VALIKKO

Paterson

Kuvahaun tulos haulle paterson poster

Rauhallista arkea elävä Paterson on runoileva bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Hänen elämänsä koostuu yksinkertaisista rutiineista: joka päivä hän ajaa samaa reittiä tarkkaillen tuulilasinsa editse ajelehtivaa kaupunkia ja kuunnellen ympärillään käytävien keskustelujen osasia. Töistä hän palaa kotiinsa menestyksestä haaveilevan Lauran vaimonsa ja koiransa Marvinin luokse. Päivä toisensa jälkeen on samanlainen, kunnes perheen koira ilmaisee mielipiteensä Patersonin runoista / yksin kotiin jäämisestä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. Jim Jarmusch haluaa ottaa hitaasti. Joten jos kaipaat jotain muuta kuin bussin kyydissä istumista, baaritiskillä nuokkumista tai koiran ulkoiluttamista on paras suunnata toiseen elokuvaan. Toisaalta tämän arkisen hitauden kuvaus saa katsojan toivottavasti itsekin havahtumaan häntä ympäröivien asioiden kauneuteen. Meidän kaikkien ei tarvitse ryhtyä runoilijoiksi, kunhan vain ymmärrämme arkielämisen kauneuden ja maltamme hidastaa paikallemme aina välillä. A-haa….

Käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Jim Jarmuschin elokuvat eivät ole sieltä helpommasta päästä (mm. Broken Flowers, Only Lovers Left Alive ), mutta kun niille antaa itsensä voi hyvällä onnella oivaltaa mielenkiintoisia asioita. Tai sitten tyytyä katsomaan kelloa, että koskahan elokuva mahtaa oikein loppua. Mutta ainakin joku taho arvostaa niitä. Paterson kisasi viime vuonna Cannesissa kultaisesta palmusta, mutta sai sen sijaan viedä kotiin Palm Dog Award, mikä ei myöskään tule kovin helposti. Onnittelu elokuvalle taidokkaasta eläinten kohtelusta ja hyvästä Nellie-koiran roolisuorituksesta.

Elokuvaa on inspiroinut Mr. William Carlos Williamsin (1883 – 1963) runo This Is Just To Say /1934) – Täytyy sanoa (1966). Mr. Williamssin runouden lisäksi Patersonin runosuonen sykkimisestä vastasi Mr. Ron Padgett (1942 – ), jonka runoja elokuvassa Paterson raapustelee paperille. Ja kuten Patersonissa sanotaan käännetty runo on kuin menisi sadetakissa suihkuun. Joten …

This Is Just To Say

I have eaten

the plums

that were in

the icebox

and which

you were probably

saving

for breakfast

Forgive me

they were delicious

so sweet

and so cold

Runon arkisen kuvauksen tavoin jokaisella hahmolla Patersonissa on oma merkityksensä. Ne eivät sinänsä vie juonta eteenpäin, auta päähahmoa tekemään runoutta tai säväytä elokuvaa toiminnallisesti. Sen sijaan ne kuuluvat siihen arkeen, mitä mekin elämmme omissa maailmoissamme.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Pääroolissa oleva Mr. Adam Driver tuntuu olevan roolissa kuin kala vedessä. Toisaalta hänen on pitänyt lähinnä tarkkailla, istua ja kävellä. Se ei vaadi kovin paljon, mutta ehkäpä on tuonut hänet lähemmäksi katsojaa tällä asenteella. Ja tämä olemisen sietämätön keveys vasta sitä näyttelijän taitoja vaatiikin.

Ei mitään toimintaa ja juuri siksi niin paljon sanottavaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Patersonissa ei todellakaan tapahdu juuri mitään tavallisen arjen ulkopuolella olevaa merkittävää, vauhdikasta tai salaista. Ja ehkäpä juuri siksi se kertoo niin paljon kokemistamme tunteista ja havainnoista. Elokuvan päähahmot elävät juuri ja nyt tässä hetkessä. Se on harvinaista myös valkokankaan ulkopuolelle, mutta sitäkin enemmän tavoittelemisen arvoista. Paterson etenee hitaan rauhallisesti päivästä toiseen samalla mallilla, eikä se varmasti sytytä kaikkia katsojia. Mutta ne, jotka arvostavat elämän hetkiä sellaisena voivat saada leffasta jotain pintaa syvempää irti. Suosittelen sitä kaikille rauhoittumista, hetkeen tarttumista tai ruusujen haistelua vailla oleville. Arki on kaunista, kun sen oikein oivaltaa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Adam Driver, Golshifteh Farahani, Barry Shabaka Henley, William Jackson Harper, Chasten Harmon, Rizwan Manji, Masatoshi Nagase, Kara Hayward, Jared Gilman, Method Man, Sterling Jerins

P.s. Rakas Ilkka., koska et tietääkseni ole sitä venettä vielä veistänyt, odottelen yhä runokirjaasi kauppoihin. Ja jotta muutkin ymmärtäisi, mitä menettävät, niin kirjoitan tähän yhden runosi:

Kävelen ja päässäni kaikuu, illat, yöt, olleet ja tulevat.

Hengitykseni voimistuu, tunnen jalkojeni painavan.

Vaikka tie on raskas, on sydämeni kevyt.

Vain ikävä etsii kotia.

  • Ilkka T.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa