VALIKKO

Hidden Figures – Varjoon jääneet / Piilotetut hahmot

Kuvahaun tulos haulle hidden figures poster

Kolme älykästä ja periksiantamatonta naista tekee merkittävää työtä NASA:lla. Naisen tehtävänä on laskea lentoratoja Mercury Projectille sekä siinä taata siinä samalla rakettien ja astronauttien turvallinen paluu maahan. Haasteeksi 1960-luvun alun Yhdysvalloissa muodostuu vain se, että nämä naiset ovat afroamerikkalaisia eikä heidän taitojaan ja tietojaan sen vuoksi aluksi oteta kovin vakavasti. Kisassa avaruuden herruudesta maan päällä painaa myös rotuerottelu, jolta nämä taitavat naiset eivät voi välttyä omassa työssään.

”ATK-nörtit” saavat elokuvasta varmasti myös omat historialliset tunnelmansa. Sillä Hidden Figures esittelee omalla tavallaan IBM:n kehittämän Fortran ohjelmointikielen. Tässä olikin se, mitä itse siitä ymmärrän, mutta jostakin senkin kehittäminen piti alkaa. Elokuvassa siihen perehtyy Dorothy Vaughan, joka ottaa sen avulla oman paikkansa avaruuslentojen hallinnassa. Tietokoneiden hallinnan lisäksi elokuva omistaa yhden sivurooleistaan matematiikalle. Kovasti toivonkin tämän leffan inspiroivan kaiken värisiä ja kokoisia naisia matemaattiselle alalle. Se ei ole vain valkoisen miehen hommaa, vaan älykkyyttä piilee meissä kaikissa.

Oikeassa elämässä afroamerikkalainen Ms. Katherine Coleman Goble Johnson (1918 – ) oli yksi NASA:n fyysikkoja, matemaatikkoja ja avaruustieteilijöitä. Daami oli erityisesti tunnettu tarkasta tähtisuunnistuksen suunnittelusta tietokoneelle. Nainen oli mukana useissa eri NASAN projekteissa aina Project Mercurystä lähtien kohti missiota Marsiin. Myöskin afroamerikkalainen matemaatikko Ms. Dorothy Johnson Vaughan (1910 – 2008) työskenteli sekä NASA:ssa, että sitä edeltäneessä Ilmailun tutkimuskeskuksen verkostossa, NACA:ssa. Samoin afroamerikkalainen Ms. Mary Winston Jackson (1921 – 2005), joka aloitti matemaatikon ja ilmailuinsinöörin työuransa NACA:ssa ennen sen jatkumista NASA:ssa. Tänne voit kurkata, kun kaipaat asiasta lisää tietoa.

Kuvahaun tulos haulle hidden figures Dorothy Johnson Vaughan

Mr. John Herschel Glenn Jr. (1921 – 2016 ) puolestaan oli yksi Mercury Seven -ryhmän jäsenistä, joiden tehtävänä oli kunnia toimia Yhdysvaltojen ensimmäisinä astronautteina ja lentää Project Mercury avaruusalusta. Vuonna 1965 Mr. Glennistä tuli ensimmäinen maan kiertänyt amerikkalaisen viisituntisen Mercury 6 -lennon aikana. Ensimmäisenä amerikkalaisena avaruuden singahti kuitenkin Mercury 5:n merkeissä jo astronautti Mr. Alan Shepard (1923 – 1998) vuonna 1961. Vaikka tuo lento kestikin vain reilut 15 minuuttia, on sen täytynyt olla järisyttävä kokemus yhdelle jos toisellekin.

Hidden Figures -elokuvan ohjauksesta on vastannut Mr. Theodore Melfi. Miehen edellinen työ St. Vincent oli myös katsomisen arvoinen, mutta ei ehkä yhtä kansainvälisesti houkutteleva kuin Hidden Figures. Elokuva on saanut innoitteensa Ms. Margot Lee Shetterlyn samannimisestä kirjasta Hidden Figures: The Story of the African-American Women Who Helped Win the Space Race. Ohjaaja on onnistunut pitämään elokuvan lopputuloksen hyvän oloisena, vaikka se käsittelee raskaita asioista (ja siinä määrin matematiikkaa, että itse tipuin jo alkumetreillä kiitoradalle). Kiitosta on erityisesti annettava siitä, että leffa ei varsinaisesti alleviivaa ja huuda rotuerottelun kohdalla, vaan esittää sitä taidokkaasti pienten asioiden kautta. Tämä opettaa paljon enemmän kuin ääneen huutelu. Ja ennen kaikkea myös osoittaa millaisia resursseja meni hukkaan tässä värivammaisuudessa ja miten kekseliäitä ihmiset olivat omien etujensa ajamisessa eikä sitä vimmaa saa lannistettua millään: “Every time we have the chance to get ahead, they move the finish line…every time”.

Kuvahaun tulos haulle hidden figures Dorothy Johnson Vaughan

Omalla tavallaan elämänkerralliset elokuvat jaksavat aina innostaa. Tässä on taas hyvä esimerkki niiden säännöllisestä pinnalla pysymisestä elokuvatarjonnassa. Vuodesta 2010 lähtien elämänkerrallisia elokuvia on tullut valkokankaille muun muassa ainakin yksittäisistä vaikutuksen tehneistä sankareista, nyrkkeilijöistä, psykiatreista, valmentajista, muusikoista ja kuninkaista. Loppua ei tälle näy ja miksipä pitäisi, jos ne ovat vain yhtä mielenkiinnolla toteutettu kuin nyt nähty Hidden Figures. Mutta samalla niiden soisi vievän ihmisten tasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa ja toisen ymmärtämisestä eteenpäin tämän elokuvan tavoin.

Värivammaisuudesta maailman valloitukseenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Hidden Figures on hieno elokuva, jonka jokaisen tulisi nähdä ja todeta, että väri, sukupuoli tai uskonto ei saisi olla este sujuvalle yhteistyölle. Ja joka muuta ajattelee, saakoon työntää päänsä lietesankoon. Tällä kertaa kolme sinnikästä ja lahjakasta naista ansaitsee vaikeuksien kautta oman paikkansa avaruuden valloituksessa. Matematiikan lisäksi päästään kurkistamaan normaaliin arkeen ja ennenkaikkea uskoon itseensä. Leffa jättää hyvän mielen, sopii varmasti kaikille ja antaa tarvittaessa keskustelunaiheita niin naisten kuin värilistenkin asemasta tässä maailmassa. Ja ihan pikku oivalluksena kaikille punaniskoille, me olemme värivammaisia muualla kuin Suomessa. Suosittelen elokuvaa kaikille. Matka avaruuden valloitukseen on mielenkiintoinen ja se antaa siinä hyvin tilaa matematiikan hallitsemiselle.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Taraji P. Henson, Octavia Spencer, Janelle Monáe, Kevin Costner, Kirsten Dunst, Jim Parsons

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa