VALIKKO

Monty Python Live (mostly)

Valkokankaalla Monty Pythonin joukko on ilahduttanut meitä satiirisen huumorin omaavia ihmisiä vuodesta 1971 lähtien, jollon valkokankaille singahti And Now for Something Completely Different. Sitä ovat seuranneet sellaiset iloittelut kuin Monty Python and the Holy Grail – Monty Pythonin hullu maailma (1974), Monty Python’s Life of Brian – Brianin elämä (1979), Monty Python Live at the Hollywood Bowl (1982) sekä Monty Python’s The Meaning of Life – Elämän tarkoitus (1983). Omalla kohdallani ensimmäinen elokuvissa nähty satiirininen kokemus tuli vuoden 1982 elokuvan myötä. Päätin käydä kokeilemassa jotain ihan uutta ja sille tielle tuli sitten jäätyä vaikka alkuun vitsien ymmärtäminen oli hieman haasteellista. Teatteriesitysten puolelta olen saanut ilon ja kunnian katselle sitä myös valkokankaalta ryhmän esityksen Not the Messiah (He’s a Very Naughty Boy) myötä, joka on myös löytänyt paikkansa tästä blogista. Kaunis kiitos tästä Finnkinolle ja Lontoon O2-areenalle. Ja nyt se sai arvoistansa seuraa Monty Python Live (mostly) esityksen myötä, jossa oli tarjolla vanhoja miehiä, vanhoja sketsejä ja uutta huumoria niiden keskellä. Aiheesta lisää voi käydä katselemassa täältä.

Showssa vielä jäljellä olevat Monty Pythonin, tai näin tuttavallisemmin The Pythonsien, jäsenet John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin esittävät parastaan ja luikertelevat näine taitoineen katsojan sydämiin. Vaikka miehillä on yhdessä ikää yli 360 vuotta, niin se ei ole heikentänyt heidän komediallisia taitojaan. Miehet ovat parantuneet kuin viini ikääntyessään, toki ottaen huomioon samalla ikänsä tuomat rajoitteet, joten ihan kaikkea ryhmän jäsenille tuttuja liikkeitä livenä ei nähdä, muutoin esityksestä tulisi lonkkaproteesien mainos.  Samoin on annettava myös anteeksi vuorosanojen satunnainen unohtelu, sillä sen korvasi kyllä hemmojen vaikeus pitää naamaansa peruslukemilla – yleisö ei tähän pystynyt vaan revitteli siinä samalla rauhassa vatsalihaksiaan. Fyysisellä poissaolollaan loistaa vain Mr. Graham Chapman (1941 – 1989) luonnollista syistä. Voikin siis turvallisin mielin olettaa, että valkokankaalla nähtiin nyt viimeisen kerran legendaarinen komediaryhmä – ainakin tässä kokoonpanossa.

article-0-1ED0910100000578-712_634x411

Ryhmän samanaikaisesta esiintymislavalle saamisesta voi kiittää Mr. Michael Palinia, joka halusi nähdä vieläkö Monty Pythoneiden vetovoima tehoaisi. Ainakin kaikki ryhmän viisi jäsentä osallistuivat sketsien kirjoittamiseen ja valittujen palojen poimimiseen Pythonien eri elokuvista. Tässä kohtaa voi olla kiitollinen miesten tiiviille yhteistyölle ja mielikuvitukselle, joka pystyi muokkaamaan näin sujuvaa lopputulosta ilman ulkopuolisten käsikirjoittajien apua. Samoin sketsien vaihto sujui kiitettävästi tavalla, joka sujautti ne sopivasti toistensa perään aivan kuin ne olisi niin suunniteltu ensimmäisessä paikassa.

Nobody expected this: The Spanish Inquisition

Python huumori on valloittanut brittiläisiä vuodesta 1969 lähtien hyvinkin mielenkiintoisilla ja satiirisilla tavoille. Ryhmää on kiitettävä muun muassa sellaisista sketseistä ja kappaleista kuin ’Every Sperm Is Sacred’, oma ikiaikainen suosikkini Michelangelon ja paavin tapaamisesta sekä I Want An Argument -sketsistä, joka sai myös suomalaisen vastineensa Parempi myöhään TV-show:ssa. Näiden lisäksi Pythonien show:ssa nähtiin myös otteita ryhmän aiemmista televisio-ohjelmista eri sketsien kuten ’Filosofijoiden jalkapallo-ottelu: Kreikka vastaan Saksa’ sekä ’100 jaardin juoksu suuntavaistottomille ihmisille’ muodossa. Esitetyt sketsit olivat yhtä kieroutuneita, hauskoja ja hyvää makua koettelevia kuin aina ennenkin. Monty Python fani ei voi tästä kokemuksesta pettyä, heti kun hän on vain löytänyt aivonsa uudestaan. Repertuaarissa osuutensa ovat saaneet niin uudet kuin vähän (aika paljon) vanhemmatkin esitykset, joten nauramiseen on hyvä varautua. Tätä kokemusta vastaan ymmärtää hyvin miesten luoman komiikan merkityksen ja perinnön nykyisille saman alan taitajille. Näitä oman alansa pioneereja ei kuitenkaan mikään korvaa.

article-0-000A8FD600000258-910_634x470

Suomen näkökulmasta oli ilahduttavaa maamme markkinointi ohjeman lomassa. Vaikka täällä vaikuttaakin asuvan lähinnä viikenkejä, ruokana olevan mielenkiintoista spammia ja hirvi voi äityä tekemään lähempää tuttavuutta. Niin aina on yhtä ihanaa saada jonkinlaista Suomi-kuvaa maailmalle, varsinkin kun sitä levitetään huumorin avulla. Ehkäpä tämä tuo muutaman turistin lisää tutustumaan tähän ihanaan kotimaahamme.

Lopuksi kiitän ja kumarran sekä aloitan loppuhoilauksen tuttuun tapaan Pythoneiden tahdissa…

Osastot: Elokuvia ja elämää, Komedia
2 Comments

2 kommenttia artikkeliin “Monty Python Live (mostly)”

  1. Seregi sanoo:

    Itse olin katsomassa silloin sunnuntaisena iltana Finnkinossa tuota mahtavaa esitystä. En tiedä miten oli muissa leffateattereissa ja saleissa, mutta meidän salissa ainakin naurettii paljon, pukeuduttiin asiaan kuuluvasta ja laulettiin mukana.

    • Outi sanoo:

      Naurua riitti kyllä tälläkin kertaa ylitse oman tarpeen. Ja ennen kaikkea olin ihastunut siihen, millä tavalla Pythonit olivat onnistuneet sitomaan nykyiset trendit vanhoihin vitseihin. 🙂 Sääli, että hemmot ovat nyt sitten vetäytyneet taka-alalla – ainakin toistaiseksi.

RSS feed for comments on this post. Ja trackBack URL.

Vastaa