VALIKKO

lauri tilkanen

copyright

Tom of Finland

Touko Laaksosesta (1920 – 1991) alias Tom of Finlandista oli tekeillä samaan aikaan kaksi elokuvaa. Toinen niistä Tom the Movie oli pienemmän porukan yritelmää aiheen esittämiseksi ja nyt nähty Tom of Finland -elokuvan takaa löytyvät ohjauspuikossa pyörinyt Mr. Dome Karukoski ja käsikirjoitusta kasaan kynäillyt Mr. Aleksi Bardy. Kaksi kovan luokan tekijää, joten odotusarvot olivat myös […]

Kommentit

Kätilö

Kätilö sijoittuu ajallisesti jatkosodan loppumetreille aikaan ennen Lapin sotaa kesään 1944. Aika oli kaoottinen monella tapaa ja näissä haastavissa olosuhteissa Helena ”vikasilmä” kätilö tapaa tiellä komean suomen-saksalaisen SS-upseeerin Johanneksen. Mitäpä sitä ihminen ei sitten tekisi rakkauden eteen, joten Helena järjestää itselleen työpaikan Johanneksen työpaikalle Titovkan vankileirille, jota johtaa kohtaloonsa alistuva Herman Grödel. Helenaa tämän rakkauden […]

Kommentit
marketing

Kesäkaverit

Kesäkaverit-elokuva sijoittuu Hankoon, missä kolme kesäkahvilan työntekijää löytää työniloa jostakin muusta kuin kaffin keitosta. Iiris (Anna Paavilainen) tulee houkutelluksi Hankoon kesäkahvilaan töihin yhdessä ystävänsä Karoliinan (Iina Kuustonen) kanssa. Alku ei ole kuitenkaan ruusuilla tanssimista, kun kolmas työkaveri Eeva (Minka Kuustonen) lämpenee hitaasti neitien jutuille ja hänen majapaikkana toimiva pitsihuvila saa pian kaksi uutta alivuokralaista kesän […]

Kommentit

Isänmaallinen mies

Isänmaallinen mies -elokuvassa Toivo (Martti Suosalo) saa verenluovutuksessa kuulla omaavansa poikkeuksellisen hyvää 0-verta. Eipä kulu kovinkaan pitkää aikaa, kun mies on jo ohjattu Suomen hiihtomaajoukkueen lääkärin Peltolan (Kari Ketonen) ja päävalmentajan Ilmon (Janne Reinikainen) puheille. Hiihtohullu kansa saa Toivosta uuden salaisen aseen nuorelle ja lupaavalle hiihtäjättärelleen Ainolle (Pamela Tola), jonka kanssa Toivo pääsee tekemään verivalat. […]

Kommentit

Härmä

Ohjaaja J.P. Siili on yrittänyt tehdä uusimmasta elokuvastaan kunnon epookkileffan historialliseen ajanjaksoon kurkistamalla. Puukkojunkkareiden, eli häjyjen, joukosta siihen luulisi löytyvän syvällisempääkin sisältöä. Toki 1800-luvulla Etelä-Pohjanmaata häiriköineet junkkarit olivat aikansa tyypillisiä rellestelijöitä ja hankkivat kannuksiaan häiriököimällä häissä, ajelemalla toisten hevosille, uhkapelaamalla, varastelulla ja öisen ulkonaliikkumakiellon rikkomisella. Näihin menoihin liittyi luonnollisesti tietenkin tappoja, murhia ja muita väkivaltaisia […]

Kommentit
marketing

Hiljaisuus – Silence

Uusin kotimainen elokuva valkokankaalla, Hiljaisuus, lupaa esitellä meille elämää kaatuneiden evakuomiskeskuksesta. Elokuvan keskittyy ruumisriihen ympärillä tapahtuviin asioihin Suomen talvisodan ja jatkosodan aikaan. Enemmän kuin sotakuvaa, se keskittyy siihen, mitä ihmisen mielen päässä oikein tapahtuu toimiessa päivittäin kuoleman parissa. Vainajien saattaminen viimeiselle matkalle ei ole kaikille sopivaa hommaa. Lisäksi sen sijaan, että odottaisi vain sitä hiljaisuutta […]

Kommentit
privacyhelp