VALIKKO

Pawn Sacrifice – Nappulan uhraus / Kohtalokas siirto

Ennen elokuvan selittämistä lienee parhaillaan tunnustaa, että en ymmärrä mitään shakista. Tai osaan kyllä sen säännöt, myönnän sitä joskus pelanneeni, mutta en tunne sitä kohtaan mitään suurta intohimoa. Enkä ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten tätä peliä kohtaan voi tuntea suurempaa intohimoa. Ehkäpä tämä todistaa päästäni puuttuvan jonkin salaisen matemaattisen shakki-geenin. Mutta samalla se taitaa osoittaa, että minulta puuttuu matemaattisesti muistia ja ajattelua kehittävä taito sekä kyky ennakoida tulevaisuutta. Kai tässä pitää siis kaivaa shakkilauta jostain esiin. Edistäisiköhän pasianssi näitä kaikkia samoja piirteitä?

Valkokankaalla nähdään siis shakkiottelu. Siinä amerikkalainen Bobby Fisher valmistautuu kohtaamaan venäläisen Boris Spasskyn Islannissa järjestetyssä maailmanmestaruus-shakkiottelussa. Shakkiottelua suurempaan rooliin asettuu elokuvan sijoittuminen kylmän sodan aikaan. Vaikuttaakin siltä, että pelipöydässä ei kohtaa kaksi shakkia taidokkaasti pelaavaa ihmistä, vaan pikemmin kaksi toisiaan vastaan kamppailevaa suurvaltaa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Ehkäpä tämä auttaa tarkastelemaan pelikenttänä olevaa shakkilautaa toisesta näkökulmasta. Siinä käydään pikku nappuloilla sotaa maailman herruudesta.

Shakkiottelusta tai kylmästä sodasta ei sinänsä varmaan saa mielenkiintoista elokuvaa, mutta Mr. Fisher tuotti siihen aikoinaan itse hyvin materiaalia ja jätti jälkipolville tiedoksi, että kisa muistetaan varmasti – tosin varmasti enemmän muista syistä kuin itse shakkiottelusta. Mr. Fisherillä oli Jaska Jokusen Tellun tavoin omat ehtonsa lähes joka asialle. Näitä olivat muun muassa pelipaikka, voittosumma ja kameroiden läsnäolo. Viisammat väittävät, että näillä vaatimuksilla hän sai murrettua vastapelaajansa henkisen selkärangan ja siten varmistettua voiton kotiin. Ja pisteenä i:n päälle Mr. Fisher suostui otteluun vain muutamia tunteja ennen kuin hänet olisi tuomittu hävinneeksi tässä ottelussa.

Omaelämänkerrallisen teoksen ohjaustyöstä on vastannut Mr. Edward Zwick. Miehen elokuvallisesta CV:stä löytyy elokuvia laidasta laitaan (mm. Blood Diamond, Defiance ja Love & Other Drugs), mutta niille kaikille vaikuttaa olevan tyypillistä ihmisten lähempi tarkkailu. Eikä Pawn Sacrifice tee tästä poikkeusta, sillä niin taidokkaasti Mr. Maguire tulkitsee Fisherin sielunelämää. Mr. Tobey Maguire  vakuuttaa päättäväisen mutta mielivaltaisen shakkineron roolissa, joka on omiaan ravistamaan hänen päältään kaikki tyttö-hömpän seitit. Myös sivuosissa olevat tukihemmot Mr. Fisherin managerina toimiva Mr. Michael Stuhlbarg ja häntä järjen käytössä kiinn pitävä Mr. Peter Sargaard ovat vakuuttavia. Tunnustusta on myös annettava Mr. Liev Schreiberille, joka ei juuri puhu tai pukahda leffan aikana. Mutta kun hän sanoo sanottavansa, siinä on sitten riittävästi sävyä ja elettä.

Oikeassa elämässä Robert James ”Bobby” Fischeriä (1943 – ) pidetään varmasti edelleen yhtenä maailman taitavimmista shakinpelaajista. Mr. Fisher tuli erityisesti tunnetuksi siitä, että hän otti tämän taitopelin haltuunsa jo varsin nuorella iällä ja voitti hallitsevan maailmanmestarin Boris Spasskin MM-ottelussa Reykjavíkissa, Islannissa vuonna 1972 ensimmäinen syyskuuta. Mr. Fisherin jälkeen kukaan toinen amerikkalainen ei ole uusinut tätä voittoa. Boris Vasiljevitš Spasski (1937 – ) on hallinnut shakkilaudan mestaruutta Mr. Fisheriä pidempään. Fisherin tavoin Spasski oppi pelaamaan shakkia hyvin nuorena ja aloitti silloin mestaruusputkensa. Mr. Fisherille häviönsä jälkeen Mr. Spasski menetti pian myös Neuvostoliiton ykköspelaajan tittelin toiselle nousevalle tähdelle Mr. Anatoli Karpoville.

Shakkipeliä viimeiseen siirtoonwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kohtalokas siirto on mielenkiintoinen elokuva, joka pääsee kunnolla vauhtiin eli tunnelman tiivistämiseen alun nuoruusvaiheiden jälkeen. En olisi ikinä uskonut, että shakkiottelun seuraaminen voi olla näinkin jännittävää ja ennen kaikkea sen, mitä sen taustalla liikkuu. Shakkipelaajat ovat omanlaisia mestareitaan ja taiteen luojia, josta Mr. Fisherin voitto oli aikoinaan hyvä esimerkki. Shakin pelaamisen lisäksi elokuva sukeltaa Mr. Fisherin päänsisään osoittamaan, että lahjakkuuden takana on usein vaikeuksia sopeutua normaalien pulliaisten pariin. Tämä lienee totta edelleenkin taiteen parissa. Suosittelen elokuvaa kaikille, olipa katsoja kiinnostunut shakista tai ei. Elokuva ei ehkä innosta kaivamaan lautaa kaapin kätköistä esiin, mutta ainakin se opettaa arvostamaan pelin hallitsevia ihmisiä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Tobey Maguire, Liev Schreiber, Michael Stuhlbarg, Peter Sargaard

Osastot: Draama, Jännitys
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa