Elokuvan nimi I’m So Excited kuvaa hyvin myös omaa tunnetilaani rainan suhteen. Kun huhumylly elokuvan valkokankaalle tulemisesta alkoi vuonna 2012, olen odottanut tätä leffaa nähtäväksi. Ja vihdoinkin se on täällä – I’m So Excited! Ihanaa! Mahtavaa! Ohjaaja Mr. Pedro Almodovar itse kuvaa elokuvaansa paluuksi hänen juurilleen, sekopää komedian pariin. Ja siltä se todellakin tuntuu. Varoitus liiallisille siveydensipuleille annettakoon tässä kohtaan, elokuva ei esittele paljasta pintaa kovinkaan paljon, mutta seksiä sen eri muodoissa käsitellään kyllä kiitettävästi.
Mr. Almodovarin mielestä sekopää komedia tarkoittaa sitten tilannetta, jossa tarkastellaan matkustajia lentokoneessa, joka on aikeissa tehdä traagisen pakkolaskun. Simppeli juonen aihe ei sinänsä ole mitenkään kutkuttavan hauska, joten on ilo todeta, että Mr. Almodovar on saanut sen siipien alle sellaista henkeä, mitä kukaan muu ei pysty tekemään. Nyt valkokankaalla pakkolaskua odottavat matkustajat päätyvät suupalteiksi paljastelemaan toisilleen syviä salaisuuksiaan ja lihallisia intohimojaan, koska tässä kuollaan kohta kuitenkin (asiaa voi tietenkin auttaa huumehöyryinen coctail). Ja ehkäpä juuri komedian tavoin mihinkään näistä ei päästä käsiksi kunnolla, vaan esitellään pintaraapaisuja sieltä sun täältä. Syvällisempää otetta tai ainakin asioissa pidempään viipymistä olisin kaivannut, mutta en kyllä pysty sanomaan minkä kustannuksella se olisi toteutettu.
Lentokoneessa ensimmäisen luokan matkustajia palvelevat moottoriturpa Joserra (Javier Cámara), tequilasta pitävä Ulloa (Rául Arévalo) ja uskonnollinen Fajas (Carlos Areces). Konetta turvalliseen laskuun puolestaan yrittävät saada sen pilotit kapteeni Alex Acero (Antonio de la Torre) ja Benito Morón (Hugo Silva). Näiden kolmen vauhdikkaan stuertin vauhdissa vaarallisella matkalla on mukana Mr. Almodovarin perustyyppejä. Teräväkielinen Norma (Cecilia Roth), mysteerinen Infante (José Mariá Yazpik), nuori aviomies (Miguel Angel Silvestre) ja kuoleman haistava Bruna (Lola Duenas). Ketä muuta sitä oikein tarvittaisiin mielenkiintoisen reissun tekemiseen.
Elokuvan tittelin Los amantes pasajeros voi myös kääntää paremmin suuntaan Leijuvat rakastuneet tai Matkustajarakkautta, joista kumpikin olisi kyllä käynyt hyvin tähän kevyeen paperinohueen komediaan. Sillä siinä missä Flight -elokuvassa pilotti sentään yritti piilottaa huumausaineiden ja alkoholin väärinkäyttöään tämän lentokoneen henkilökunta antaa kaiken tulla suoralla kädellä ja reippaalla asenteella esiin. Toisaalta edellä mainitulta lentokoneen henkilökunnalta ei voi odottaa kuin kunnon drag-showta pilvien päällä. Vaikka stuerttien piirteet ja käyttäytyminen on viety kieli poskessa äärilaitaan, niin se ei kuitenkaan onnistu tuomaan esiin Mr. Almodovarin usein käsittelevää seksuaalisen identiteetin kanssa käytäviä kamppailuja. Vitsit vaikuttavat olevan paikalla, niiden esitystapa on vaan jäänyt puolitiehen. Tämä on todella sääli, koska ohjaajan lempilapsi – seksi ja seksuaalisuus – loistavat niin hyvin miehen aiemmissa 1980- ja 1990-luvun elokuvissa (Tie Me Up! Tie Me Down!; Law of Desire), että katsoja tuntee itsensä tässä elokuvassa välillä petetyksi.
Mr. Almodovaria ei ainakaan voi syyttää samaan formaattiin jämähtämisestä. Ehkä sen vuoksi mies on salainen rakastettuni ohjaajien joukossa, aina on luvassa jotain uutta ja hämmentävää. Se ei tarkoita, että ehdottomasti jumaloisin kaikkea hänen tekemäänsä, mutta yleensä kyllä päädyn pitämään niistä erittäin paljon. Elokuvat Puhu hänelle (2002), Huono kasvatus (2004), Volver (2006), Särkyneet syleilyt (2009) ja Iho, jossa elän (2011) ovat kaikki erilaisia ja omalla tavallaan koskettavia. Mr. Almodovarin fanittaminen on hyvä alkaa viimeistään tästä elokuvasta. Joskin on myönnettävä, että elokuvan sisäistäminen voi olla vaikeaa joillekin Mr. Almodovarin faneille sen vapaamielisestä teemasta johtuen. Itse suuntaan kiitokset tässä kohtaa myös Antin suuntaan, joka aikoinaan raahasi minut katsomaan treffeille yhtä Mr. Almodovarin leffaa. Vaikka suhde aikoinaan kariutuikin, niin siitä jäi kuitenkin käteen rakkaus tämän ohjaajan elokuviin. Kiitos tästä Antti 🙂
| Yritystä seksuaalisen identiteetin löytämisen suuntaan pilvien päällä |    |
|---|---|
| Leffa antaa ihan uuden merkityksen sanalle 'cockpit', mutta mitä muuta voisi oikeasti odottaa Mr. Almodovarin palatessa räävittömille alkujuurilleen. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun sulattelee valkokankaalta tipahtelevaa pillerin popsimista, viinan läträämistä ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä. Matkarakastajien parissa kaikki tämä on suloisessa sekasoinnussa keskenään osoittamassa mitä kaikkea ei pitäisi tehdä lentokoneessa. Roisista asenteesta johtuen leffalla voi olla vaikea löytää tietään kassamenestykseksi, mutta se ei tee siitä välttämättä huonoa. Katsoja vain tarvitsee reppuunsa aika ison annoksen oikeanlaista asennetta. Pakkolaskua odotellessa aika koneessa sen bisnesluokan matkustajien ja henkilökunnan kanssa kuluu sujuvasti tavalla, joka sekoittaa pakkaa seksisuhteiden suhteen ja tarjoaa muutamia kunnon naurujakin. Ihan perinteinen Mr. Almodovar leffa Matkarakastajat ei ole, mutta kyllä se kesän kevyeksi viihteen välipalaksi käy vallan mainioisti. Soisin itse näkeväni matkoilla yhtä taitavia kappaleiden esittäjiä kuin nyt nähty stuertti-kolmikko. Suosittelen leffaa kaikille roisin komedian ystäville sekä tietenkin uskolisille Mr. Almodovar faneille. Kun ei odota kovinkaan paljon, leffa voi yllättävää hyvinkin myönteisesti pintaliidostaan huolimatta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Ja kuten kuvasta näkyy, ainakin tekijöillä on ollut hauskaa leffaa tehdessä. Se myös heijastuu valkokankaalta katsojien suuntaan, mutta ei yksin riitä tekemään elokuvasta täydellistä komediaa.