VALIKKO

Gloria

Chileläisen Mr. Sebastián Lelion elokuvassa eronnut Gloria (Paulina Garcia) etsii romanssia. Kyse ei ole pelkästään rakkauden etsimisestä, vaan mukaan mahtuu myös koskettavaa draamaa. Tässä pohdinnassa häntä auttaa ihastuksen kohde Rodolfo (Sergio Hernández), joka osoittautuu pinnan alta toiseksi ihmiseksi mitä päälle näkyy. Gloria joutuukin pohtimaan onko yksin parempi vai epämiellyttävässä parisuhteessa.

Ms. Garcia tekee hyvää työtä elokuvan nimihahmossaan, sillä rooli itsesssään kannattelee tai upottaa elokuvan. Nainen tekee roolista rehellisen näköisen sukeltamalla syvälle aikuisen naisen sisälle ja nostamalla sieltä esille uskalluksen uusien asioiden kohtaamiseen ja elämästä nauttimiseen. Hyvän näyttelijätyön lisäksi elokuva ansaitsee maininnan siihen sopivasta musiikista. Sillä vaikuttaakin olevan merkittävä rooli niin Glorian elämässä kuin elokuvan sujuvassa etenemisessä, itse elokuvankin on saanut nimensä Mr. Umberto Tozzin samannimisestä diskokappaleesta. Ohjaaja Mr. Lelion mukaan musiikkivalinnoilla on haluttu painottaa ihmisten kykyä tuntea musiikin kautta. Ja tässä kohtaa jokainen voikin katsoa peiliin ja miettiä kaikkea sitä on tullut rallateltua erilaisissa tunnetiloissa. Toinen ohjaajan merkittävä musiikillinen panostus elokuvaan oli bossa nova The Waters Of March -kappeleen valinta, jota hän pitää elokuvan henkisenä ytimenä.

Ohjaaja Mr. Lelion elokuvat voi hyvin kiteyttää sanontaan siitä, että on parempi olla yksin kuin kaksin huonossa suhteessa. Gloria ei tee tästä poikkeusta ja esittelee meille kliseitä vailla olevan rakkauselokuvan. Ihastuttavaa onkin huomata, että elokuva voi tästä huolimatta olla hauska ja viihteellinen. Elokuvaa koskien ohjaajalta on usein kysytty sen yhteyttä poliittiseen kannanottoon päähahmojen kautta. Ohjaaja on kuitenkin lähes kaikissa haastatteluisassa kieltänyt tämän yhteyden olevan tietoista ja korostanut sen nousevan esille lähinnä katsojan mielessä, ei elokuvan sisällössä. Katsoja valitkoon sitten näkökulmansa. Se voi olla katsaus Chilen lähihistoriaan ja kenraali Augusto Pinochetin aikaansaamaan elämättömyyden aikaan, jota Gloria nyt lähestyessään 60-ikävuottaan elää uudelleen. Tai sitten se voi olla rehellisen rakkauden etsimistä ja omaan itseensä tutustumista siinä samalla.

Aikuinen rakkaustarinawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka ei mässäille ruusunpunaisilla kuvilla, vaan kertoo suhteellisen rehellisesti millaista on yrittää aloittaa uusi ihmissuhde ja mitä luuranko me oikein siellä kaapissa säilytämme. Gloria on laadultaan tasainen, ei tarjoile hirmuista vuoristorataa edetessään, mutta nostaa sitäkin paremmin esiin parisuhteen / seksisuhteen merkityksen ihmisten elämässä. Elokuvan onnellisen lopun päättäminen jää katsojan harteille, mutta ainakin Gloria osaa elää valintojensa kanssa. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka haluavat ripauksen arkea valkokankaalta sekä niille, joita kiinnostaa rehellisen oloinen katsaus ikääntyneiden ihmisten sosiaaliseen elämään.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa