VALIKKO

Logan Lucky – Onnekas Logan

Kuvahaun tulos haulle logan lucky film poster

Epäonnisen perheen veljekset Jimmy ja Clyde päättävät muuttaa perheen taloudellista suuntaan legendaarisella ryöstöllä. Rahojen suunta on tarkoitus ohjata omaan osoitteeseen NASCAR Coca-Cola 600 -kilpailun puitteissa Charlotte Motor Speedway -radalla. Apua tähän tosin tarvitaan vielä Joe Bangilta, joka on kuitenkin vankilassa. Veljekset eivät kuitenkaan lannistu pienistä esteitä ja legendaarinen ryöstö lähenee toteutumispistettään……

Mr. Steven Soderbergh on palannut elokuvien ohjauksen pariin tämän leffan myötä. Ja hyvä niin, ehkäpä tuntemattoman pysyttelevän Ms. Rebecca Bluntin käsikirjoitus oli riittävän koukuttava. Ainakin ohjaajalla on ollut kokemusta erilaista ryöstöelokuvista (mm. Ocean’s Eleven, Ocean’s Twelve), hurtista huumorista (mm. Magic Mike) ja toiminnasta (mm. Haywire). Joten elokuvasta ei voinut odottaa kuin totaalisen hauskaa, sujuvasti etenevää ja katsojaa miellyttävää lopputulosta. Ja sellainen se myös on. Omalla tavallaan takahikiälle sijoittuva, altavastaajia korostava ja junttimeininkiä henkivä. Kaikki edellytykset siis erinomaiseen elokuvaan.

Elokuvaan ei riitä yksi perinteinen murtokeikka, vaan valkokankaalla niitä nähdään kolme. Ja vaikka Loganin veljeksiä pidettäisiin hieman yksinkertaisina, niin ainakin tällä kertaa he olivat ajateleet asian loppuun asti kaikkine hienoine sääntöineen. Leffa ei sinänsä pullistele mitään hienoja kikkakolmosia, mutta kuitenkin loppuun asti ajateltuja ja omalla tavallaan uskottavia keinoja ryöstön toteuttamiseen. Homman hoitava porukka ei myöskään ole mikään Ocean’s Eleven taitonäppi-ihmisiä, vaan jotain totaalisen vastakaista. Mutta silti samoja piirteitä ja maneereita löytyy kummastakin elokuvasta. Tässä vain mennään vähän hitaammalla. Eli, jos Ocean’s rainat nappasivat hyvään otteeseen, uskon Logan Luckyn tekevän samoin.

Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä. Herrat Channing Tatum ja Adam Driver vakuuttavat Loganin veljeksinä, jotka tukevat toisiaan. Mutta ehdottomasti parhaan vaikutuksen tekee Mr. Daniel Greg Joe Bangin roolissa. Miehelle soisi lisää näitä komediallisia rooleja Bond-elokuvien jälkeen (vielä yksi blondi-bondi tulossa), sillä kapasiteettiä riittää myös tällä saralla. Kaiken kaikkiaan näyttelijöillä vaikuttaa olleen hauskaa elokuvan teossa ja se myös näkyy lopputuloksessa. Leffa ei tavoittele kuuta taivaalta, vaan haluaa vain tarjota hyvää aikaa katsojille. Ja siinä se todellakin onnistuu.

Rennon letkeä ja riittävän viihdyttäväwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka olisi pärjännyt myös ilman tätä, entäpä jos sittenkin …. loppua. Toki ymmärrän etsivien työtä, mutta silti. Loganeille soisi onnellisen lopun. Ohjaaja Mr. Soderbergh tekee elokuvan myötä kuitenkin kiitettävän ihastuttavan paluun valkokankaille ja jään mielenkiinnolla odottamaan miehen seuraavaa elokuvaa. Logan Lucky on sydämmellinen elokuva hieman omalla tavallaan junttimaisista ja arjessa kiinni elävistä ihmisistä. Se ei tee pilkkaa heistä, mikä on leffan myönteinen asia, mutta ei myöskään jätä katsojalle epäselväksi sitä, että se aivosolu etsii kaveria. Komedia yksinkertaisuudesta on taitolaji, joka osuu nyt hyvin kohdalleen. Suosittelen leffaa kaikille keveiden ryöstäleffojen ystäville, sillä se varmasti viihdyttää kaikkia leffasaliin meneviä. Sen lisäksi leffan näyttelijäkaarti varmasti vakuuttaa. Tämän rainan katsastaa ihan mielellään myös uudestaankin.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Näyttelijät: Channing Tatum, Adam Driver, Seth MacFarlane, Riley Keough, Katie Holmes, Katherine Waterston, Dwight Yoakam, Sebastian Stan, Brian Gleeson, Jack Quaid, Hilary Swank, Daniel Craig

Kesto: 1 tunti 59 minuutttia

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa