VALIKKO

Kesäkaverit

Kesäkaverit-elokuva sijoittuu Hankoon, missä kolme kesäkahvilan työntekijää löytää työniloa jostakin muusta kuin kaffin keitosta. Iiris (Anna Paavilainen) tulee houkutelluksi Hankoon kesäkahvilaan töihin yhdessä ystävänsä Karoliinan (Iina Kuustonen) kanssa. Alku ei ole kuitenkaan ruusuilla tanssimista, kun kolmas työkaveri Eeva (Minka Kuustonen) lämpenee hitaasti neitien jutuille ja hänen majapaikkana toimiva pitsihuvila saa pian kaksi uutta alivuokralaista kesän voi todeta alkaneen. Kesä on kuitenkin vasta aluillaan ja sen valloittamisessa auttavat uudet ihastukset. Sitoutumiskammoinen Iiris hakee yhteistä säveltä Jussin (Lauri Tilkanen) kanssa, samalla kun Karoliina iskee kipinää naimisissa olevan Tommyn (Sampo Sarkola) kanssa. Mutta mitään muutahan ei voi oikeasti odottaa, jos elokuvan alkumetreillä jo luvataan pysyä erossa miehistä ja muista vaikeuksia tuottavista asioista.

Ohjaajan puikoissa on heilunut Ms. Inari Niemi, jonka sisko Ms. Juuli Niemi oli vastuussa käsikirjoituksesta. Sisarukset ovat kumpainenkin hankkineet jo elokuvallisia kannuksiaan aiemminkin. Juuli Niemi on kunnostautunut Roskiprinssin käsikirjoituksen parissa ja samassa elokuvassa myös Inari toimi aikoinaan isänsä Raimo O. Niemen apuohjaajana. Toivottavasti tästä sisaruskaksikosta kuullaan vielä paljon ja hyvää, sillä Suomen elokuvallisella taivaalle kyllä mahtuu kevyttä ja kepeää komediaa kaiken muun sekaan.

Harmitonta hömppääwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kesäkaverit tarjoaa kevyttä ja helposti sulavaa viihdettä ilman suurempia syvällisyyden tonkailuja. Yritystä aikuisuuden kohtaamisen toki on ja jonkinlaista kasvun paikkaa myös elokuvassa esitellään, mutta pääasiallisesti annetaan kuitenkin vaan mennä rennon tyylikkäästi kohti hiekkarantaa. Tämän päättömän haahuilemisen lisäksi Kesäkavereissa keskeiseksi teemaksi nousee ystävyys ja sen eri ulottuvuudet, mutta nekin saadaan käsiteltyä suhteellisen kevein juonenkääntein. Elokuvan pinnallisuutta onneksi pelastavat hyvät näyttelijät, joiden työtä on kiva seurata. Ja jos ei muuta, niin onhan nuo Hangon maisemat ihan kivat. Kesäkaverit tarjoaa kevyttä viihdettä hellepäiviin, joka tuntuu uppoavan hyvin suomalaisiin elokuvissakävijöihin. Suosittelenkin leffaa kaikille niille, jotka kaipaavat kevyttä ja harmitonta viihdettä ilman suurempia tunnontuskia.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Lopuksi voin todeta, että ihanaa, ihanaa, ihanaa, että Suomenkin maasta nousee näin totaalista hömppää, jossa elämän suuria asioita voi pohtia elämää suuremmissa morkkiksissa. Tosin niistä ohjeista tulee ihan mieleen ne jutut, mitä blogissa Nuorison suusta – Ihan kiva elämä voi lukea. Tässä muutamia makupaloja sieltä, jotka sopisivat hyvin myös Kesäkaverit leffaan:

  • Siis joskus vaan on niin down, että joutuu laittamaan ihan tavallista ripsaria ilman blingiä. Mut se menee ohi.

  • Jos parisuhde päättyy pitää mennä Kanarialle tai Damiin matkalle. Missään nimessä ei pidä mennä Lontooseen tai mihinkään masentavaan museokaupunkiin

  • Pushuppeja ei kannata käyttää kuukauteen eron jälkeen koska on vielä suruaika.

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa