VALIKKO

Mission Impossible 5: Rogue Nation – Mahdoton / Vaarallinen tehtävä 5: Valvomaton kansa

Vuonna 1996 alkanut Mission Impossible / Vaarallinen tehtävä -elokuvien sarja koki uudelleen syntymisen viimeisen Ghost Protocol -leffansa myötä. Ja nyt kun valkokankaalle pukkaa sitä viidettä versiota on paras ottaa pikainen katsaus menneisyyteen. Mission: Impossible (1996) esitteli meille Ethan Huntin (Tom Cruise) ryhmineen, joista ei jäänyt kovin montaa jäljelle leffan lopussa. Hyvikset ja pahikset erottuivat nopeasti omiksi ryhmikseen, eikä kehenkään oikein voinut silti luottaa. Leffa pitää sisällään kuitenkin yhden useasti lainatun kohtauksen, jossa Mr. Ethan Hunt roikkuu Pentagonin salaisuuksien kammiossa valjaiden varassa. Hyvästä menestyksestä päätettiin sitten ottaa kaikki ilo irti ja Ethan Hunt singahti uudelleen valkokankaalle Mission: Impossible II (2000) leffassa, joka ei ollut enää ensimmäisen osan kaltainen menestys. Kassavirtaa toki tuli siinä määrin, että valkokankaille tuli taas uusi Mission: Impossible III (2006). Mutta tämä oli mielestäni vielä suurempi kärsimys katsella kuin Vaarallinen tehtävä 2.

Aikaa onneksi kului, Mr. Cruise kasvoi henkisesti ihmisenä ja ymmärsi, että muillekin voi antaa tilaa ja näyttämisen mahdollisuuksia valkokankaalla. Lopputuloksena oli niin kriittikkojen kuin yleisönkin rakastama Mission: Impossible – Ghost Protocol (2011). Vaarallinen tehtävä sai toisen mahdollisuuden tämän elokuvan myötä, joten toivoa sopi, että käsikirjoittaja Mr. Will Staples ja ohjaaja Mr. Christopher McQuarrie eivät sitä ryssi ja anna vain Mr. Cruisen loistaa valkokankaalla.

Tällä kertaa valkokankaalla Ethan Huntin seurana rellestävät sivuun syrjätty Benji Dunn sekä omasta näkökulmastaan asioista selvittelevä William Brandt, joiden työpaikka IMF:n (Impossible Mission Force) palkkalistoilla jää lyhyeksi. Tästä johtuen Brandt alkaa pyörittää bisneksiä CIA:n johtajan Alan Hunleyn selän takana ja pyytelee siinä samalla apua myös Luther Stickellilta. Hunt puolestaan jatkaa missiotaan Syndikaatin paljastamisessa, jota johtaa taitava Solomon Lane. Syndikaatin kiemuroihin sukeltaessa Hunt kohtaa (lähes) vertaisensa sen johtajassa Solomon Lanessa ja Syndikaatin palkkalistoilla olevassa Ilsa Faustissa.

Ohjaajalla Mr. Chistopher McQuarrielle on ainakin kertynyt jo kokemusta Mr. Cruisen ja oikeutta etsivän miehen toiminnan kuvaamisesta Jack Reacher -elokuvan myötä. Paineet ovat olleet myös kovat toista käsikirjoittajaa Mr. Drew Pearcea kohtaan, sillä edellisen menestyksekkään osan kokoon kynäilleet herrat Josh Appelbaum ja André Nemec eivät olleet tarjoamassa hyytävän huumoria ja toimintaa omalla osaamisellaan tässä elokuvassa. Ja tämä ikävä kyllä mielestäni näkyy valkokankaalla huumorin puuttumisensa. Traileriin on saatu ne kaikista hauskimmat kohdat, mutta muuten huumori lähes loistaa poissaolollaan. Tai sitten vain pitää katsastaa elokuva vielä uudestaan, jos siellä sitä oikeasti olisi enemmän.

mission impossible rogue nation rebecca ferguson review Mission: Impossible   Rogue Nation Review

Huumorin kukan poissaolon lisäksi valkokankaalta loisti poissaolollaan tasapäinen valkokangasajan jakelu eri henkilöiden kesken. Suurimman osan valkokangasajasta vei Mr. Cruise (yllättäen), mutta ihastuttavasti hänen kanssaan siitä myös kamppaili Ms. Ferguson. Sen sijaan muille tutuille IMF:n jäsenille Brandtille, Dunnille ja Stickellille vaikutti jääneen lähinnä statistin rooli. Tämä on oikeastui harmittavaa, sillä juuri tämä koominen kolminaisuus teki edellisestä elokuvasta niin hauskan. Erilaiset IMF:n palkkalistoilla keikkuvat hahmot omasivat niin erilaiset toimintatavat, ajattelumallit ja kenttäkokemukset, että pakollisilta kommelluksista ei voinut välttyä kaiken mielenkiintoisen toiminnan keskellä. Nyt sitä ei enää ole nähtävissä samassa määrin.

http://screenrant.com/wp-content/uploads/mission-impossible-rogue-nation-jeremy-renner-ving-rhames-review.jpg

Sen sijaan valkokankaalla kyllä nähdään, kun Mr. Cruise jälleen kerran juoksee, ajaa autoa lujaa, kaahaa moottoripyörällä ja laittelee ihmisiä nätteihin nippuihin. Apuvälineet ovat harvemmassa kuin aiemmassa elokuvassa, mutta Ghost Protocol jo osoitti, että ei niiden varaan voi liikaa luottaa. Uusinta uutta miehen repertuaarissa on tällä kertaa kuitenkin ilmassa olevan lentokoneen ovessa roikkuminen sekä hengen pidättäminen veden alle ihan liian pitkään. Tämä siis jättää vielä paljon superihmisen taitoja seuraavassa Mission Impossible 6 -elokuvassa nähtäväksi. Ja kyllä, sellainen on kuulemma tulossa. Ja nyt (jälleen taas) pikku vinkkinä Mr. Cruiselle – anna sitä valkokangasaikaa muillekin näyttelijöille.

Mission Impossible 5 test audience reactions Mission: Impossible   Rogue Nation Review

Ohjaaja Mr. McQuarrie ei jätä samanlaista maamerkkiä elokuvaan kuin sarjan elokuvien edeltäjät ohjaajat, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Leffa pitää kyllä katsojan otteeseen loppuun asti, vaikka ei siinä mitään grande-finale-tuotosta tarjoilekaan romahtavien talojen tai paukkuvien pommin merkeissä. Sen sijaan lopputulos on hiljainen, silpattu ja jättää jossain määrin casablancamaisen tunteen. Paketti on toimitettu, juoni on kasassa ja nyt IMF voi jatkaa taas toimintaansa vanhaan malliin onnenpoikasiin luotellen.

Cruisen peruskamaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Selkeä juoni on täynnä toimintaa, joka kuljettaa katsojaa Lontoossa, Marokossa ja Itävallassa. Suoraviivainen toiminta Syndikaatin selvittämiseksi on se, joka vie elokuvaa eteenpäin ilman suurempia sivupolkuja. Leffa todennäköisesti pyrki tarjoilemaan samassa mittasuhteessa huumoria kuin edeltäjänsä, mutta epäonnistuu tässä jossain määrin. Muutamia pakollisia naurahduksia toki tulee, mutta mikään koominen pläjäys tämä ei ole. Sen sijaan Rogue Nation kyllä täyttää kaikki kesäisen toimintaleffan kriteerit ja uskoisinkin Mission Impossible fanien siitä pitävän. Huumorin puutteesta huolimatta elokuva on kevyttä katsottavaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia esittelevä, joten kyllä se kesän katsojat kerää itselleen. Itsekin taidan suunnata sen vielä kerran katsomaan hyvässä seurassa, vaikka elokuva olikin pienoinen pettymys sarjan edelliseen osaan verrattuna.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Tom Cruise, Jeremy Renner, Simon Pegg, Rebecca Ferguson, Ving Rhames, Sean Harris, Alec Baldwin

P.S. Täältä kannattaa sitten käydä katsastamassa ne viisi pakollista asiaa, jotka esiintyvät jokaisessa Mission Impossible -trailerissa. Tietää sitten ainakin osin, mitä odotella siltä seuraavalta leffalta.

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Toiminta/äksönpläjäys
Henkilöt: , , , , , ,
Kommentit

Vastaa