VALIKKO

Going the Distance – Kaukorakkautta

Going the Distance on romanttinen komedia siitä, miten kaukorakkauden saa toimimaan – tai sitten ei. Erin (Drew Barrymore) San Franciscosta tapaa Garrettin (Justin Long) New Yorkissa ja alusta asti on selvää, että kumpikaan heistä ei ole vakituisen suhteen perään. Mutta kuinkas sitten kävikään. Yhteisen kuuden viikon aikana Erin ja Garret ihastuvat toisiinsa pintaa syvemmältä, jolloin sitä kaukorakkautta on sitten koetettava saada toimimaan ystävien ja perheenjäsenten neuvoista huolimatta tai juuri niiden ansiosta.

Kaukorakkautta rainaa voi pitää ehkä hieman realistisempana (ehkä, todellakin vain ehkä) kuvauksena todellisia kaukosuhteita kohtaavista ongelmista (ja nyt ei sitten puhuta mistään parin sadan kilometrin matkasta). Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ensikertalainen käsikirjoittaja Geoff LaTulippe on keskittynyt humoristisen asiaa koskevan dialogin sijasta seksiin, sen puutteeseen, siitä puhumiseen ja niin edelleen, mikä jättää pakostakin miettimään sitä, että onko parisuhteissa mitään muuta. Viisaammat voisivat sanoa LaTulippen dialogin kuvaavan populaarikulttuuria ja en voi täysin olla eri mieltä, pohtiessani esimerkiksi Big Brotherin asiasisältöjä. Joka tapauksessa Big Brotherin tyylisen dialogin sijaan olisi kiva ollut seurata kunnon nasevaa vuoropuhelua kaukorakkauden todellisista ongelmista. Siitäkin kyllä saa hyvää huumoria irti.

Jotain uutta ja kivaa olisin kaivannut tutun aiheen syventämiseen. Nyt Kaukorakkautta elokuvasta löytyvät kaikki kaukosuhteisiin liittyvät ”pakolliset” tekijät lentokentällä ruikuttamisesta, kateuden pistoksista komeita/ kauniita paikallisia työkavereita kohtaan aina puhelinseksin vaikeuteen. Jotain uutta ehkä tulee kuvioon sen pohtimisen myötä, että kumpi asia merkitsee ihmisen elämässä enemmän – työ vai onnellinen parisuhde. Ja mitä uhrautuminen (aivan oikein) toisen vuoksi tuo parisuhteeseen. Kummatkin olisi hyvä olla – se työ, missä saa toteuttaa itseään ja parisuhde, missä saa olla rehellinen oma itsensä.

Elokuvan pääpari Ms. Drew ja Mr. Long yrittävät parhaansa. Vaikka parilla on ollut tosielämässäkin yhteinen seurustelutausta, tähän mahdollisesti liittyvä todellinen herkkyys ei juuri välity valkokankaalle. Elokuvarintamalla Ms. Drew on kaatunut komedioiden pohjattomaan maailmaan ja siellä näyttää pysyvän suhteellisen samanlaisilla roolisuorituksilla. Kun taas Mr. Longin elokuvavalinnat (muun muassa Die Hard 4.0 (2006), Zack and Miri Make a Porno (2008), He’s Just Not That into You (2008), Drag Me to Hell (2009), Planeetta 51 (2009) ja tämän vuoden Youth in Revolt sekä Kaukorakkautta) heijastelevat erilaisia roolivalintoja. Vaikkakin osa näistä elokuvavalinnoista tarjoaa yhtä paljon katsomisnautintoa kuin vasaralla päähän itseään hakkaaminen. Yritteliäisyyttä kuitenkin arvostan ja uskon sen näkyvän yhä paremmissa elokuvasuorituksissa. Ainakin Kaukorakkautta rainassa Justin Long vei pisteet kotiin elokuvassa onnistumisen tasolla (hyvä miehet!!).

Ms. Drewn ja Mr. Longin lisäksi valkokangastilaa saavat Charlie Day (Dan) ja Jason Sudeikin (Box) Garretin ystävinä, joilla on enemmän tai vähemmän toimivia neuvoja suhteen ylläpitämiseksi. Mr. Day ja Sudeikin ovat kuin ”majakka ja perävaunu” lähes koko ajan toisiaan toistavina rooleineen. Roolit lienee oli tarkoitettu hauskoiksi, mutta tuntuu kyllä enemmän siltä, että ne menivät tyypillisten stereotypioiden alleviivaamisen puolelle. Sama kohtalo on ikävä kyllä kohdannut myös Christina Applegate Erinin siskon Corrinen roolissa. Tämä on sääli, sillä kaikki kolme edellä mainittuja ovat hyviä koomikkoja parhaimmillaan. Kaukorakkautta ei vain antanut mahdollisuutta sen näyttämiseen liian pitkillä ja tyhjän päällä seisovilla kohtauksilla.

Mainitsemin arvoisen suorituksen elokuvassa tekee vaihtoehtoista rokkia soittava bändi The Boxer Rebellion. Näiden hemmojen soittamisen kuunteleminen voisi olla yksistään riittävän hyvä syy hankkia Going the Distance rainan soundtrack CD. Siinä on kyllä pystyttävä myös sulattamaan, että levyltä löytyy myös lälläreitä tunnelmaa kohottamaan romanttisissa piireissä.

Dokumenteistaan (muun muassa American Teen, On the Ropes) tunnetuksi tullut ohjaaja Nanette Burstein tekee parhaansa Kaukorakkauden kanssa. Ja vaikka romanttiset komediat ovat harvoin mitään suurenmoisia mielen järäyttäviä mestariteoksia Ms. Burstein on onnistunut työssään suhteellisen hyvin. Elokuva viihdyttää, mutta ei jää mieleen mitenkään erityisesti. En kuitenkaan koe heittäneeni rahojani hukkaan – sateisena päivänä on ihan kiva saada yltiöpäistä hömppää tuutin täydeltä.

Perushömppäkamaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Mutta älä mene katsomaan tätä, jos olet kaukosuhteessa. Leffasta tulee vaan entistä pahempi mieli kaikkine epäilyksen poikineen. Toisaalta jos haluat nauraa jollekin muulle kuin navan alapuolella oleville jutuille, niin raina voi yllättävää myönteisesti. Ohjaaja Nanette Burstein on tehnyt parhaansa ja saanut aikaiseksi elokuvan, jonka helposti unohtaa leffateatterista lähdettyään, mutta se ei tee rainasta huonoa. Leffa on kuitenkin myönteinen piriste sateiseen päivään ja The Boxer Rebellion bändin klubikeikkaotokset tukevat tätä vahvasti. Kaikkea näkemäänsä ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Olen tässä huvikseni lukenut muutamia arvioita elokuvasta ja mielenkiintoista niissä on ollut annettujen tähtien lukumäärän riippuvaisuus kirjoittajan sukupuolesta. Naisarvioijat tuntuvat antavan rainalle huomattavasti lempeämmät pisteet kuin heidän mieskollegansa – maasta riippumatta. Hmm.. onkohan asia oikeasti vaan niin, että meillä naisilla on tuolla aivoissa se pehmeämpi kohta, joka jaksaa uskoa siihen ikurakkauteen totaalisen sinisilmäisesti ja tämä usko peittää kaiken alleen – kuten hieman kehnot elokuvat.

Osastot: Komedia
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa