Outin Leffaopas

Uusin smurffitulokas pitäytyy täysin animaationa ja se ei tahtia haittaa. Valkokankaalla tavataan Smurfiina, joka yrittää löytää paikkansa Taivaanäärelä smurffi-kylässä. Hän kun ei ole alkuaan aito smurffi vaan Gargamel-velhon savesta muovaama hahmo. Kun Smurffiina tapaa oudon olennon lumotusta metsästä, seikkailu on valmis alkamaan. Siinä Smurffiina suuntaa kohti kiellettyä metsää yhdessä Välkyn, Patin ja Tohelon kanssa, yrittää pelastaa uusia tuttavuuksia Gargamelilta ja lopulta tietenkin myös löytää sen oman paikkansa.

Sen on smurffannut valkokankaalle Ms. Kelly Asbury, jonka elokuvallisesti CV:stä löytyy muun muassa smurffaamista Pienessä merenneidossa, Frozenissa, Räyhä Ralfissa ja Kung Fu Pandassa. Animaatioiden parissa smurffaamisen pitäisi siis olla tuttua. Ja tämä kyllä näkyy myös suhteellisen sujuvassa tarinankerronnassa. Vauhtia ja vipinää on valkokankaalla lähes koko ajan, eikä leffa junnaa juurikaan paikoillaan. Tämä tosin tulee sitten kustannuksella, että uusista smurffimaisista näkymistä ei pääse nauttimaan ihan siinä määrin kuin toivoisi. Ja perinteiseen lastenelokuvien tapaan Kadonneen kylän juoni on hyvin suoraviivainen hyvinä ja pahoine tyyppeineen. Ne aikuiset, joita lapsen leffojen musta-valkoisuus hämää, voivat klikata itsensä tänne lukemaan Media-avaimen artikkelin ”hyvä ja paha lastenelokuvissa”. Me muut voimme smurffata itsemme takaisin elokuvaan.

Animaatio on saanut täysin innoituksensa Mr. Peyon kirjallisista tuotoksista Smurffi-sarjakuvista. Kadonneella kylällä ei ole yhteyksiä Sonyn aiempiin Smurffi-elokuviin. Tavallaan tämä on smurffaavaa, sillä animaationa smurffit ovat ilahduttaneet lapsia ja lapsenmielisiä jo pitkään televison puolella vuodesta 1981 lähtien. Ja nyt valkokankaalla smurffataan todellakin aitojen smurffien kanssa, kun näytelty elokuva ja tietokoneanimaatio ovat saaneet smurffautua takavasemmalle.

Visuaalisesti Kadonnut kylä on smurffimaisen kaunista ja värikästä katsottavaa. Jossain määrin mieleen tuli myös Trolls-animaatio, mutta ehkä molempien elokuvien animaattorit ovat vain smurffanneet samat asiat. Kielletty metsä yllättää monipuolisuudellaan, outoudellaan ja mielenkiintoisilla eläimillään sekä kasveillaan. Tämän animaation voisi katsoa uudestaan ihan vain sen äimistelemiseksi vielä kerran. Visuaalisuuden ja mielenkiintoisen salaisen metsän lisäksi animaatiolle on nostettava hattua siitä, että jokainen saa olla juuri sitä mitä on / haluaa olla. Toki tämä tulee aika alleviivatusti esille animaatiossa, mutta perinteisesti se erilainen smurffi smurffaaa itsensä ja siinä samalla smurffaa esiin myös oman erityispiirteensä. Joidenkin mielestä Smurffiinan erityispiirre on olla tyttö-smurffi, mutta itse sanoisin sen painottuvan muiden huomioimisen ja yhteisen hyvän ajattelun puolelle. Piilevänä feministinä voisi tietenkin olla huolissaan myös siitä, että Smurffiina esitetään toisten puolesta myös uhrautuvana. Toisaalta asian voi myös nähdä niin, että hän uskaltaa nousta pahista vastaan oman nokkeluutensa avulla. Ja siinä ei ole mielestäni mitään alisteista. Eli visusaalisen tykityksen lisäksi Kadonnyt kylä smurffaa pohdittavaksi uusien asioiden kohtaamista, oman itsensä löytämistä ja vieraisiin tutustumista.

Klassikkosadun kaavan seuraaminen edellyttää myös jännitystä, pelotusta ja hieman surutustakin, joten perheen pienemmät voivat smurffaantua tästä kaikesta. Tästä potentiaalisesta jännityksestä huolimatta pitäisi elokuvaa soveltuvana myös alle 7-vuotiaille. Vanhempi vain kainaloon ja smurffaamaan, sillä ei tuossa elokuvassa kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä ole. Ja varsinkin, jos smurffit ja Gargamel-velho ovat ennestään tuttuja, niin tietää mitä saa. Kerrottakoon kuitenkin lisäksi, että leffalla on hyvin smurffimainen loppu. Lisäksi jopa lapsille smurffatut animaatiot vaikuttavat vaativan enemmän toimintaa kuin pelkkää kaakoilua ja törmäilyä katsojia viihdyttääkseen. Tosin smurffit pitävät edelleen pintansa smurffimaisilla kommelluksilla, mutta mukaan on ängetty myös sitä vauhdikkaampaa (ja synkkäsävyisempää) esitystä. Tästä huolimatta elokuva on mielestäni uskollinen piirretylle esikuvalleen kovavauhtisen säheltämisen merkeissä. Ja jos nyt olisin neitien 6-vee ja 8-vee seurassa, niin smurffaisin heidät katsomaan tätä elokuvaa.

Smurffattu lapsille

ja alkuperäiselle visuaaliselle tykitykselle. Smurffit: Kadonnut kylä -animaatio on hyvin värikäs, vauhdikas ja yksinkertainen juonessaan. Se sopii hyvin lastenelokuvaksi eikä lankea kosiskelemaan aikuisia pop-kulttuuri viitteiden tai kaksimielisyyksien merkeissä. Kiitos tästä. Matka kadonneeseen kylään sujuu sukkelaan ja reissu sinne on täynnä uutta ja mielenkiintoista flooraa ja faunaa. Perinteisen lasten elokuvan tavoin elämä on hyvin mustavalkoista, paha saa palkkansa ja lopussa kiitos seisoo. Tästä huolimatta Gargamel-velhosta ja hänen apureistaan on tehty suorastaan inhimillisiä verrattuna TV-sarjan hahmoihin, tai sitten aika on vain kullannut muistot tässä kohtaa. Suosittelen animaatiota kaikille, jotka haluavat nähdä uusia ja mielenkiintoisia otuksia, visuaalista kukkaloistoa, selvittää Smurffiinan kohtaloa ja nauttia sujuvasta lastenelokuvasta. Tiukkapipoiset aikuiset voivat sitten smurffata tämän rainan kaukaa.

Overall
Kokonaisarvosana.

Suomalaiset ääninäyttelijät: Diandra Flores, Joonas Saartamo, Tapio Liinoja, Mika Nuojua, Joonas Nordman