VALIKKO

Risto Räppääjä ja Liukas Lennart

Tiedosto:Risto Räppääjä ja Liukas Lennart.png

Daamien Sinikka ja Tiina Nopolan luoma punatukkainen ja rumpuja päristelevä poika, Risto Räppääjä, jatkaa valloitustaan valkokankaalla kiitettävällä tavalla. Uusimmassa elokuvassa Risto Räppääjä jatkaa omia musiikkielokuviaan, joista olemme saaneet jo nauttia aiemmin (Risto Räppääjä – 2008; Risto Räppääjä ja polkupyörävaras – 2010; Risto Räppääjä ja viileä Venla – 2012). Onneksi kirjallista tuotoa on vielä runsaasti jäljellä tuleviin elokuviin, sillä niin hauskaa meno yleensä Riston ja hänen ystäviensä kanssa on. Ny nähty musiikkielokuva pohjautuu taiteellisin vapauksin ja löysin rantein Nopoloiden kirjaan Risto Räppääjä saa isän.

Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuvassa Riston (Samuel Shipway) Rauha-täti (Minttu Mustakallio) ja Elvi-täti (Riitta Havukainen) saavat oivan ajatuksen. Ristolle pitää hankkia ’kunnon’ mies isähahmoksi. Risto itse ei asiasta innostu, eikä myöskään naapurin Lennart (Vesa Vierikko), joka on ihastunut Rauha-tätiin. Edessä onkin mutkikkaita romanttisia kiemuroita, kun Lennart yrittää olla usempaa eri hahmoa eri aikaan päästääkseen Riston pinteestä yhdessä Nelli Nuudelipään (Sanni Paatso) kanssa.

Ohjaaja Mr. Timo Koivusalolla on varmasti hyvästä pohjasta huolimatta ollut paineita kivan lastenelokuvan tekemiseksi. Edellinen elokuva Ms. Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja viileä Venla oli vuoden 2012 katsotuin kotimainen elokuva. Eli elokuviin suuntasi jonkin muunkin kuin lapsen askel. On kuitenkin tunnustettava, että Risto Räppääjä -kirjoista Liukas Lennart on mielestäni haastellisin muuttaa elokuvamuotoon, joten kävi miten kävi, niin elokuva ei kaadu tai loista yksin ohjauksen, vaan myös käsikirjoituksen varassa.

Elokuva lunastaa musiikkityylinsä myös hyvin. Valkokankaalla esitetyistä 11 eri laulusta jää useampi jolotus mieleen soimaan ja hyvää tuulta on sen vuoksi vaikea välttää. Omia suosikkeja niiden joukossa on useita, mutta omia suosikkejani olivat Riston ja Venlan yhteisduetot. Näistä holotuksista huolimatta ihan samanlaiseen hyväntuuliseen rallatukseen ei kuitenkaan päästä kuin aiemmissa Räppääjä-elokuvissa, mutta jälleen kerran on todettava, että onhan se elokuvan keskeinen sanomakin hieman synkkämielisempi verrattuna noihin edellisiin tuotoksiin. Riemukasta rallatus on muuttunut pojan pohtivaksi tuumailuksi, mutta ei se onneksi tahtia kovasti haittaa.

Elokuva kaatuu jossakin määrin samaan ongelmaan, mitä on oli muun muassa Onneli ja Anneli -leffassa. Sen pitäisi olla lapsille suunnattu, lasten näyttelemä ja lasten asioita koskeva, niin siitä huolimatta aikuiset nousevat enemmän esille. Toki leffan nimikin Risto Räppääjä ja Liukas Lennart siihen jo viittaa, mutta nyt aiempien elokuvan lapsikeskeiset hahmot, tuumaukset ja kohellukset jäävät reippaasti Lennartin esittämän isähahmoehdokkaiden jalkoihin. Vanhemmat konkarinäyttelijät jyräävät kiitettävästi ja kuten sanottu, myös kirja keskittyy enemmän aikuisiin kuin lapsiin ja on siten haastellinen kuvattava. Hieman ankeaa on myös se, että elokuvan käsikirjoitus ei anna mahdollisuuksia nyt nähtyä enempää isähahmon vaateisiin Riston näkökulmasta. Elvi-täti haluaa karskin ja kovan isäehdokkaan, mutta muutamaa lyhyttä kohtausta lukuunottamatta Riston mielipide asiasta jää jalkoihin. Tämä on aika ankeaa, koska lapsen suusta kuulisi usein sen totuuden.

Hyvän mielen leffawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
vaikka mitään päristeleviä rumpusooloja ei olekaan luvassa. Uusin Risto Räppääjä on kuitenkin visuaalisesti pirteä, retrohenkinen ja rallatuksia sisältävä leffa, joka ei ehkä ihan yhtä napsakasti kolahda kuin edelliset kolme elokuvaa, mutta ansaitsee paikkansa lastenelokuvien parissa. Elokuvaa on kritisoitu sen hitaudesta ja rytmien puutteessa, mutta isähahmoehdokkaan hankkimisen pohdinta ei ehkä niitä kovin paljon taakseen tarvitse. Sen sijaan olisin toivonut kantavampaa käsikirjoitusta, jossa nuorille lapsinäyttelijöille olisi annettu enemmän valkokangasaikaa nyt nähdyn haahuilun lisäksi. Mutta se mitä aikuinen kaipaa voi olla ihan eri asia, mistä lapsi nauttii. Samasta näytöksestä poistuneet pienet ihmisen alut pitivät leffaa tosi hassuna, hauskana ja ihanana. Mikä minä olen siihen väittämään vastaan.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa