VALIKKO

Law Abiding Citizen – Lainkuuliainen kansalainen

WOW!!! Tämä elokuva sitten vei ihan kokonaan mukanaan. Ja pitkään. Jo nyt voi sanoa, että pojoja ropisi koppaan kuin koppaan koko elokuvan ajan tiuhaan tahtia. Ja vaikka sanotaan, että aina jää jotain parannettavaa, niin okei – ehkä jossain hienouksissa ja aiheeseen johdattamisessa, mutta Jamie Foxx  syyttäjän Nick Ricen ja Gerard Butler perheenisän Clyde Sheltonin rooleissa vievät kyllä katsojaa kuin pässiä narussa. Hyvin, ammattitaidolla ja todella kiinnostavasti elokuvan alkukankeuksien jälkeen.

Elokuva kertoo miehestä, joka menettää ensin perheensä väkivaltaisessa murrossa ja sen myötä uskonsa oikeusjärjestelmään, koska ei pysty tuomitsemaan syyllisiä kunnolla vankilaan heidän teoistaan. Hän päättää ryhtyä hakemaan oikeutta itselleen ja kuolleelle perheelleen organisoimalla perheensä tappaneet ihmiset kuoleman kohteiksi. Ja tässä organisoitumisessa kohteena ei ole vain yksittäiset rikolliset vaan koko oikeusjärjestelmä, joka osallistui aikoinaan hänen perheensä murhanneiden ihmisten tuomioiden toteuttamiseen.

Jotta en pilaisi hyvää elokuvakokemusta, en kerro sen enempää. Elokuva kuitenkin vie mukanaan ja kestää useamman katsomiskerran. Ehkä osittain sen vuoksi, että siinä joutuu itsekin välillä miettimään, miten asiat oikein toteutettiin, ennen kuin niistä pääsee lopullisesti jyvälle. Asiaa kuvaa hyvin se, että Clyde Sheltonia kuvaillaan miehenä, joka tekee mahdottomia asioita. Ja jos hän haluaa olla vankilassa, hänellä täytyy olla siihen todella hyvä syy, koska muuten häntä ei saisi sinne millään. Elokuva nostaa pinnalle pohdittavaksi myös sen, että mitä kaikkea ihmisen pitää kestää? Miten paljon oikeusjärjestelmään voi oikeastaan luottaa, jos tilastot ovat tärkeämpiä kuin totuus?

Filmissä vilahtelee toki muitakin näyttelijöitä, mutta teema keskittyy näiden kahden ihmisen, Ricen ja Sheltonin, kissanhännän vetämisen ympärille. Kumpi onkaan sitten toista viisaampi. Butler tekee todella hyvän suorituksen Sheltonissa, samoin kuin Foxx Ricen roolissa. Mielenkiintoinen lisä on, että alun perin Butler suunnitteli tekevänsä Foxxin roolin ja vastaavasti Foxx oli suunniteltu Butlerin rooliin. Onneksi asiat menivät toisinpäin. Ei sillä, etteikö Mr. Foxx olisi suoriutunut älyllisestä perheenisän roolista paremmin kuin hyvin, mutta ehkä elokuvan teki mielenkiintoisemmaksi valkoisen miehen fyysinen viha ja kosto tavallisen hampaan puremisen ja autonrenkaan potkimisen sijasta.

Mielestäni Gerard Butler sopii paremmin toimintaelokuvien puolelle kuin romanttiseen komediaan. Ei sillä, kyllä häneltä löytyy myös komedian taitoja, tästä hyvä kokemus on, mielipiteet voimakkaasti jakava, Ugly Truth. Mutta toiminta ja Butler, siinä tuntuu olevan sellainen yhdistelmä, mitä on vaikea lyödä. Ehkä Jason Statham voisi yrittää….mutta toisaalta häneltä ei löydy samanlaista raamikkuutta mitä taas Butlerilla on.

Arviointiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Katso edes tämä elokuva, jos et mitään muuta tänä vuonna. Herrat Foxx ja Butler vievät elokuvaa eteenpäin hyvällä maulla, tyylillä ja tiukasti otteessaan pitäen. Jos pidit Russell Crowen suorituksesta State of Play leffassa, pidät ilmeisesti tästäkin elokuvasta. Ainakin minä olin ihan myyty elokuvan lopusta huolimatta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Draama, Jännitys, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa