VALIKKO

Hotel Transylvania 2

Hotel Transylvania 2 poster.jpg

Vuonna 2012 elokuvamaailma esitteli meille hyvin omalaatuisen Transylvanian-hotellin ja sen mielenkiintoisen omistajan Kreivi Draculan Mavis-tyttärineen. Animaatiossa Dracula joutui hyväksymään vävypojakseen tavallisen Jonathanin potentiaalisten hirviöiden sijasta. Tästä on nyt menty muutama vuosi eteenpäin häiden ja perheenlisäysten merkeissä ja elokuva keskittyy pääasiallisesti siihen, miten Dracula-pappa yrittää saada lapsenlapsestaan Denniksestä (alias Denisovichista) kulmahampaat esille keinoja kaihtamatta yhdessä ystäviensä ihmissuden, muumion ja Frankensteinin hirviön kanssa.

Uusimmassa animaatiossa ohjaajan puikoissa jatkaa edelleen Mr. Genndy Tartakovsky, jonka uskotaan taikovan tästäkin elokuvasta kassamagneetti. Vaikka joidenkin mielestä tämä Mr. Adam Sandleria (paitsi ei dubbauksessa) vahvasti alleviivaava animaatio ei yllä millään edeltäjänsä tasolle. Elokuvaa on myös kritisoitu siitä, että se ei anna riittävästi valkokangasaikaa ja syvyyttä pienen lapsen äidin pohdinnoille omasta äitiydestään ja sen kelvollisuudesta. Jos näin olisi, niin sitten olisi maailmankirjat todella sekaisin. Leffa vaikuttaa olevan suunnattu perheen pienemmille ja kouluikäisille ja heidän joukostaan ei toivottavasti löydy niitä, jotka pohtivat omaa arvoaan pienen lapsen äitinä. Eiköhän sellaisten pohdintojen esittäjien ole parempi suunnata katsomaan Äidin toive -elokuvaa.

Toki on myönnettevä, että Dracula-papan epätoivoisten pelotteluyritysten rinnalle olisin kaivannut mukana seikkailevien kauhuhotellissa majailevien hirviöiden syvällisempää esittelyä ja heille laajemman esiintymisskaalan antamista. Nyt pääosissa tosiaan lentelee Dracula-pappa ja puuttuvat kulmahampaat. Tosin tätä pettymystä ehkä pienentää hyvinkin yllättävä loppu, joka ainakin kulmahampaiden nimissä yllätti minut täysin. Sen lisäksi animaatio alleviivaa jokaisessa mahdollisessa kohdassa, että me kelpaamme sellaisina kuin olemme, ilman kulmahampaita tai (mielellään toki) niiden kanssa.

Ohjaaja Mr. Genndy Tartakovsky yrittää kuitenkin parhaansa tälläkin hotellireissulla. Leffa ei ehkä saa yleisöä nauramaan non-stop-koodilla koko ajan, mutta naurun mylvintä on kuitenkin taattua rauhallisimmistakin hetkistä huolimatta. Slapstick komedia löytää paikkansa ja ohjaaja on jälleen kerran kannuksensa ansainnut hyviä roolisuorituksia tekevien näyttelijöiden kanssa. Nyt sitten se perinteinen purnaus. Vaikka Hotel Transylvania on suunnattu perheen pienemmille ja aikuiset katsojat jäävät selvästi paitsioon olisi silti ollut kiva päästä kuuntelemaan valkokankaalla revitteleviä ääniä. Tällä kertaa Mr. Adam Sandlerin lisäksi jäi missaamatta muun muassa Andy Samberg, Selena Gomez, Kevin James, Steve Buscemi, David Spade, Keegan-Michael Key ja Mel Brooks. Päästäkää nyt edes yksi originaaliversio tähän maahan elokuvateattereita kiertämään, kiitos.

Hampaita hankkimassawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Hotel Transylvania 2 naurattaa kunnolla, jos leffasaliin suuntaan sopivassa mielentilassa. Se on edeltäjäänsä vähän sukkelampi, tosin aika vauhdikkaasti, vaikka juoni on keppoisampi. Se laittaa painopisteen kulmahampaiden esiin kaivamiseen ja matka on sinne suhteellisen mielenkiintoinen. Vaikka olisin tosiaan kaivannut enemmän mukana olevien hirviöiden hirviöyksien avaamista ja niiden avulla myös nauruhermojen kutkuttamista. Hotel Transylvania 2 on turvallista kauhukomediaa lapsille ja lapsenmielisille. Jännitystä on luvassa, mutta ei niin kamalaa, että yöunet menisi – toivottavasti, tai ehkäpä sittenkin loppukohtauksen myötä. Ikävä kyllä elokuva on pääsääntöisesti tasapaksu ja vakavasti mietin pienempiä pojoja. Mutta nuoremmat kanssakatsojat nauroivat siinä määrin, että heidän ajatusjuoksunsa ansiosta nostin pisteet kolmeen. Suosittelen elokuvaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille, jotka haluavat palata Hotel Transylvaniaan ja seurata Dracula-papan koitoksia.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa
Kommentit

Vastaa