VALIKKO

Lego Movie – Lego elokuva

File:The Lego Movie poster.jpg

Tämä tuli sitten aika puskasta, kai. Toisaalta onhan tässä nähty jo pelihahmojen (Räyhä-Ralf) seikkailevan valkokankaalla, joten miksipä sitten ei myös legojen etenevän kohti omia tavoitteitaan palikkamaisen tyylikkäästi. Tavallista palikkamiestä Emmettiä luullaa suureksi ja mestarilliseksi korjaajaksi MasterBuilderiksi sattuman oikusta. Väärinkäsitys johtaa Emmetin yhdessä Wyldstyle /Lucyn, Batmanin, Metalliparran, Uni-Kittyn, 1980-luvun astronautin sekä vanhan ja viisaan Vitruviusksen kanssa käymään kamppailuun Presidentti Business:tä ja hänen paha-poliisi apuriaan kohtaa Lego-universiumin pelastamisessa. Matkalla kohti Lego-maailmojen pelastamista on ensin tietenkin oivallettava se oma ainutlaatuisensa, olipa sitten kuinka tavallinen tallaaja tahansa.

Ohjauksesta ja osin käsikirjoituksesta vastanneet herrat Phil Lord ja Chris Miller ovat saaneet animaatioista aiempaa kokemusta lihapullien merkeissä (Cloudy with a Chance of Meatballs), joten legojen parissa toimiminen ei varmasti yllätä kovinkaan paljon. Ja tahti on kyllä yhtä kiitettävän kiivas. Vaikka legomaailma ei välttämättä omalta tuntuisi, niin elokuva jaksaa kyllä yllättää myönteisesti senkin (ainakin minut), joka ei ole mikään mestarirakentava, vaan seuraa kärsivällisesti niitä pakkauksen ohjeita. Mukana on hyvin esiteltynä Legon® omistamia hahmoja, joiden kohdalla markkinakoneistot on laitettu soimaa. Minun maailmaani puolestaan sopii vallan mainiosti elokuvan todella ärsyttävästi korviin soimaan jäävä Everything Is Awesome -biisi, josta ei tunnu pääsevän millään eroooooon.

Elokuvallinen mainos vai jotain muutawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Lego-elokuva tarjoaa toki mestarirakentajia houkuttelevien esitysten lisäksi meille muille suhteellisen hauskaa tarinaa, jossa tavallinen tallaaja löytää itsensä ja oman merkityksellisyytensä. Tämän lisäksi on toki ilahduttavaa, että oman erikoisuutensa lisäksi se yhteistyön ja yhdessä tekemisen voima nostetaan myös esille. Ilman yhteen hiileen puhaltavaa joukkuetta ei suurillakaan egoilla / taidoilla saada paljon aikaiseksi. Lego-maailmassa etenemisen tahti on reippaan luonteinen, eikä luppoaikaa rakennelmien ihasteluun kyllä paljon jää, sillä niin reippaasti ne muuttavat muotoaan superrakentantajien käsissä. Toisaalta tämä ei kyllä elokuvan juonta haittaa. Loppusuoralla on odottevissa mielenkiintoinen yllätys, mutta sitäkin enemmän Duplot kyllä vaikuttavat vievän voiton kotiin. Pikkusiskolle on myös annettava se oikeus leikkiin. Lego-elokuva yllättää myönteisesti, kutittelee nauruhermoja ja tarjoaa kevyttä viihdettä ennen suuntaamista lähimarketin leluosastolle. Suosittelenkin elokuvaa kaikille lego-palikoiden ystäville, niiden parissa aikaa viettäville ja upeita luomuksia tekeville iästä riippumatta (sekä tietenkin niille, joiden mielestä everything is awesome).
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

 

Osastot: Animaatio, Leffat
Henkilöt: , , , , , , , ,
Kommentit

Vastaa