Jos oikein huumorilla koittaisi suhtautua, niin Hanna –elokuvaa voisi pitää Kick Ass-rainan vakavahenkisempinä versiona. Tarina kuitenkin vaikuttaa olevan peruspiirteiltään suhteellisen samanlainen. Sen sijaan, että isä Eric Heller (Eric Bana) kasvattaisi tyttärestään Hannasta (Saoirse Ronan) pahiksia napsivaa ja siten oikeutta hakevaa salaista sankaria Kick Ass:n tyyliin, Hannan isä on entinen CIA-agentti, joka on kasvattanut tyttärensä parhaiden saamiensa oppiensa mukaan myös kylmäveriseksi ja täydelliseksi salamurhaajaksi. Asian tekee mielenkiintoiseksi, ainakin tästä maailmankolkasta katsottuna se seikka, että Hanna kasvatettiin tähän tehtävään Suomessa (jossa kuulemma on jäätävän kylmää = miinus 27 astetta. HAH! Eivät olleet täällä siis nauttimassa viime talven pakkasista). Ilmeisesti muualta maailmasta ei löytynyt riittävän ihmisluontoa karaisevaa paikkaa. Suomen lisäksi elokuvaa kuvattiin Saksassa, Iso-Britanniassa ja Marokossa. Mutta meidän kannalta tietenkin kannattaa hehkuttaa kuvauspaikkoja Kuusamon ympäristössä, jotka saivat tätä kautta pongahtaa (jäisinä paikkoina) maailman kartalle. Ja jotta raina saisi aksöniä pintaansa Hannan isä lähettää hänet suorittamaan sitä ensimmäistä ja tärkeintä tehtäväänsä, joka vie tyttöä ympäri Eurooppaa. Siinä Hannan pitää koittaa saada homma suoritettua, vältellä tiedustelupalvelujen johtajan Marissa Wieglerin (Cate Blanchett) hänen peräänsä lähettämiä tappokoneita ja oppia itsestään sekä ympäröivästä yhteisöstä jotain uutta.
http://www.youtube.com/watch?v=Hn8OSE2ive4
Ohjaaja Joe Wright on tehnyt parhaansa tässä toimintarainassa ja ei voi kuin nostaa miehelle hattua, sillä hemmo on aiemmin tehnyt töitä todella rauhallisempien teosten kanssa. Samaa toimintaa, tiukkoja tapahtumanväänteitä ja filmissä kiinniroikkumista (yrittäen muistaa toki välillä aina hengittää – siis katsoja) ei kyllä ollut havaittavissa Mr. Wrightin aiemmissa elokuvissa esimerkiksi Pride & Prejudice (2005) tai Atonement (suom. Sovitus, 2007). Draaman parista toiminnan keskelle astumista en ole ennen nähnyt näin hyvin onnistuneen. Mr. Wright käveli heikoilta jäiltä onnistuneesti maihin ja laajensi siinä samalla omaa osaamisrepertuaariin toiminnan, jännityksen ja sci-fi:n pariin. Melkein toivoisi miehen kuvaavan lisää tällaista toimintaa (vaikka silloin kyllä otan sen tukihenkilön mukaan leffasaliin). Sama uutuuden viehätys tuli rainan kirjoittajan puolelta. Sen kynäili kasaan Seth Lochhead Vancouverin elokuvakoulusta. Työ on miehen ensimmäinen merkittävä raina, ja jos loputkin ovat tätä tasoa, jään mielenkiinnolla odottamaan niitä tulevia käsikirjoituksia.
Mainitsemisen arvoista on se, että vaikka leffassa laitetaan kasaan jossakin määrin niitä pahoja tyyppejä, tai pikemminkin ikävästi tielle osuvia, niin leffa korostaa paljon muutakin. Se esittelee jännällä tavalla sitä, mitä tapahtuu kun keskeltä ei yhtään mitään tullaan sivistyksen pariin. Kaikki – sähköstä lähtien – on uutta, pelottavaa ja mielenkiintoista. Siinä sitä on tekemistä, kun koittaa pitää järjen mukana kuvioissa sekä oppia jotain uudesta ympäröivästä yhteiskunnasta. Elämistä pitää opetella aivan uudesta näkökulmasta, mikä tarjoaa tahattomia naurahduksia Hannan länsimaiseen elämäään opettelussa. Mutta tästä huolimatta Hanna pystyy toteuttamaan isänsä viimeistä opetusta: sopeudu tai kuole. Siinäpä sitä elämänohjetta kyllikseen.
Musiikki tuntuu olevan Hannan ohjaajalle Mr. Wrightille merkittävässä roolissa ja täytyy myöntää, että hän kyllä onnistui sitomaan Chemical Brothersin tuotantoa hyviin kohtiin. Mr. Wright kertoo yhtyeen työstäneen musiikkia yhtä aikaa filmaamisen kanssa. Tällöin näyttelijät saivat kohtauksen yhteydessä tietää millaista musiikkia siihen on suunniteltu ja päinvastoin. Sävelet vaelsivat edestakaisin kahden studion välillä optimaalisen lopputuloksen saamiseksi. Joten tästä näkökulmasta ei tarvitse ihmetellä, miksi musiikki tai äänettömyys todellakin sopii kohtaukseen kuin kohtaukseen liikaa alleviivamatta sitä.
| Kunnon jännitystarina ja modernisoitu satu |  |
|---|---|
| missä Mr. Bana on halonhakkaaja, Ms. Blanchett paha noita ja Ms. Ronan nuori viaton ihminen. Tavoitellusta satumaisuudesta huolimatta Hanna ei todellakaan ole mikään pikkutyttöjen (tai poikien) iltasatu, vaan pikemmin ehkä modernisoitu, nuorempi ja brutalisoidumpi versio Jason Bournesta. Leffa pitää tiukasti otteesaan viimeisiin vuorosanoihin asti. Ja siten varmasti myös tarjoaa niille nuorille neitosille, jotka rainaa uskaltavat mennä katsomaan hieman erilaista sankarihahmoa kuin esimerkiksi Twilogyn Bella, mikä nyky-yhteiskunnassa lienee on vain positiivista. On myös todettava, että Hanna oli sitten todella pitkästä aikaa varsinainen OSAS-leffa. Rakkaat veljeni, olisin todellakin kaivannut seuraa –viimeistään siinä vaiheessa, kun tungin sormiani korviin, eikä se johtunut pelkästään Chemical Brothersin tekemästä soundtrackista. Leffaa ei nyt sitten varsinaisena kesäfilminä voi pitää, koska se oikeasti pakottaa ajattelemaankin jotain. Tosin tälle ajattelulle ei juurikaan ole aikaa elokuvan aikana, koska sitä vaan koittaa pitää kiinni tuolistaan ja pysyä menon mukana. Mutta jos kaipaat bournemaista toimintaa kylmäverisin teinitytön näkökulmasta ja uusia käänteitä, niin mene katsomaan raina. En sitä nyt kuitenkaan ihan illan viimeiseksi teoksi suosittelisi, sillä musiikki tykytti päässä adrenaliinin rinnalla vielä pitkään salista poistumisen jälkeenkin. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: cate blanchett, eric bana, saoirse ronan