VALIKKO

Song to Song – Laulusta lauluun

Kuvahaun tulos haulle song to song poster

Song to Song on Mr. Terrence Malickin uusin elokuva, joka keskittyy tällä kertaa pakkomielteeseen ja petokseen musiikillisissa sfääreissä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. Malick on onnistunut jälleen saamaan elokuvaansa todella vakuuttavan näytttelijäkaartin. Wau, mahtaako se johtua hänen universaaleistaan ja välillä täysin utopisistaan ajattelutavoistaan elokuvateossa. Elokuvissa, joissa ei tapahdu paljon valkokankaalla, mutta sitäkin enemmän pään sisällä ja tunnelmakuvissa vaikuttavat houkuttelevan näyttelijöitä oman ammattitaitonsa haastamiseen ja siinä samalla katsojia Mr. Malickin elokuvien ymmärtämiseen. Ja tässä kohtaa on kai myönnettävä, että en tiedä kummalle ryhmälle se on haastavampaa. Näyttelijälle haahuileminen valkokankaalla vai katsojalle tämän haahuilemisen ymmärtäminen.

Mr. Malickin elokuvien ystävien iloksi on kuitenkin laskettava se, että mieheltä pullahtelee leffoja (Knight of Cups; To The Wonder; The Tree of Life) maailmalle nyt lähes samaan tahtiin kuin Mr. Woody Allenilta. Ehkäpä Mr. Malick onkin päättänyt ottaa loppukirin, päästää päässään kauan muhineet ajatukset vihdoinkin visuaaliseen muotoon tai huomannut, että elokuvia käydään katsomassa. Olipa syy mikä tahansa, katsoja saa todellakin jälleen miettiä, että mikä mahtoi olla tämän elokuvan todellinen sanoma. Pinnan alla kytee paljon ja kaikkea en taatusti ymmärtänyt. Joka tapauksessa Mr. Malick on jälleen tehnyt yleisön mielipiteitä jakavan kokeellisen romanttisen draaman. Ja kuten kaikkien Malickin elokuvien kohdalla, joihinkin tämä uppoaa ja toisiin taas ei. Minuun kuitenkin upposi ainakin näyttelijäkaarti, vaikka välillä malickimaista maailmanmenoa on vaikea ymmärtää.

Kuvahaun tulos haulle song to song film

Austiniin sijoittuvassa rakkaustarinassa kaksi pariskuntaa on sotkeutunut toistensa elämiin. Sanoittajat BV ja Faye sekä musiikkimoguli Cook, joka tavoittelee paikallista tarjoilijaa Rhondaa. Soppaa sekoitetaan rock ’n’ roll -musiikin tahdissa petoksen ja viettelyn maisemissa. Pakkomielteet, omistushalut ja pettäminen vaikuttavat olevan merkittäviä tekijöitä tässä kaikessa teksasilaisssa maisemassa.

Ja mitä taas tulee elokuvan nimeen Song to Song, niin nimeksi olisi sopinut ihan yhtä hyvin Kukasta kukkaan / rahalla saa ja hevosella pääsee / päätöntä haahuilua / yritä nyt ymmärtää jotain tai sitten sen alkuperäinen työnimi Weightless – Painoton. Kun koko leffaa ajattelee taaksepäin, niin kai siellä jossakin se tosirakkaus ja sen oivaltaminen nostaa päätään indie-rock maisemissa. Oma syyni leffan näkemiseen oli kuitenkin vaikuttava näyttelijäkaarti heidän haahuilustaan huolimatta. Näissä merkeissä leffa toimiii kuitenkin hyvin nukkumattina ja tuntuu todellista kestoaan tooooodella pidemmältä.Mutta yhtä kaikki kauniiden maisemien ja vaikuttavan musiikin parissa viihtyy (ja nyt en puhu siitä indierockista).

Kuka mitä tähwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Song to Song on tyypillinen ohjaajansa teos. Ehkä verrattuna miehen aiempiin tuotoksiin, tässä mennään rimaa hipoen läpi. Maisemat ovat kauniita, näyttelijät taitavia, dialogi on hyvin satunnaista jos sitäkään ja tätä kaikkea on välillä vaikea yhdistää kokonaiseksi teokseksi. Mutta joka näistä tykkää saa varmasti leffasta omat kiksinsä. Me muut voimme sitten väittää, että yritimme sivistää itseämme leffan parissa. Suosittelen elokuvaa kaikille ohjaajan töistä pitäville tai nukahtamisongelmista kärsiville. Vaikka musiikki pauhaa välillä kovalla, niin leffan aikana on silti mahdollista saada hyvät unoset.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Ryan Gosling, Michael Fassbender, Rooney Mara, Natalie Portman, Cate Blanchett, Lykke Li, Val Kilmer, Bérénice Marlohe, Holly Hunter, Tom Sturridge, Austin Amelio, Linda Emond

Cameot: Florence Welch, Patti Smith, Iggy Pop, The Black Lips, Alan Palomo, John Lydon, Flea, Spank Rock, Tegan Quin, Sara Quin, Anthony Kiedis, Chad Smith, Josh Klinghoffer, Erik Sprague, Big Freedia

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Osastot: ???, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa