VALIKKO

Finding Edge Road – Reunatien löytäminen

Finding Edge Road kertoo Lieksalaisten näkökulmasta maahanmuutosta. Mielipiteensä pääsevät sanomaan niin maahanmuuttaneet kuin kantaväestön edustajatkin. Ohjaaja Ms. Brandy Yanchyk on pyrkinyt tasapainoon kahden ryhmän mielipiteiden välillä. Mutta se miten hyvin hän on siinä onnistunut jääköön jokaisen katsojan itsensä päätettäväksi.

Kanadalainen dokumenttielokuvien tekijä Ms. Brandy Yanchyk on ottanut kantaa suomalaiseen pakolaispolitiikkaan ja maahanmuuttajien kotoutumiseen dokumenttinsa kautta. Ja ehkäpä juuri siksi tämä dokkari sopisi kaikkien Suomessa olevien, niin maahanmuuttajien, pakolaisten kuin kantaväestönkin katsottavaksi. Ainakaan tällä kertaa ei voi syyttää dokumentin tekijää siitä, että hänen esitystapansa olisi puolueellinen – ainakaan kovin paljon. Dokumentti Finding Edge Road esitetään marraskuun aikana Tampereen lisäksi Kemissä, Lieksassa, Joensuussa, Oulussa ja Helsingissä. Suosittelen paikan päälle menemistä avoimella asenteella. Asiasta voi aina oppia jotain uutta ja mielenkiintoista sekä siinä samalla kenties muuttaa asennettaan suuntaan tai toiseen tai tulla tyrmistetyksi.

Ms. Yanchyk kiinnostui aiheesta vuonna 2012 tavattuun kansainvälisessä konferenssissa Torontossa Lieksan monikulttuurisessa projektissa työskentelevän daamin. Tarinat poltetuista autoista, pahoinpitelystä ja kantaväestön uskomuksista siitä miten maahanmuuttajat vievät naiset, työpaikat ja sosiaalitoimen rahat houkutteli ohjaajaa siinä määrin, että edessä oli viisi omakustanne matkaa pohjoiskarjalaiseen Lieksaan kolmen vuoden aikana. Ja tämä pohjustus oli jotain sellaista, mitä myös odotin (turhaan) dokumentissä tulevan esille.

Alkuperiään varmasti televisioon tehty dokumentti lunastaa paikkansa hyvin isommalla valkokankaalla. Vaikka nykyiset maahanpyrkijät ovatkin lähinnä afgaaneja, iranilaisia ja syyrialaisia niin valkokankaalla nähty somalialaisten kotoutumisyritykset suomalaiseen arkeen pienessä kaupungissa ovat varmaan suhteellisen hyvin vedettävissä yhteen. Luonto ja vuodenajat ovat erilaista kuin kotomaassa, kieli vaikeaa ja ihmiset outoja. Eikä sopeutumista / kotoutumista edistä ainakaan omissa oloissa eläminen, jos kantaväestöstä ei löydä itselleen ystäviä.

Vaikka Lieksa onkin kaupunkilaistensa toimien ansiosta ylittänyt monta kertaa uutiskynnyksen viime vuosien aikana, niin uskoisin silti paikallisväestön edustavan jotain suomalaisesta ajattelumentaliteetista niin puolesta kuin vastaan. Maahanmuuttoa on pidetty muun muassa Lieksan väestökatoa hillitsevänä ja syntyvyyttä lisäävänä tekijänä, kustannuksia ja rikoksia lisääväänä ja ongelmia on ilmennyt muun muassa toimeentulokäytänneissä. Laidasta laitaan löytyy varmasti keskustelua aiheesta, mutta varmaa on kuitenkin se, että me suomalaiset olemme yleensä aika ennakkoluuloisia ihmisiä. Toki nyt siellä bittiavaruuden toisella puolella joku vetää herneen nenään ja väittää, että asia ei ole näin. Olkoon niin ja sallittakoon kaikille oma ilmaisuvapaus tästä aiheesta samoin kuin mielipiteet suomalaisen hyvinvointiverkoston käyttämisestä.

Lieksa edustaa tyypillistä pientä kaupunkia, jonka väestö ikääntyy ja työttömyys kasvaa. Tästä näkökulmasta maahanmuutolla voi olla niin positiivisia kuin negatiivisiakin vaikutuksia. On hyvä saada lisää veronmaksajia, mutta he tarvitsisivat ensin töitä, mistä maksaa niitä veroja. Toisaalta sitä odotellessa Lieksaan on kyllä saatu oppilaita kouluun ja sitä kautta myös uusia työntekijöitä eri aloille. Samoin lieksalaiset edustavat mielestäni hyvin suomalaista ennakkoluuloista suoruutta, joka voi ulkopuolisille kalskahtaa aika kovasti. Me emme turhaa stressaa itseämme, jos satumme töräyttelemään poliittisesti epäkorretteja asioita. Tosin viime aikoina tähänkin asiaan puuttumisesta alkaa olla esimerkkejä Helsingin herrojen taholta.

Hernettä nenään voi vetää dokumentin pohjustuksesta. Tampereella SPR oli ostanut 40 paikkaa leffanäytökseen ja loppu jäi vapaasti meille ehkä erilaisen mielipiteen omaaville aiheesta ja elokuvista kiinnostuneille ihmisille. Ennen elokuvan alkua tehtiin selväksi se, että leffan jälkeisessä paneelissa ei suvaita ääripää kommentteja puolesta tai vastaan, vaan sellaisia esittävät ohjataan napakasti (kookkaan) järjestysmiehen toimesta salin ulkopuolelle. Itseäni jäi tässä pohjustuksessa hämäämään se, miten luvassa voi olla aitoa keskustelua ja mielipiteitä herättäviä asioita, jos ääripää kommentteja ei sallita. Omasta mielestäni tämä pohjustus takasi vain pullamössö-dialogia, joka ei oikeasti hyödytä ketään, ei herättele ajatuksia vaan kuvaa hyvin suomalaista mentaliteettia siitä missä me niin kovasti yritetämme sopeutua ja olla loukkaamatta ketään. Tämä hissuttelun korostaminen on sinänsä mielenkiintoista, koska dokumentissä esitettiin vain yhden henkilön (Akin) toimesta suoria ja rasistisiakin kommentteja.

Medialisoinnin näkökulmasta dokumentti kuitenkin jollakin asteella lunastaa paikkansa. Se oli hyvin ajankohtainen, vähän propagandistinen (anteeksi  nyt vaan rouva ohjaaja) ja antaa katsojan suhteellisen hyvin vetää mielipiteensä asioista. Akia lukuunottamatta muut dokumentissä esiintynyt maahanmuuttajien parissa töitä tehneet suomalaiset eivät vakuuttaneet minua maahanmuuttajapolitiikan mielipiteillään. Virikepajan pitäjän Pirkon voi täysin jättää omaan luokkaansa, mutta Annen sanoma oli ehkä eniten kotouttamista edistävä. Maahanmuuttajien puolelta vastakkaista tikkua sopeutumiselle suomalaisten pariin ei kuulunut tai näkynyt. Jättäessä dokumentissä esiintynyt hissuttelu omaan arvoonsa dokumentin arvoksi nousee sen toteaminen, että jos et puhu suomea, et saa töitä. Toinen merkittävä pinnan alla kytenyt asia, jota olisin toivonut dokkarin enemmän avaavan on kysymys siitä, että onko meillä varaa näihin maahanmuuttajiin. Tämä lienee pohdituttaa yhtä jos toista. Sen rinnalla olisi tietenkin kiva ollut tietää sitä, millaisia työllistymisen mahdollisuuksia (kielitaidon kanssa tai ilman sitä) heillä oikein on? Tämä taas johtaa pohdintaan suomalaisesta veropolitiikasta pienyrittäjyyden kohdalla, mikä on kokonaan ihan toisen postauksen arvoinen asia.

Esille dokumentistä ja sitä seuranneesta jälkipohdinnasta nousi pelko oman kulttuurin menettämisestä. Se, miten tämä toteutetaan olemalla osa suomalaista yhteiskuntaa jäi vastausta vaille. Vain rehellisen vuorovaikutuksen kautta, missä annetaan ja otetaan vastaan tasapuolisesti voidaan oppia tuntemaan toinen ihminen.  Tähän liittyen on omalla kohdallani hyvä tarina kerrottavana. Olin töissä Ruotsissa paikallisessa hoitolaitoksessa, missä käytiin seuraava keskustelu:

Potilas: Haluan puhua hoitajan kanssa.

Outi: Se olen minä.

Potilas: Haluan puhua ruotsalaisen hoitajan kanssa.

Outi: Pieni hetki (ja hain paikalle työtoverini Somaliasta Ruotsiin muuttaneen, toisen polven ruotsalaisen Zahran).

Zahra: Hei, halusit puhua hoitajan kanssa.

Potilas: Haluan puhua vaaleaihoisen ruotsalaisen hoitajan kanssa.

Outi: Ikävä kyllä nyt on tarjolla vain vaaleaihoinen suomalainen hoitaja tai tummaihoinen ruotsalainen hoitaja.

Ja tässä kohtaa jätettäköön omaksi arvokseen se, kenet kyseinen potilas valitsi keskustelukumppanikseen.

Sosiaalipummeja vai eiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Finding Edge Road dokumentti yrittää esittää maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä ongelmia sitä vastustavien ja kannattavien näkökulmista. Dokumentti ei moralisoi, alleviivaa tai syytä ketään. Tämä on ihastuttavaa. Mutta se ei myöskään herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia aiheesta jäämällä pullamössö tasolle. Sitä seurannut keskustelu ja omat pohdinnat sen sijaan se kyllä herättelivät ajatuksia omasta toiminnasta, hyvinvointivaltion riittävyydestä ja veronkorotuksista. Mutta aiheessa pysyäkseni on todettava ohjajaan tavoin, että seuraava sukupolvi voi muuttaa kaiken, sillä he ovat jo pienestä asti integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomen nykyisessä tilanteessa suosittelen dokumentin katsomista kaikille, jotka haluavat hetkellisesti kauhistua Akin kommenteista, olla samaa mieltä Pirkon kanssa tai oikeasti ajatella asiaa Annen kanssa. Itselleni dokumentin paras anti oli paikan päällä elokuvasalissa ollut valokuvaaja, joka oli kaukaa katsottuna nuoren Ben Affleckin näköinen sekä tietenkin se, että edes joku valkokankaalla on uskaltanut sanoa ääneen rehellisen mielipiteensä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa