VALIKKO

Maggie

Necroambulist-virus vaivaa ihmiskuntaa ja sen edessä joutuu myös taipumaan maanviljelijänä toimiva Wade (Arnold Schwarzenegger). Hänen tyttärensä Maggie (Abigail Breslin) on saanut zombin pureman ja on muuttumassa hitaasti, mutta varmasti zombiksi. Wadella onkin edessään suuria elämää koskevia päätöksiä, että mitä tehdä tyttärensä suhteen ja miten menetellä oikein.

Ohjaaja Mr. Henry Hobson vaikuttaa kuvaavan tapahtumia ehkä enemmänkin symboliikan kautta kuin varsinaisen toiminnan, mutta silti katsojalle välittyy isän ja tyttären välinen suhde ja elämän haavoittuvuus. Ohjaaja on onnistunut hyvin pitämään painopisteen tässä suhteessa, missä vanhempi ja lapsi täydentävät toisiaan loppuun asti. Rohkeammat voisivat jopa väittää, että elokuvassa on jotain terrence-malickimaista kaikessa paikallaan pysyvyydessään, hitaudessaan, luonnon elementtien esittelyssä ja asioiden ihmettelyssä. Onneksi näin ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole, eikä elokuvan katsominen vaadi siten avaruustieteen hallintaa. Toki on myönnettävä, että elokuva alleviivaa dramaattia kohtauksiaan musiikilla, joka on välillä ylitsevyöryvää. Tämä tuntuu värivivahteiden kanssa myös hyvin terrence-malickimaiselta. Pienempikin osoittelu katsojan tajunnan suuntaan tässä kohtaa olisi varmasti toiminut, mutta annettakoon tämän nyt mennä omalla painollaan.

Maggie on erilainen zombie-leffa. Asia on sinänsä mielenkiintoista, koska jokaisella meistä on varmasti omat ennakko-odotuksemme koskien zombien suorittamaan maailmanvalloitusta ja Maggie ei sovi sinne joukkoon luontevasti. Elokuvassa on toki zombeja ja zombeutumassa olevia ihmisiä, mutta samalla se välttää tämän pää tyhjänä etenemisen, jossa vain halutaan pureskella ihmislihaa. Joten tässä kohtaa kiitos on paikoillaan käsikirjoittajan Mr. John Scottin ja ohjaajan Mr. Henry Hobsonin suuntaan. Rehellisempää on väittää, että Maggie on elokuva vakavasta sairaudesta, joka koettelee tavallista perhettä kuin varsinainen zombie-raina. Lisäksi elokuva käsittelee omalla tavallaan yhteiskunnan asennetta kuolemansairaisiin ihmisiin ja jättää katsojan pohtimaan, mikä on oma valinta tähän. Joten jos olet perinteiseeen tyyliin zombi-suuntautunut, Maggie ei ehkä ole sinun elokuvasi. Mutta jos taas haluat saada laajempaa näkökulmaa zombeiluun, Maggie on katsastamisen arvoinen.

Zombieksi muuttuva Ms. Breslin on toki vakuuttava niin fyysisen kuin henkisen muutosprosesinsa keskellä, mutta sitäkin enemmän on hehkutettava Mr. Arnold Schwarzeneggeriä, joka on todella erinomaisen hyvä tässä leffassa. Miehen edellisestä hyvästä elokuvallisesta panoksesta (Last Stand) on kulunut jo aikaa, joten oli ihan kiva nähdä miehen kykenevän taas muuhunkin kuin perinteiseen Terminaattori-toimintaan. Toki nämä onnistuneet elokuvat (ainakin minun mielestäni) ovat harvoja, mutta sitäkin onnistuneempi. True Lies sai jatkoa Last Stand -rainasta ja samaan onnistuneeseen roolisuoritukseen voi nyt myös laskea Maggie-leffan.

Toiminnasta irtautuminen ei ole mikään itsestään selvyys, vaikka lahjoja riittäisi muuhunkin kuin mätkimiseen. Hyviä esimerkkejä tästä ovat herrat Sylvester Stallone (Ramboa ja Rockya pukkaa sekä vaarien yhteisajoa Expendables-elokuvissa) ja Bruce Willis (Die Hard jatkuu kai edelleen ja jos ei, niin aina on RED). Siinä missä Mr. Stallone pääsi aikoinaan loistamaan oikein kunnolla Cop Land -elokuvassa (käsittääkseni ensimmäinen leffa, jonka hän sai tehdä studioiden määräysvallan ulkopuolella) Mr. Schwarzenegger tekee saman Maggiessa. Toimintasankarina tunnettujen herrojen heittäytyminen herkkisten puolelle voi tosin olla joillekin vaikeaa katsottavaa, mutta elokuva on hyvä ja Mr. Schwarzenegger todellakin tekee hyvän roolityön herkkänä ja epävarmana isänä, joka haluaa lapsensa parasta.

Isän ja tyttären jäähyväisetwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Erilainen zombi-leffa, jossa ei heti syöksytä hampaat irvessä elävien perään. Sen sijaan zombiksi muuttunut Maggie saa viettää elämänsä loppuhetket hyvissä käsissä (??). Maggiessa on tarjolla kauhua, mutta erilaista kuin voisi odottaa ja enemmän perinteistä isä-tytär vuorovaikutusta ennen lopullista päätöstä. Se ei ole mikään hyvän tuulen leffa, eikä mikään perinteinen zombie-elokuva. Näyttelijätyö on sujuvaa, ja tätä se on erityisesti Mr. Schwarzeneggerin ja Ms. Breslinin tahoilta. Maggie on kaunis ja lämminhenkinen elokuva vakavasta sairaudesta, elämän loppumetreistä ja isän tärkeästä päätöksestä. Voi olla, että tästä johtuen Maggie on hieman hidassoutuinen, mutta samalla se antaa katsojalle mahdollisuuden tarkastella asioita Maggien näkökulmasta. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka eivät ole kiinnostuneita perinteisistä zombie-elokuvista. Maggie sopii heille, jotka haluavat katsoa draamaa, perhekriisiä ja melankolista etenemistä kohti vääjäämätöntä lopputulosta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

 

 

Osastot: Draama, Sci-fi
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa