VALIKKO

Gold – Kulta

Kuvahaun tulos haulle gold poster

Kenny Wells on joutunut rikkauksista ryysyihin ja haluaa hinnalla millä hyvänsä löytää kultaa. Tässä vimmassa hän saa tukea geologi Michael Acostalta, jonka mielestä Indonesian syvissä metsissä piilee Se Emosuoni, josta kaikki haaveilevat. Pian mennäänkin ja kovaa, mutta rikastumisen huumaamana apajille pyrkii yksi jos toinenkin uusi tuttavuus. Eikä kaikki mikä kiiltää, ole loppujen lopuksi myöskään sitä kultaa.

Elokuva perustuu kanadalaiseen Bre-X-yhtiön kaivuu skandaaliin. Oikeassa elämässä Bre-X Minerals Ltd ilmoitti massiivisesta kultalöydöstä Busangista, Indonesiasta. Lokakuussa 1995 yhtiön kurssi singahti taivaisiin, kun kultaa vaan löytyi lisää ja lisää. Osakemarkkinoilla yhtiö oli kultaluokassa toukokuussa 1996, kun sen toimintaan syydettiin rahaa lähes joka taholta oman rikastumisen innottamana. Vuonna 1997 kaikki kuitenkin muuttui, kun yhtiön murskatut kairausnäytteet todettiin arvottomaksi ja petoksella suolatuiksi. Valkokankaalla nähdyistä hahmoista Mr. Kenny Wellsin hahmoa on innoittanut Bre-X:n johtaja David Walsh. Ja hänen ystävä-geologinsa Michael Acostan hahmo perustuu kahteen eri Bre-X:n liitettyyn geologiin, herroihin Michael de Guzmaniin ja John Felderhoffiin. Juridista syistä elokuvassa firman ja ihmisten nimiä on muuteltu, mutta tositarina on aika selvänä siellä taustalla. Ja ennen kaikkea kiteytyy leffan lopulla esitettyyn lauseeseen, jossa todetaan kaikkien haluvan rikastumista, eikä kukaan siksi vaivautunut aiemmin selvittämään kullan oikeaa tilaa.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Stephen Gaghan. Hemmo myös oli osallisena laatimassa käsikirjoitusta yhdessä Patrick Massettin ja John Zinmanin kanssa. Tavoitteena oli saada valkokankaalle kokemus, jossa katsoja ei oikein pääse perille siitä, kuka on elokuvan pahis ja onko sellaista oikeasti olemassa. Tiesikö Kenny Wells alusta asti koko homman olevan petosta ja halusi vain uskoa vimmatusti kullan olemassaoloon? Tiesikö hän geologi-ystävänsä suolaavan kultanäytteet? Entä halusiko geologi Acosta vain miellyttää Kennyä hinnalla millä hyvänsä ja siksi suolasi kullan? Mr. Gaghanilla on kynän päässä pysymisestä ennenkin kokemusta (muun muassa Rules of Engagement, Traffic ja Syriana), joten en oikein ymmärrä missä on mennyt vikaan ja miksi. Mutta tämä kultakuume oli kärsimystä lähes alusta loppuun. En oikein tiedä yrittikö ohjaaja tavoitella jotain samaa hurmiota, mitä luotiin Wolf of the Wall Street ja American Hustle -rainoissa vai mitä? Ja yrittikö Mr. Matthew McConaughey päästellä yhtä päättömän vimmaisia lausahduksia kullanhimon kaivuun ja rikastumisen vimman merkeissä suustaan. Joka tapauksessa pieleen molemmat menivät ainakin tämän katsojan kohdalla. Mutta tunnustusta miehelle on annettava tiikerin taputtamisesta. Tämä kohtaus oli jätetty kaikkein viimeisenä kuvattavaksi, että jos siinä mentäisiin metsään, niin leffa olisi ainakin jos purkissa.

Kuvahaun tulos haulle gold edgar ramirez

Mr. Edgar Ramirezin roolihahmo Mike Acosta on loppujen lopuksi riittävä syy elokuvan katsomiseen. Ohjaaja on keskittynyt pääasiallisesti Kennyn ja Miken väliseen vuorovaikutukseen ja sieltä myös nousee leffan paras anti. Mutta on pakko miettiä, miten paljon parempi / pahempi leffa olisi, jos se olisi keskittynyt enemmän Acostaan. Ainakin leffan jälkeen tämä rooli vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta kuin Kennyn sekoilu kullan kaivamisesta. Tähän voi toki vaikuttaa se, että Mr. McConaugheyn rooli toistaa itseään. Mies yleensä löytää itsensä esittämästä miehiä, jotka ovat todella omistautuneita asialleen, heitä ei välttämättä ymmärretä ja loppujen homma menee saarnaamiseksi ja tällä kertaa siitä meni myös maku. Mr. Ramirezin hahmo on kuin keveä kevättuuli tähän keskelle ja sinne tuulen keskelle olisin mielelläni jäänyt.

Edellisestä leffassa pitkästymisestä on todella pitkä aika, mutta tässä näytöksessä olin tosi onnellinen siitä, että salin toinen katsoja istui edessä ja minä sain rauhassa räplätä elokuvan kuluessa takarivissä kännykkääni. Sillä vaikka maisemat (enkä nyt tarkoita vain Mr. Édgar Ramírezia) olivat ihan asialliset, niin leffa ei tuntunut etenevän sitten millään. Ja tämä on todella sääli, sillä Bre-X:t kaivoshuijauksella oli kaikki mahdollisuudet aikamoiseen elokuvaan. Siinä oli kultaa, petosta ja mysteerioita. Toki nämä saavat osansa valkokankaalla, mutta niiden koskettavuus on jäänyt vain jonnekin matkan varrella.

Kullanhimo silmissäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
hinnalla millä hyvänsä. Ja tämä todellakin toteutuu Gold-leffan merkeissä. Se ei tarjoa mitään sellaista uutta mitä valkokankaalla ei olisi jo nähty, mutta yritystä sillä kyllä on jonkin asian saavuttamiseen. Toki leffalla on ihan hyvä sanoma, joka kuuseen kurkottaa katajahan kapsahtaa, tai kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, tai ahneella on paskanen loppu, tai jotain muuta vastaavaa. On vain kuitenkin sääli, että kaiken tuon moraalisen pohdinan keskellä leffasta puuttuu suuret tunteet ja tapahtumat. Sen draamankaari on tasapaksua mössöä, mikä ei ainakaan tätä katsojaa liikauttanut. Leffa ei kerta kaikkiaan kaivaudu riittävän syvälle sykähdyttääkseen. Suosittelen sitä kuitenkin kaikille äkkirikastumisesta haaveileville. On hyvä tarkistaa, minne ne rahansa oikein laittaa ja onko kaikki todellakin kultaa, mikä kiiltää.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Matthew McConaughey, Édgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Corey Stoll, Toby Kebbell

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa