VALIKKO

Ghostbusters – Haamujahtaajat

Who you’re gonna call? Ghostbusters (gals)! Tästä sitten tullaan vääntämään kättä hamaan hautaan ja sen taakse. Joten balsamoijat, jättäkää ne aivot paikoilleen, kiitos. Kyse on siitä, että onko nyt valkokankaita valloittava uusintaversio Haamujengistä edeltäjäänsä vuoden 1984 versiota parempi. Mitään olennaista ole muuttunut, paitsi se, että hemmojen tilalla on vähintään yhtä päteviä naisia.

Tohtori Erin Gilbert yrittää luoda uskottavaa uraa Columbian yliopistossa samaan aikaan kuin hänen entinen kirjailija-ystävänsä tohtori Abigain ”Abby” Yates on ladannut nettiin kaksikon kirjan ”Ghosts From Our Past: Both Literally and Figuratively”. Yrittäessä pelastaa nahkansa hän joutuu mukaan Abbyn ja tämän uuden työtoverin tohtori Jillian Holtzmanin kummituskeikalle Aldridgen kartanoon. Tämän jälkeen mikään ei enää palaakaan normaaliksi vaan kolmikko päätyy tutkimaan aaveita yhdessä apunaan New Yorkin metrossa ennen työskennellyt Patty Tolan. Firmaa edustamaan palkataan myös komea mutta pahvipäinen Kevin Backman. Tavoitteena onkin pysäyttää Rowan Northin maailman valloitussuunnitelmat, mutta mikään ei mene ihan kuin Strömsöössä. Ja leffa sitten kannattaa istua ihan tappiin asti, mikäli on kiinnostunut mahdollisesta pohjustuksesta mahdollisesti uuteen Ghoastbursters-rainaan.

Vaikka elokuva ei vaikuta ottavan itseään kovin vakavasti, siellä vilahtelee kameoita vähän sieltä sun täältä, niin se onnistuu kuitenkin olevan riittävän viihdyttävä ja sopivasti pelottava. Ainakin omalla kohdallani sain tunkea sormet korviini ja silmät kiinni. Että kaunis kiitos vaan sinne erikoistehosteiden suuntaan. Samanlaista jännitysmomenttia kuin esikuvansa kanssa, se ei kuitenkaan onnistu kokonaisvaltaisesti luomaan. Ehkäpä tämä johtuu siitä kevyemmästä otteesta tai Kevinistä. Toisaalta rainan ohjaaja Mr. Paul Feig on enemmän tunnettu ihmissuhteiden kukkeasta kuvauksesta kuin erikoistehosteilla onnistuneesti mälläämisestä. Ja tämä näkyy elokuvan parhaiden hetkien koostumisesta elävien ihmisten vuorovaikutuksesta eikä kummitusten rellestelystä.

Erikoistehosteet ovat vakuttavia, kummitukset hyvin tehtyjä ja ektoplasma edelleen yhtä ällöttävää kuin aina ennenkin. Elokuvan nimen mukaisesti kummitusten nappaajat saavat valkokangastilaa riittävästi ja kummitukset tulevat siinä perässä. Mutta yllättäen huumorin ja Kevinin lisäksi parhaimmat mielenkiinnon kohteet olivat kuitenkin mielenkiintoiset laitteet, joiden parissa naiset työskentelivät. Ja on aina hyvä, jos elokuva onnistuu osoittamaan fysiikan, matematiikan ja koneiden kanssa näpertelyn sopivan kaikille sukupuolesta huolimatta – olitpa sitten kummitusjahtaaja tai et. Tässä asiassa on puolensa ja puolensa, sillä valkokankaalla loistaa niin taitava koomikkolauma (Kristen Wiig, Melissa McCarthy, Kate McKinnon, Leslie Jones) naisia ja Mr. Chris Hemsworth, että leffalta odottaisi vieläkin enemmän naurunhetkiä. Mutta vitsit tuntuvat kiertävän kehää saavuttamatta uutta tasoa.

Nauruhermoja revittelevä elokuvawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka ei missään kohtaa osaa ottaa itseään liian vakavasti. Ohjaaja on onnistunut tekemään kevyen kesäleffan, joka ei ehkä mieliin ikiajoiksi jää, mutta katsottaessa saa naurut kyllä kohdalleen. Jännitystä on toki mukana sopivassa määrin, mutta enemmän leffa kaatuu komiikan puolelle. Toki elokuva kosiskelee lähes kaikkia lähes kaikella mahdollisella tavalla, mutta onneksi silti onnistuu pitämään huumorinsa navan yläpuolella. Esikuviensa tasolle ei jännittävyydessään yllä, mutta toisaalta se jättää ne nuolemaan ektoplasmaa päältään huumorin puolella. Kumpikin elokuva on ansainnut paikkansa ja omaa omat puutteensa. Tältä komiikan hallitsevalta naiskööriltä olisin odottanut enemmän verbaalista ja fyysistä tykitystä, mutta menköön nyt näin. Suosittelen elokuvaa kaikille kevyttä loppukesän viihdettä kaipaaville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näytteiljät: Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon, Leslie Jones, Chris Hemsworth, Neil Casey

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa