VALIKKO

Elokuvissa Amsterdamissa – Pathé Tuschinski

Leffabloggailun merkeissä on aina kiva käydä elokuvissa ulkomailla. Yleensä se on vielä hauskempaa, kun alkuperäisiä ääniä ei ole dupattu päälle (vink, vink Saksan suuntaan). Joten Hollannille on tässä kohtaa nostettava hattua, leffaa katsoi ja kuunteli ihan mielellään, kun ei tarvinnut arvata hollannikielisen dubbauksen alla, mistähän valkokankaalla oikein keskusteltiin. Joka tapauksessa tällä kertaa kohdepaikasta löytyi The elokuvateatteri Pathé Tuschinski. Ja suosittelen vierailua siellä elokuvan tai muuten vaan äimistelyn merkeissä. Amsterdamin keskustassa kaikki vaikuttaa olevan lähellä toisiaan, joten Pathé Tuschinski Cinema pitäisi olla myös helppo löytää. Osoite kuitenkin aina auttaa paikan löytämisessä: Reguliersbreestraat 26-34.

Kokemus aina leffateatteriin astumisesta lähtien oli ihan omaa luokkaansa. Leffaliput maksoivat suurin piirtein yhtä paljon kuin Suomessakin, mutta sali ja ulkopuolinen miljöö olivatkin sitten jotain ihan muuta. Tässä kokemuksessa jää kyllä kaikki SCAPE / SPACE / mitä lie salit ihan kakkoseksi. Välillä sitä piti nimittäin muistuttaa itseään, että katsoisi leffaa siellä valkokankaalla, eikä vain upeaa leffasalia. Joten oli varsin ymmärrettävää, että sieltä salista ei ihan heti lähtenyt massan mukana pois. Salissa voi valita istumapaikkansa omista aitioista, lovebird-tuoleista tai muuten vaan tavallisten tallaajien penkkirivistöstä. Tällä kertaa istua kökötimme rivistössä, mistä oli ihan riittävän hyvä näkymä valkokankaalle ja muuallekin saliin. Mutta kun vihdoin malttoi luopua salin visuaalisesta tankkaamisesta, sitä sai jatkaa ihan rauhassa leffasalin ulkopuolella.

Kuvahaun tulos haulle Pathé Tuschinski

Koko teatteri oli vakuuttava pienine suloisine soppineen, missä voi olla uteliaiden katseilta piilossa. Vakuuttavina puutöineen ja lattiamattoineen. Ei tässä muuta voi sanoa kuin ”wau”. Leffateatteri on saanut alkunsa aina niin iloisen 1920-luvun alussa ja on onneksi säästynyt niin sisä- kuin ulkotiloissa liialliselta modernisoinnilta. Sen sisustus on saanut innoitteita muun muassa Art Nouveau ja Art Deco tyyleistä, joten ei ole mikään ihme, että sitä pidetään yhtenä maailman kauneimmista elokuvateattereista. Omalla listallani tämä ainakin nousi listan kärkeen. Siinä missä mahdollinen akustiikka toki voi jäädä kakkoseksi, niin visuaalista nautintoa on vaikea päihittää. Elokuvateatteriin astuessa tuntuu siltä, kuin astuisi ajassa taaksepäin, mutta pystyisi samalla nauttimaan kaikista modernin maailman piirteistä.

Pathe Tuschinski

On vain sääli, että sen rakennettuja Mr.  Abraham Icek Tuschinski (1886-1942) sai loppunsa natsien vainojen vuoksi Auschwitzin keskitysleirillä. Onneksi miehen rakennettuma teatteri ei joutunut kärsimään natsien vainoissa, vaan säästyi meille jälkipolville ihailtavaksi. Jopa siinä määrin, että kun leffateatteria remontoitiin, siinä pyrittiin saavuttamaan mahdollisimman paljon sen alkuperäinen sisustus tilaamalla esimerkiksi alkuperäistä muistuttava matto Marokosta yhtenä kappaleena. Entisöijillä oli sentään tallessa pieni pala alkuperäistä, jonka pohjalta uusi tehtiin. Joten se, että elokuvateatteri toimii ensi-iltojen esityspaikkana Amsterdamissa ja tarjoaa samalla ihmisille mahdollisuuden päästä katsomaan kuuluisia näyttelijöitä ei yllätä yhtään. Ehkäpä näyttelijätkin saavat tähän teatteriin astuessaan palasen menneisyyttä, jolloin elokuvat olivat nykyistä isompi asia ja niiden visuaaliseen katsomisympäristöön panostettiin nykyistä enemmän. Enemmänkin yllättää se, miten ne kaikki limusiinit ja punaiset matot mahtuvat tuolle suhteellisen kapealle kadulle teatterin edessä. Mutta summaru summarun, mikäli olet aikeissa vierailla Amsterdamissa, suosittelen piipahtamista tässä paikallisessa teatterissa. Vaikka leffakokemus jäisi hankkimatta, niin jo eteistilat ovat varsin vakuuttavat.

 

 

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa