VALIKKO

Finding Dory – Doria etsimässä (dub)

Kuvahaun tulos haulle Finding Dory film poster

Disney•Pixarin uudessa elokuvassa ”Doria etsimässä” valkokankaalle palaa huonomuistinen välskärikala Dori, joka elää onnellista elämää riutalla yhdessä Marlinin ja Nemon kanssa. Nemosta huolehtiessaan huonomuistinen Dory muistaakin äkillisesti omaavansa perheen. Tosin ainoa jonka hän heistä muistaa on se, että perhe asuu Kalifornian Morra Bayn lahdessa. Dory haluaa löytää vanhemansa ja siinä häntä auttavat Nemo ja hänen isänsä Marlin. Vastoinkäymisiä on kuitenkin luvassa ja yksi asiaa johtaa toiseen, jolloin Dory löytääkin itsensä Marine Life Institute tiloista. Edessä onkin taas monimutkaisia ja mielenkiintoisia pelastusoperaatioita puoleen jos toiseenkin.

3D-kokemukset osuvat mielestäni edelleen harvakseltaan hyvään elokuvakokemukseen, joten Doria etsimässä oli viehättävä poikkeus. Knoppina kaikille 3D-kokemuksista nauttiville mainittakoon, että ensimmäinen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, 3D kokemus valkokankaalle saatiin vuonna 1953 amerikkalaisen elokuvan It Came from Outer Space myötä. Vuoden 1964 elokuvaa Robinson Crusoe on Mars markkinoitiin aikoinaan elokuvana, joka oli tieteellisesti autenttinen ja vain yhden askeleen edellä nykyistä tietoamme (this film is scientifically authentic — and it is only one step ahead of present reality). Aika on kuitenkin osoittanut, että tuonne Marsiin muuttamiseen on vielä jonkin verran aikaa.

Visuaalisesti Finding Dory on kaunista katsottavaa, animaatiotekniikka on kehittynyt huimasti Nemon etsimisen ajoista ja sen kyllä huomaa. Myös elokuvan kuvakulmissa on etsitty uusia ulottuvuuksia. Dorin lisäksi leffasta nousee varmasti jokaisella se oma suosikki eläinten parista. Sen lisäksi se puhuttelee paljon merien kehnosta tilasta. Ihminen saisi ottaa enemmän vastuuta omasta toiminnastaan ja puolustaa merien sekä siellä asuvien eläinten ja kasvien hyvinvointia. Ilman merien tarjoamaa ekosysteemiä planeettamme on kovan kohtalon kourissa. Se on myös jatkoa megahitti animaatiolle Finding Nemo (2003), eikä mikään osoita sitä, että tämä leffa tulisi menestymään edeltäjäänsä heikommin.

Dorin etsintä lainaa paljon edeltäjältään. Tällä kertaa ei toki etsitä sitä lasta, vaan lapsi etsii vanhempiaan. Mutta mukana matkassa on vanhoja tuttuja ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Ja ennen kaikkea Dori on aina vaan yhtä valloittava omine oivaltavinen pohdintoineen, jotka osoittavat, että meillä kaikilla on arvoa tässä elämässä. Perhe-elementtien lisäksi mukaan on mielenkiintoisesti saatu myös meren elävistä kertovia faktoja tavalla, jotka jäävät varmasti jokaisen katsojan mieleen. Ei siis yllätäkkään, että animaation ohjaaja Mr. Andrew Stanton on puhunut jatko-osan mahdollisuudesta, toivottavasti siinä ei mennä enää pelastusretkelle, vaan tutustutaan vaikka lähemmin Dorin ja Nemon uusiin ystäviin.

Kotia kohti huonon muistin avullawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
sekä sen oman paikkansa (tai lähimuistin) löytämistä. Finding Dory – Doria etsimässä lainaa ehkä jonkin verran edeltäjältään, mutta on myös onnistunut saamaan mukaan uusia mielenkiintosia elementtejä sekä tuttavuuksia. Joka tapauksessa nyt valkokankaalla nähty elokuva on lämminhenkinen, sopivan jännittävä myös perheen pienemmille sekä riittävän humoristinen. Aika lentää kuin siivillä Dorin ja hänen uusien ystäviensä erityisesti mustekalan Hankin seurassa. Visuaalisesti animaatio on kaunista katsottavaa ja varmasti antaa vastinetta rahoille. Suosittelen elokuvaa koko perheelle, se jättää hyvän mielen, osoittaa perheen ja ystävien merkityksen sekä puhuttelee visuaalisella esityksellään kivan juonen lisäksi.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

P.S. Ennen elokuvaa näytetään ihastuttava lyhytanimaatio Piper, joten olet oikeassa salissa, vaikka elämää katsellaankin linnun näkökulmasta.

P.P.S. Leffa sitten kannattaa katsoa ihan tappiin asti. Loppusilaus voi pohjata uutta jatko-osaa tai sitten vain antaa kunnon naurut.

Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa