VALIKKO

Supilinna Salaselts – Soppalinnan salaseura

SoppalinnanSalaseura_1500px.jpg

Elokuva kertoo Soppalinnassa asuvasta 10-vuotiaasta Marista ja ystävistään Sadusta, Olavista ja Antonista. Yhdessä tämä nelikko päättää perustaa salaseuran, joka ratkoo isoisän keksimiä aarteenetsintäarvoituksia. Oikea arvoitus kuitenkin kävelee vastaan, kun kaupunkiin leviää salaperäinen myrkky joka muuttaa aikuiset lapsiksi. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä nelikolla on vain 48 tuntia aikaa löytää vasta-aine. Matka sinne ei kuitenkaan ole helppo, sillä arvoituksen ratkaisemissa heitä hankaloittavat kiusaajat ja uhkaava naamiopahis.

Elokuva perustuu Mr. Mika Keräsen esikoiskirjaan Oranssi polkupyörä. Siitä tehty elokuva Supilinna Salaselts oli Viron kautta aikojen kolmanneksi katsotuin elokuva. Lastenelokuvien näkökulmasta tämä ei yllätä, sillä Soppalinna Salaseurassa lapset todellakin ovat pääosassa valkokankaalla. Mr. Keräsen toinen lastenkirja Hopeinen aarrearkku palkittiin Virossa vuoden 2009 parhaana lastenkirjana. Joten olettaa voi, että Marille kumppaneineen on luvassa lisää valkokangasaikaa myös jossain vaiheessa Suomessakin, toivottavasti.

Soppalinnan salaseuran tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan Tarton puutalokaupunginosassa, Soppalinnassa. Tämä tekee Marin ja kumppaneiden toiminta-alueesta yhtä aikaa riittävän turvallisen ja sopivasti jännittävän kaikkine vaanimiskohtauksineen. Elokuva muistuttaa myös jollakin asteella modernia viisikkoa muutenkin kuin salaseuran jäsenten lukumäärän puolesta, koira poislukien. Lapset saavat toimia suhteellisen rauhassa, mutta aikuiset ovat sitten loppupeleissä valmiina auttamaan, kunhan ensin huomaavat lasten olemassaolon. Nokkeluutta, seikkailuja ja oman rohkeuden koettelua on kuitenkin kiitettävästi luvassa. Elokuvasta voi myös pongailla anteeksiantamisen ja koetun ylpeyden teemoja. Kumpikin tärkeitä lasten maailmassa.

Pikkutyttöjen näkökulmasta on myös tärkeää, että reippaalla ja aloitekykyisellä Marilla on hyvä rooli elokuvassa. Hän on tarmokas, kekseliäs ja ei halua luovuttaa liian aikaisin. Toki myös Marin ystävät saavat omat tähtihetkensä, mutta nelikosta Mari nousee selvästi vahvimpaan asemaan. Toivottavasti tulevissa elokuvissa myös muut lapsinäyttelijät saavat kuitenkin enemmän tähtiaikaa ja oivalluksia valkokankaalla. Toki niitä oli tässäkin elokuvassa, mutta Mari oli silti porukan priimus moottori.

Lapsellinen jännitystarinawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka vie niin lapsen kuin aikuisenkin mukanaan. Valkokankaalla tavattavat hahmot tuntuvat uskottavilta ja kiinnostavilta, dialogi on sujuvaa ja tapahtumat oikeasti jännittäviä. Uskonkin koko peheen pitävän Soppalinnan salaseurasta, kun pääsee dubbauksen ylitse. Nämä lapset eivät anna juuri minkään estää heitä ongelmanratkaisuissa ja ovat myös valmiita tekemään mitä hyvänsä hyvien ystävien puolesta. Valkokankaalla tosiaan loistavat lapset pääosisissa ja aikuiset ovat lähinnä heitä tukevia statisteja, joten Soppalinnan salaseura on todellakin lastenelokuva. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka kaipaavat lapsikeskeisiä lastenelokuvia, joissa on riittävästi juonta ja jännitystä mukana.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa