VALIKKO

Patriots Day – Ajojahti / Isänmaallisuuden päivä

Kuvahaun tulos haulle Patriots Day poster

15.4.2013 Bostonin maratonin yhteydessä räjähtää kaksi pommia. Sitä seuranneessa paniikissa poliisit yrittävät auttaa loukkaantuneita ja selvittää, mitä oikein tapahtui. Pian FBI:n agentti Richard DesLauriers määrätään selvittämään tapahtunutta yhdessä Bostonin poliisipäällikön Ed Davisin ja ylikonstaapeli Jeffrey Pugliesen kanssa. Samaan aikaan kentällä ylikonstaapeli Tommy Saunders etsii todisteita syyllisistä yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Turvakameroiden kuvista selviää pian epäillyt Dzhohar ja Tamerlan Tsarnajev, joiden kuvat vuotavat lehdistöön. Tästä alkaakin poliisin suorittama ovelta ovelle etsintä. Epäillyt yrittävät pakoon, mutta loppu häämöttää edessä.

Oikeassa elämässä huhtikuun 15 päivä vuonna 2013 Bostonin maratonin reitillä Boylston Streetillä räjähti noin kaksi tuntia ensimmäisten juoksijoiden saapumisesta maaliin. Räjähdyksessä kuoli kolme ihmistä ja haavoittui 183. Pian räjähdyksen tekijöiksi ryhdyttiin turvakameroiden kuvien perusteella epäilemään ”mustalippalakkista” ja ”valkealippalakkista” miestä. Kuvat julkaistiin ja miehiksi tunnistettiin veljekset Dzhohar Tsarnajev ja Tamerlan Tsarnajev. Veljesten takaa-ajossa kuoli ensi Tamerlan Tsarnaev ja hänen veljensä Dzhohar saatiin myöhemmin kiinni piileskelemästä veneestä. Oikeudenkäynnissä Dzhohar kielsi ensin syyllisyytensä, myöhemmin tunnustaen sen. Hänet todettiin syylliseksi 30:en eri syytekohtaan, joista 17:stä voidaan tuomita kuolemaan. Massachusettsin osavaltiossa ei kuitenkaan ole voimassa kuolemantuomiota, mutta tämä ilmeisesti miestä kuitenkin odottaa, sillä syytteet nosti Yhdysvaltain liittovaltio.

Ohjaaja Mr. Peter Berg pitää isänmaallisuudesta ja Mr. Mark Wahlbergistä valkokankaalla. Toki miehen elokuvalliseen repertuaariin kuuluu muutakin, mutta faktana vaikuttaa olevan vaikeuksien kautta voittoon ja Yhdysvaltojen lipun liehuminen leffan lopussa. Mikäli yltiöpäinen isänmaallisuus innostaa suosittelen katsomaan hemmon muitakin elokuvia, kuten Battleship, Lone Survivor ja Deepwater Horizon. Patriots Day sopii tähän joukkoon kuin nenä naamaan. Elokuva perustuu herrojen Casey Sherman ja Dave Wedge kirjaan Boston Strong. Ohjaajaa on kiitettävä siitä, että leffa ei pyri selvittelemään taustoja liikaa. Toki U-tube on mielenkiintoinen ja sieltä saa vinkkei vaikka mihin, mutta Tsarnajevin veljesten syvällinen motiivi jää varjoon. Ja samalla vaikka veljekset päätyivät massatuhon aiheuttajiksi leffa kuvaa hyvin myös sitä, miten tavallisia he olivat. Terroristia tai pommilla ihmisiä räjäytteleviä ei enää tunnista ulkonäöstä tai arkisesta käyttäytymisestä, ikävä kyllä.

Pitäen mielessä Mr. Bergin intohimon isänmaallisuutta kohtaan on helppo todeta, että elokuva on osin hyvin patrioottinen, kiihkomielinen, mustavalkoinen ja niin edelleen. Mutta samaan aikaan se kuitenkin onnistuu olemaan mielenkiintoinen ja asiaa vauhdikkaasti eteenpäin vaikka katsoja tietää lopun jo ennalta. Mutta niinhän se vanha ”afrikkalainen sanonta” menee, että ei se päämäärä vaan matka sinne ratkaisee. Vaikka tässä kyllä sillä päämäärälläkin oli aika iso merkitys. Ja loppupeleissä voi todeta, että jokaisen kriisin kohdalla varmasti toimitaan samalla mallilla maasta riippumatta. Ensin toimitaan ja sitten vasta puhutaan. Elokuvassa tämä vain edellytti nopsalla tahdilla kootun komentokeskuksen kokoamista ja sen pohjalta pahisten nappaamista mahdollisimman vikkelästi.

Mielestäni elokuva on hyvin amerikkalainen ja kuvaa oivasti sitä yhteiskuntaa, jonka sieltä tiedän ja tunnen. Propagandaa tai ei, mutta samanlaista yhteisöllisyyttä kaipaan myös nykyisiin kotomaisemiini. Yhteisö / yhteiskunta nousee tuhkasta ja kokee kriisin yhdentävän merkityksen. Tätä kai on toki Suomessakin koottu, mutta sitä ei ole vain samalla tavalla ilmaistu. Joten ei kai siinä mitään vikaa ole, että saa sitä kuuluisaa naapuriapua ja täällä ”kollaa kestää” – ajattelumallia.

Kohti sitä kuuluisaa yhdentymistäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
tällä kertaa bostonilaisten parissa. Patriot Day – Ajojahti vie katsojansa vikkelästi pommin suunnittelusta ja räjäytyksestä itse ajojahtiin, jolla pyrittin nappaamaan syylliset kiinni. Leffa on kiinnostava, vaikka se on tyypillinen Mr. Peter Berg työ ja siten yltiö amerikkalainen. Mutta se ei liene niin paha asia, jos se vaikka onnistuisi siinä samalla myös vahvistamaan muiden maiden itsetuntoa. Tämän itsetunnon kohottelun ja syyllisten jahtaamisen lisäksi raina korostaa yksittäisten ihmisten rohkeutta ja sitoutuneisuutta asiansa suorittamiseksi. Suosittelen rainaa kaikille Mr. Peter Bergin elokuvien ystäville ja meille, joita kiinnostavat nopeatahtiset rainat.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Mark Wahlberg, J. K. Simmons, John Goodman, Kevin Bacon, Michelle Monaghan, Alex Wolff, Themo Melikidze, Jimmy O. Yang

Osastot: Draama, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , , , ,
Kommentit

Vastaa