VALIKKO

Megamind – Megamieli

Näitähän piirrettyjä sitten riittää, missä kaksi suurta ottaa yhteen säännöllisen väliajoin. Juuri kun päästiin eroon Grusta, saadaan jotain vielä suurempaa (ainakin suuripäisempää) tilalle DreamWorks Animation studiolta. Superpahis Megamind (Will Ferrell) omaa arkkivihollisen MetroManin (Brad Pitt), jolla pitää ainakin periaatteessa yrittää laittaa vastaan – aina kun kerkee ja se on sitten suhteellisen usein. Ikävä kyllä tämä kissa-hiiri-leikki kahden suuren heeroksen välillä päättyy toisen maisemista poistumiseen – vahingossa. Ja tällöin Megamind huomaakin elämänsä olevan merkityksetöntä, kun ei ole enää ketään kiusattavaa. No, onneksi hän on kuitenkin MegaMind ja pystyy siten tekemään asialle jotain ja tuloksena onkin uusi tulokas Titaani (Jonah Hill). Ja MegaMind on valmis taas uusiin kissa-hiiri-leikkeihin. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelman mukaan, vaan hyväksi suunnitellusta Titaanista tuleekin pahis, jolloin MegaMindin on pelastettava päivä – ensimmäisen kerran elämässään ja vastoin omaa luonnettaan. Potentiaalista draaman piirteistä huolimatta raina on älyttömän hauska – oikeasti.

Vaikuttaa siltä, että 2010 vuoden suurimmat tekijät / vaikuttajat ovat piirrettyjä hahmoja (Liisa Ihmemaassa, Shrek, Toy Storyn sankarit, Gru ja nyt Megamind). Mutta muista piirretyistä poiketen on kyllä ihan pakko hehkuttaa Megamindia, sillä rainassa oli jopa sen hyvä-pahis –trendin lisäksi oivaa juonta, tarinan kääntöä ja yllätyksellisiä vääntöjä. Vaikka en ihan koko ajan nauranutkaan 3D-lasit väristen, niin on kyllä pakko tunnustaa Gru:n juuri jääneen kakkoseksi.

Ja kuten kunnon pahisten tavaramerkkiin kuuluu, myös Megamindilla on omat uskolliset ystävänsä. Erityisesti kannattaa mainita Minion (David Cross), joka tekee suurenmoista työtä Megamindin ainoana ja todellisena ystävänä, sekä Brainbotsit (Justin Long), jotka toteuttavat valmistajansa suurimmat toiveetkin. Brainbotsit todella tekevät henkeä salpaavaa työtä, ja siitä oiva esimerkki on ”esiintulo”, joka erottaa tosi pahiksen pahiksesta. Wau.

Megamind rulettaa!www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja ihan oikeasti! Elokuva oli tosi hauska

viimeiseen palaan asti. Totaaliseen loppuun asti ei kannata istua, kotiin voi lähteä pesukoneen jälkeen, sillä sitä ennen on kyllä saanut ihan riittävästi jännitystä, moraalista tarinaa, hyvin tehtyä piirrettyä ja kasattua itselleen aikamoisen hyvänolon tunteen. Tätä voi pitää koko perheen lasten piirrettynä, sillä raina ei sinänsä tarjoile piilojuttuja, vaan kaikki kyllä annetaan juuri sellaisena kuin se sieltä valkokankaalta tipahtelee syliin.Tähän leffaan on hyvä lopettaa tämä leffavuosi ja odottaa mielenkiinnolla uutuuksia ensi vuodelle sekä tietenkin rainan tulemista DVD:lle.

Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Rupesin tässä pohtimaan sitä, että uskaltavatko piirrettyjä tuottavat firmat luoda uutta, vai lypsetäänkö sitä tuottavaa lehmää niin kauan kuin sieltä edes jotain ulos herahtaa. Yllätys oli aikamoinen. DreamWorks Animation, joka myös on tuottanut Megamindin on tuottanut iloksemme lähinnä hyvin tuottaneiden piirrettyjen jatko-osia, kuten Shrek jatko-osineen, Madagascar jatko-osineen (ja lisää kuulemma pukkaa), Kung Fu Panda (jolle myös on jatkot luvassa). No, firma pitää jatko-osista. On siellä kuitenkin muutamia poikkeuksia tästä trendistä tehty. Itselleni oli yllätys, että firma oli sellaisten elokuvien takana kuin: Wallece & Gormit: Kanin kirous (2005) ja Monsters Vs. Aliens (2009). Entä Pixar/Disney sitten – uutta ja kivaa, vai jatkoa jatkon päälle. No…. Toy Storyn tarinan kaikki kolme osaa taitaa olla kaikille tuttuja tämän firman tuotannoista, joten ei vaikuta lupaavalta. Klassikko Monsters Inc. on myös saamassa jatkoa vuonna 2012. Mutta muuten sanoisin firman keskittyneen DreamWorks Animationia paremmin uusien ideoiden työstämiseen, mikä näkyy sellaisissa elokuvissa kuin Finding Nemo (2003), Ratatouille (2007), WALL-E (2008), Up (2009). Kivaa J J

Kolmas iso piirrettyjen tuottaja on Walt Disney Animated Studios, joka yrittää olla suhteellisen kekseliäs kaikkien pakollisten prinsessa juttujen päälle. Heiltä on tullut sellaisia piirrettyjä kuin: Pikku Kananen (2005), Bolt (2008) ja Prinsessa ja sammakko (2009). Toistuvuutta esiintyy todellakin niihin piiloprinsessoihin ja -prinsseihin keskittyvissä elokuvissa, joista Disney on varmaan eniten tunnettu. Onneksi näiden kolmen edellä mainitun firman lisäksi liikenteessa on kuitenkin yksittäisiä yrittäjiä meidän katsojien iloksi. Ilion Animation Studios tuotti Planet 51 (2009) ja Universal Studios yhdessä Illumination Entertainmentin kanssa lahjoitti Itse Ilkimyksen ihastuttavan Grun (2010). Vaikuttaa siis siltä, että kantturaa kynitään niin pitkään kuin voidaan, mutta kyllä sitä välillä uskalletaan ottaa jotain riskin tynkääkin – kannattavasti.

Megamind: Ja nyt uutuuksia kehiin, tai Brainbotseista pesee, vai mitä Minion?

Minion: Kamera, action, oho halppis akku taitaa loppua juuri…

Megamind: Mi-täh?!?

Minion: Siis, pyörii, ainakin taustalla brainbotseissa…

Osastot: Animaatio
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa