VALIKKO

Kotimainen animaatio 100 vuotta

Suomalainen animaatio täyttää tänä vuonna 100-vuotta, onnitteluni tästä. Se ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa tässä blogissa ja olenkin koittanut poimia u-tuben hyvällä avustuksella tähän mukaan makupaloja suomalaisesta animaatiosta mainosten parissa. Matka 1940 – 1960-luvulla tehtyjen mainosten luokse on kuitenkin pitkä ja suomalaisen animaation voi katsoa saaneensa ensi-iltansa helsinkiläisessä Maxim-elokuvateatterissa syyskuussa vuonna 1914 kameran seuratessa Mr. Eric Vasströmin (1887 – 1958) kynänjälkeä sen taitellessa ajankohtaisia asioita päivän asioista. Tätä seuraava merkittävä askel oli vuonna 1920 Mr. Yrjö Nortan (1904 – 1988) tekemä mainosanimaatio Titan-maalista. Ensimmäinen pitkä (??) kotimainen animaatio kuitenkin oli herrojen Karl Salénin ja Yrjö Nortan tekemä Aito sunnuntaimetsästäjä (1924). Ikävä kyllä näitä esityksiä ei ole jälkipolville säilynyt. 1920-luvun Suomessa ei ollut varsinaista tilausta animaatioelokuville, mutta sitäkin enemmän piirretyille mainoksille, joiden parissa Mr. Ola Fogelberg (1894 – 1952) kehitteli tutun Pekka Puupään. Fogelbergin kanssa samoihin aikoihin kotimaisen animaation parissa teki töitä Mr. Hjalmar Löfving (1896 – 1968). Hän on jäänyt jälkipolvien mieleen selluloidi-tekniikalla toteutetustaan animaatiostaan Muutama metri lunta (1932), mistä ei myöskään jälkipolvi pääse nauttimaan, sääli. Sen sijaan voimme kurkata historiaan 1930-luvulle tämän Lux-saippuan mainoksen myötä.

1950-luvulla animaatioista pitäviä katsojia ilahdutti herrojen Holger Harrivirran (1915 – 1986) ja Vilho Pitkämäen luoma nukkeanimaatiossa pesupulveria mainostava hahmo proferssori Nerokeino (1950). Professori Nerokeinon kunniaksi on lasketteva se, että hän sai olla kunnian ensimmäinen animaatiohahmo, joka seikkaili värillisessä tuotannossa. 1950-luvulla animaatiokokeiluja aloitteli myös Mr. Antti Peränne (1928 – 2012). Kokeilu selvästikin oli kannattavaa, sillä mies teki eri pituisia animaatiota useita kymmeniä 1960-luvulta aina 1980-luvulle. Miehen mainosanimaation tunnuspiirteenä oli tarkasti musiikin tahdissa esiintyvät tuotteet, kuten kahvipaketit tai kupit. 1950-luvulla vaikutti myös Mr. Onni Rivakka, joka toimi aikoinaan vuonna 1958 perustelun Filmitalon animaatio-osaston johtajana. Kilpailun kasvaessa mainosalalla myös Filmitalo ajautui ongelmiin, jolloin Mr. Rivakka lähti sieltä ja perusti Cinevox-yhtiön, mistä käsin hänellä oli paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kotimaiseen animaatioon. Seuraavassa pieni maustepala 1960-luvun mainosmaailmasta Esson esittämänä.

1960-luvulla animaatio-opetusta saanut Mr. Seppo Suo-Anttila (1921 – 2009) vaikutti Fennada-Filmi Juniorin animaatio-osastolla. Hänen tuotannostaan mainitsemisen arvoista on lyhytelokuva Alkoholin vaikutus ihmisruumiissa (1961), jonka väripaletin takaa Mr. Suo-Anttila löytyy. Tätä tuotosta pidetään myös animaation läpimurtona Suomessa. Mr. Suo-Anttilan ansioksi on myös laskettava myös se, että hänen seuraavan työnsä Impressio myötä animaatiomaailman huomio kääntyi Suomeen. Impressio voitti ensimmäisenä suomalaisena animaationa animaatiofestivaalien pääpalkinnon Kultaisen Pelikaanin (1970). Suomalaisten nimien ollessa vaikeita kirjoittaa innokkaat voivat googlailla Keppo Suo Antille -nimeä ja katsoa mihin se vie. Erilainen mustavalkoinen elokuva menestyi hyvin maailmalla eikä sen seuraava Impressio II (1973) ollut tätä heikompi. Alkoholin vaikutusta ihmisruumiissa suosittelen katsomaan yle.fi -sivuille elävän arkiston tarjonnassa. Sen parissa voi kaataa oppia päähänsä ja muistella nostalgisia aikoja, jos ei  muuta. Ja ennen kaikkea tietenkin nauttia suomalaisesta ammattitaidosta.  Tämän lisäksi saat tästä myös paluun 1960-luvulle Pepsodentin ja Fazerin avulla.

1960-luvulla animaation kautta suomalaisille lapsille käytöksen kultaisia tapoja opetti Mr. Heikki Partasen (1942 – 1990) luoma Käytöskukka-animaatiosarja. Pala-animaatio Käytöskukkanen (1966 – 1967) on saavuttanut klassikon aseman ja esitysoikeudet Pikku Kakkosessa, missä possunpoikaset Hinku ja Vinku sejä kiukkuinen Suursyömäri opettelevat miten tulisi menetellä. Näitä ohjelmia voisi katsella uudestaan ihan vain muistin virkistämiseksi ja nostalgian nostamiseksi. Eikä nykylapsetkaan niitä varmaankaan pahaksi kokisi.

Tähän väliin sopii hyvin myös makeismainos 1960- ja 1970-luvuilta. Varoituksena sanasena mainittakoon, että mainoksen biisi on sitten aikamoinen korvakutisija, jota voi rallatella vielä pitkään mainoksen loppumisen jälkeenkin.  Mutta silloin voi turvallisesti myös todeta, että Panda ei laittanut rahojaan hukkaan tässä kohtaa.

Pikku Kakkosessa on animaatiota tehnyt tutuksi myös Mr. Heikki Prepulan luoma pala-animaatio Kössi Kenguru. Kössi pomppi suuren yleisön tietoisuuteen 1968, mutta suuren suosionsa vuoksi sitä on luotu uudestaan vuosina 1997, 2000 ja 2002. Pala-animaatio tuntuu elävän suomalaisessa animaatiossa omaa kulta-aikaansa, mikä voi osaltaan johtue sen helpommasta tekemisestä verrattuna muihin animaatiomuotoihin. Pala-animaatiossa tuotosta syntyy nopeammin leikattuja paloja siirtämällä aina seuraavaan kuvaan.

http://www.youtube.com/watch?v=8aV8EsDB_d8

1970-luvun lopulla animaatiosta ihastuivat myös Ms. Riitta Nelimarkka ja Mr. Jaakko Seeck, jotka tekivät nyt uusiolevityksen saaneen Seitsemän veljeksen ensimmäisen version, joka sai myös kunnian olla ensimmäinen pitkä suomalainen animaatio. Tämä ensimmäinen pitkä suomalainen animaatio-titteli on muuten sellainen, mitä on myös koiteltu sovitella animaatioiden Joulupukki ja noitarumpu (1996, suomalais-unkarilainen yhteistyö) ja Röllin sydän (2007) animaatioiden päälle.  Seitsemän veljeksen lisäksi parivaljakko teki kolmiosaisen Sammon tarina (1972 – 1974) animaatiosarjan. Mutta sen sijasta voimme kurkata animaation kehittymistä tästä 1980-luvun Mehukatti-mainoksesta.

1990-luvun animaattoreista mainitsemisen arvoinen on Ms. Katariina Lillqvist, jonka nukkeanimaatiot Kafka-trilogiasta (1992 – 1996) kannustivat muitakin suomalaisia itsensä ilmaisuun. Ms. Lillqvist tuotannosta viimeisin Uralin perhonen (2008) voitti parhaan kotimaisen animaation palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla 2008. Daamien Marjut Rimmisen ja Liisa Helmisen televisioon 1996-1997 tehty Urpo ja Turpo -animaatio ansaitsevat myös maininnan. Leikkikarhuja on mahdollista seurata 13:ssa eri animaatiossa, eikä loppua sille toivottavasti ole. Ms. Helminen on kunnostautunut Urpon ja Turpon lisäksi myös nukkeanimaation Turilaan ja Jäärän (2001) tuotannossa yhdessä Ms. Mariko Härkösen ja Mr. Ismo Virtasen kanssa, joiden seurasta seuraavassa on hyvä esimerkki.

http://www.youtube.com/watch?v=VWd9MNVca54

2000-luvulla kotimaisesta animaatiosta on tullut yhä enemmän tietokonepohjaista ja kansainvälistä yhteistyötä tukevaa. Tästä hyviä esimerkkejä löytää seuraavasta listasta:

  • Röllin sydän (2007)
  • Niko – lentäjän poika (2008)
  • Muumi ja vaarallinen juhannus (2008)
  • Muumi ja punainen pyrstötähti (2010)
  • Maaginen Kristalli (2011)
  • Eetu ja Konna (2011)
  • Ella ja Aleksi – yllätyssynttärit (2011)
  • Niko 2 – lentäjäveljekset (2012)

Mielenkiinnolla kotimaisen animaation näkökulmasta on odotettava myös valkokankaille Kungingas Nalin tarinaa – The Legend of King Nal, jonka pitäisi valmistua tänä vuonna 3D-versiona. Animaatiota on Suomen elokuvahistorian kallein lähes 12 miljoonan euron budjetilla. Kaikille kotimaisesta animaatiosta kiinnostuneille suosittelen suuntaamista nyt järjestettäville Tampereen elokuvajuhlille, joiden ohjelmistossa tähän pääsee tutustumaan hieman lähemmin. Itse sinne suuntaisin myös, mutta terveydellistä syistä joudun nyt jättämään ne väliin. Sniifs, nauttikaa te muut minunkin puolestani.

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa