kirjailijoiden majataloa ylläpitävä Beth Hardiment (Tamsin Greig) taitaa herkullisten ruokien laittamisen, joka pitää kirjallisia kykyjään etsivät wanna-be:t paikoillaan. Bethin rikosromaaneja kynäilevä mies Nicholas Hardiment (Roger Allam) puolestaan on taipuvainen himoon muita naisia kohtaan. Kateuden hedelmiä puolestaan viljelee hyvin Andy Cobb (Luke Evans), jonka kanssa Tamaralla oli joskus nuoruudessaan ollut hyvinkin kiivas suhde. Laiskuuden mallikuvia puolestaan esittävät teinien edustajat Jody Long (Jessica Barden) ja Casey Shaw (Charlotte Christie), jotka haaveilevat menestyksestä ja sen mukanaan tuomasta jännityksestä. Tätä jännityksen tavoittelua heille tarjoilee indiebändin rumpali Ben Sergeant (Dominic Cooper), joka on riittävän turhamainen täyttääkseen vielä yhden kuolemansynnin. Hardystä kirjoittavalle Glen McGreavylle (Bill Camp) jää sitten vihan ominaisuuden esittäminen Bethin miestä kohtaan. Tai oikeastaan kyse voisi olla jostakin halveksunnan ja pelon sekoituksesta. Kuolemansynneistä viimeinen, ahneus, on sitten varmaankin kaikkien edellä mainittujen jokin ominaisuus. Tästä luokittelusta huolimatta, Tamara Drewe, ei kerro kuolemansynneistä. En vain voinut millään olla tekemättä vertailua, koska elokuvan sarjakuvamainen ohjaustyyli korosti niitä vallan oivallisesti. samoi kuin usieta vertauskuvia, jotak eivät välttämättä aukea katsojalle ensimmäisellä katselukerralla. Elokuva seuraa vuodenaikojen mukana Tamara Drewen vaikutusta näiden ihmisten elämään.

Kuvitteellisen Ewedowin lisäksi valkokankaalle on nostettu kunniaan (??) toinen merkittävä dorsetilaiinen, Thomas Hardy (2.6.1840 – 11.1.1928), jonka elämään elokuvaan ottaa myös mielenkiintoisesti kantaa. Jos esitetyt asiat ovat faktaa, niin sitä voisi vaikka ihan oikeasti perehtyä tarkemmin Mr. Hardyn elämään ja kirjalliseen tuotantoon, josta on suomennettu muun muassa A Group of Noble Dames (Ylhäisiä naisia, 1922) ja Tess of the D’Urbervilles (Tessin tarina, 1909). Elokuva kuulemma on saanut osaltaan innostusta Mr. Hardyn kirjoittamasta teoksesta Far from the Madding Crowd (1874). Elokuvan keskihahmo Tamara Drewe omaa hardylaisen ironian ja viisauden, elokuvaa innottaneessa kirjassa esiintyneen Bathsehan tavoin, jonka avulla hän saavuttaa tavoitteensa – tavalla tai toisella, kolmen kilpakosijan keskellä. Modernissa versiossa sähköposti saa toimia sekaannuksen aiheuttajana, osuen juuri siihen kohtaan, mitä kaikki Tamaran elämässä olevat miehet voisivat, ehkä, pitää tärkeänä tavoitteena itselleen ja omien halujensa kohteelle.

Sarjakuvan käsikirjoituksen muotoon muokannut Ms. Moira Buffini on tehnyt loistavaa työtä. Filmissä on edelleen sarjakuvan tuntu (ilman erikoistehosteissa lillimistä), mikä näkyy erityisesti ”sivujen kääntämisenä” ja yhden sarjakuva-sanoman esittämisenä ennen siirtymistä toiseen. Sarjakuvalle tyypillisesti asiat on esitetty tiivistetysti, mutta en koe sen haittaavan katselunautintoa, pikemminkin se vie filmi sutjakkaasti eteenpäin, eikä 114 minuutin kulumista oikeastaan edes huomaan. On kuin aikaa olisi viettänyt hyvän sarjiksen parissa.

Sarjakuvat rulettaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
taas kerran valkokankaalla. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole mukana erikoistehosteita tai muita mutkia, vaan vanhalla hardylaisella juonella pyritään kantamaan asiaa eteenpäin. Ja siinä todellakin onnistutaan hyvin. Jopa siinä määrin, että kaiken tämän modernisoinnin jälkeen on kyllä pakko lähteä jäljittämään tätä Mr. Hardyn alkuperäisteosta, että voi itse havaita, missä kaikessa emme ole muuttuneet. Tavoite on pysynyt samana, menetelmät vain modernisoituneet. Mistä johtuen on kyllä pakko pysähtyä myös pohtimaan sitä, että mikä on saanut englantilaiset elokuvat hakemaan innostustaan menneisyydestä. Samaa hakuammuntaa oli havaittavissa jo Thorin kanssa ja nyt Tamara Drewe. Ei sillä, että asia olisi pahaksi. Hyvä tarina kestää modernisoinnin, mistä leffa on oiva esimerkki. Ja samalla se kantaa kortensa kekoon hyvän kesäleffan sarjassa. Mikä oli myös tarpeen blogin edellisen rainan, Hannan, jälkeen. Tamara Drewe palautti uskon kesän kevyteen ja ihmissuhteiden monimutkaisuuteen. Aivot voi halutessaan jättää narikkaan, mutta suosittelen niiden mukana pitämistä varsinkin Hardyn sijoittamisessa nykyisiin tapahtumiin. Elokuva myös myi itsensä niin hyvin minulle, että menen sitä mielellään uudelleen katsomaan. Tällä kertaa ihan sisällöllisesti (sanokoon muut siihen mitä tahansa), sillä nyt on sitten enemmän aikaa keskittyä niihin kivoihin ja pisteliäisiin yksityiskohtiin, joita valkokankaalta meille tarjoillaan.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Gemma Artertonille on myös nostettava hattua ansiokkaasta Bond-tytön roolista ulos pyrkimisestä. Quantum of Solace (2008) jälkeen Ms. Arterton on esiintynyt muun muassa elokuvissa The Boat That Rocked (2009), Prince of Persia: Sand of the Time (2010), Clas of the Titans (2010) ja nyt Tamara Drewe (2011) rainoissa. Toki roolit ovat olleet myös sitä kauniilta näyttämistä, mutta ehkä yhä etenevässä määrin myös varsinaista näyttelijäntyötä. Samaan Bond-leiman irtipäästämiseen ovat 2000-luvulla päässeet mielestäni vain Halle Berry (Die Another Day – 2002), joka tuli tunnetuksi X-Men sarjasta sekä nykyisistä ihmissuhdesotkuistaan, Rosamund Pike (Die Another Day – 2002), joka viime vuosina nainen on nähty muun muassa An Education (2009)  leffassa ja toivottavasti Suomeenkin tulevissa Barney’s Version (2010), Made in Dagenham (2010) sekä Johnnyt English Reborn (2011) elokuvissa. Sen sijaan muut Bond-naiset, esimerkiksi Casino Royalessa (2006) esiintyneet Eva Green, Caterina Murino ja  Ivana Miličević sekä Quantum of Solace:ssa (2008) mukana ollut Olga Kurylenko eivät juurikaan soittele valkokankaan kelloja omassa tietoisuudessani.

—  ”Kaikki kirjailijat ovat varkaita ja valehtelijoita”, lehden otsikko elokuvan loppusuoralla.

(Tämä kuvaa mielestäni erinomaisesti elokuvan kirjailijoiden sanomaa, ja samalla pakottaa tietenkin itse miettimään sitä,  että kumpaan muurahaispesään tässä itse oikein istahtaisi…)

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Romanttista hömppää
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa