VALIKKO

Passengers – Matkustajat

Kuvahaun tulos haulle passengers movie poster

Sisältää totaalisen juonenpaljastuksen, sorry.

Valkokankaille on jälleen singahtanut uusi tieteiselokuva, joka vie katsojansa avaruuden pariin. Tällä kertaa avaruusalus Starship Avalon on turvallisella 120-vuotta kestävällä matkalla kohti Homestead II -planeettaa, kun matkustajia nukuttava ohjelma menee pieleen. Tästä johtuen insinööri Jim Preston herää 90 vuotta ennen määränpäätä ja päättää vuoden erakkorapuna elämisen jälkeen herättää itselleen seuraa kirjailja Aurora Dunnista. Ruususen unta sen sijaan jatkavat aluksen muut reilut 5,257 matkustajaa. Dunnin ja Prestonin tehtävänä onkin selvittää keskinäiset tilinsä tästä herättämisestä, siitä missä meni aluksen huippuunsa hiotussa teknologiassa vikaan sekä siinä samalla tietenkin rakastua toisiinsa.

Ohjauksesta on vastannut norjalainen Mr. Morten Tyldum, joka viimeistään edellisen elokuvansa The Imitation Game (2014) pullahti suuren yleisön tietoisuuteen. Tosin miehen sitäkin edeltävä työ Headhunters (2011) oli myös vakuuttavaa katseltavaa. Kumpikaan näistä ei tosin ollut mikään tyttö-hömppä-tieteisviritys, joten oli mielenkiintoista nähdä ohjaajan osaamista myös tällä saralla. Ohjaajalle oli kuitenkin tärkeää tehdä hahmoperusteinen, ei avaruutta korostava, elokuva ja tässä on onnistunut hyvin. Mr. Tyldum totesikin aikoinaan, että rakkaustarinan lisäksi elokuvassa tapahtuu jotain uutta ja mielenkiintoista lähes koko ajan. Teknisten haasteiden kohtaamisen lisäksi elokuva pyrkii osoittamaan sen, mitä ihminen todella haluaa ollaakseen onnellinen.

Vaikka valkokankaalla pyöriikin pääasiallisesti vain kaksi näyttelijää Ms. Jennifer Lawrence ja Mr. Chris Pratt niin elokuva onnistuu viemään hyvin mukanaan. Näyttelijävalinnat ovat oivia, varsinkin Mr. Prattin poikamainen charmi osuu ja uppoaa erakkorapu-kautena. Toki on myös myönnettävä, että Ms. Lawrence on vakuuttava kesken kauneusuniaan heränneenä Auroorana. Sen sijaan parin keskinäistä kemiaa olisi kyllä kehitettävä lisää. Varsinkin kun heillä ei todellakaan ole kuin toisensa, ellei sitten pidä siitä erakkorapuelämästä. Mielenkiintoisesti elokuva hengittää enemmän samaan tahtiin palkkakuopassa olleen Mr. Prattiin kanssa, kuin tähtikarismalla leffaa myyvän Ms. Lawrence kanssa. Joten todellakin toivon, että studio saa tästä omansa pois ja Mr. Pratt lisää mielenkiintoisia rooleja.

Hitaasti rakentuvana ”kuolla kupsahdat suljetussa laatikossa vanhuuteen” tarinana Passengers yllättää iloisesti. Elintila on toki todellakin suljettu, ellei sitten halua hypätä äärettömään avaruuteen ja poiskaan alukselta ei todellakaan pääse. Ohjaaja Mr. Tyldym pitää rajatun tilan ja ratkaisujen etsimiseen keskittyvän juonen kuitenkin hyvin näpeissään. Leffan loppupuolella kuitenkin tapahtuu selvä nopeuden ja ajatuksen muutos, joka rikkoo siihen asti rakennetun hyvän elokuvan. Aivan kuin ohjaaja olisi perinteiseen tapaan todennut, että filmi loppuu kohta ja nyt sitten sitten kaikki kasaan mitä vaan lähtee.

Eloonjäämistaistelua ja erakkorapuiluawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
kauniissa puitteissa. Passengers näyttää ja tuntuu kauniilta, se tarjoaa avaruuden parhaita puolia sekä esittelee mielenkiintoista teknologiaa. Ehkäpä tämä todellakin on kaukaista tulevaisuutta. Samalla raina myös pohtii moraalisia ja eettisiä asioita, joissa oma napa on yllättävän lähellä päätöksentekoa. Passengers rakentaa onnistuneesti jännitettä tilanteen sekä pääparin välillä myös mutkien suoristamisen jälkeen. Sen sijaan luvassa on myös sitä hyvinkin perinteistä hollywoodlandian tematiikkaa loppuratkaisujen suhteen. Syvällisemmän avaruusseikkailun taso jää saavuttamatta, mikä on sääli, sillä leffalla vaikutti olevan kaikki mahdollisuudet siihen. Se ei kuitenkaan tee elokuvasta kehnoa, se ei vain tee siitä totaalisen ikimuistoista. Suosittelen rainaa kaikkien pääparin elokuvien ystäville, heille jotka luulevat erakkorapuna olemisesta ja hyvin otteessaan pitävän avaruusseikkailun ystäville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Michael Sheen, Laurence Fishburne, Andy García, Aurora Perrineau

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat, Sci-fi
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa