VALIKKO

Eisenstein in Guanajuato – Eisenstein Guanajuatossa

Vuonna 1931 venäläinen ohjaaja Sergei Eisenstein matkusti Meksikoon ohjaamaan elokuvaansa Que Viva Mexico! 12 kuukautta Guanajuatossa tuli vaikuttamaan ohjaajaan tavalla, joka ei tarjonnut enää paluuta entiseen ja osin tästä saa kiittää miehen paikallista opasta Jorge Palomino y Cañedoa. Uuteen kulttuuriin tutustumiseen lisäksi hänellä oli edessä oman seksuaalisuutensa löytäminen ja sen hyväksyminen. Toki siinä samalla tuli kuvattua myös filmikilometritolkulla aineistoa, mutta suurin oivallus taisi kuitenkin löytyä omasta itsestään.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Peter Greenaway on kuvannut taidokkaasti Sergein mielen muuttumista ja oivallusten laajentumista stanilismin ulkopuolella. Aika Meksikossa osoitti, että elämää oli myös Venäjän ulkopuolella ja se ei välttämättä ollut sellaista, mitä propaganda oli maan kansalaisille myynyt. Ohjaaja vaikuttaa käyttävän Mr. Eisensteinin omia keinoja elokuvan viemisessä eteenpäin kohtaus kohtaukselta. Ehkä tämä omalta osaltaan tekee leffasta mielenkiintoisen. Apinoinnin kautta apinoitavan esille nostaminen. Ja tällä tavalla Mr. Greenaway yrittää nostaa esille idolinsa suuret oivallukset ja turhautumiset noiden maagisen päivien aikana Meksikossa.

Meksikossa Mr. Eisenstein tulee tietoiseksi omasta homoseksuaalisuudestaan ja tästä ei myöskään jätetä katsojaa rauhaan. Sen läsnäolo on asian aukeamisen jälkeen esillä elokuvan loppumetreille saakka joko fyysisenä viittauksena tai piiloteltuna symboliikkana. Asia tulee harvinaisen selväksi kaikille katsojille ja lähes jättää elokuvan Last Tango in Paris seksiä tihkuavat kohtaukset reippaasti kakkossijalle. Toisaalta ohjajaan Mr. Greenaway elokuvia tunteville tämä ei tule yllätyksenä. Ohjaajan elokuvat tuntuvat keskittyvät kolmeen asiaan: alastomuuteen, seksiin ja kuolemaan. Kaikkia löytyy tästäkin rainasta, vaa’an painopiste on vain kellahtanut nyt seksin-alastomuuden puolelle. Ja onko tämä nyt sitten paljon melua tyhjästä jää jokaisen cinefilistin päätettäväksi, sillä varmaahan on vain se, että ohjaajan Mr. Sergei Eisensteinin homoseksuaalisuutta ei juurikaan mainita hänen elämänkerrassaan, vaan painopiste on enemmän hienojen elokuvien, kuten Battleship Potemkin – Panssarilaiva Potemkinin, kuvauksessa. Ja tietenkin voidaan myös kysyä, että onko ohjaajan seksuaalisella suuntauksella mitään merkitystä elokuvan teossa. Mutta joidenkin mielestä ohjaaja Mr. Eisensteinin elokuvat voidaan selvästi jakaa aikaan ennen ja jälkeen Meksikon reissun. Elokuvat Meksikon reissun jälkeen ovat kuulemma paljon humanistisempia ja intiimimpiä sekä sitä kautta huomattavasti vähemmän propagandistisia.

Elokuvaa ei voi mainostaa puhumatta suomalaisesta panoksesta siihen. Sergei Eisensteinin roolin sai kannettavakseen suomalainen Elmer Bäck. Valinta oli ohjaaja Mr. Greenawayn, jonka mielestä miesten ulkonäössä oli paljon samanlaista. Jokainen voikin sitten itse tarkkailla näitä kuvia ja tulla suhteellisen samanlaiseen loppupäätökseen. Elokuva kuuluu näyttelijätyönsä puolesta Mr. Bäckille, joka on lähes jokaisessa kohtauksessa – ja osassa niistä alasti. Älä kuitenkaan anna tämän hämmentää, vaan nauti suomalaisesta viennistä maailmalle koko rahan edestä. Mr. Bäck on ansainnut kaiken hehkutuksen mikä hänen kohdalleen on annettu.

Visuaalisesti elokuva on mielenkiintoista ja kaunista katsottavaa. Ohjaaja yhdistelee siinä tyylikkäästi arkistomateriaalia tehden mustavalkois-värisekoituksesta ihan siedettävän. Ohjaajaa on myös muistettava kiittää siitä, että elokuvassa on tällä kertaa myös ihan oikea juoni. Niin taidokas kuin Mr. Greenaway onkin katsojaa yleensä helpottaa juonen, edes pienen sellaisen, olemassaolo. Joten kiitän ja kumarran tässä kohtaa. Mutta ennen kaikkea tyydyn äimistelemään sitä värien loistoa ja kirkkautta mitä elokuva on pullollaan.

Alaston totuuswww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Rakkauden, kuoleman ja venäjän elokuvahistorian yhdistäminen alastomalla tavalla, joka joko osuu tai uppoaa. Leffaa voi olla vaikea ymmärtää suhteellisen selvästä juonesta huolimatta eikä se varmasti sovi kaikille. Mutta elokuvaa on kuitenkin kiitettävä hyvästä visualisoinnista, kauniista maisemoinnista sekä härälle punaisen vaatteen näyttämisestä. Suosittelen elokuvaa kaikille ohjaajan Mr. Greenawayn ystäville sekä cinefileille, jotka haluavat sukeltaa pintaa syvemmälle ohjaaja Eisensteinin elämänhistoriaa. Tulevassa ristiriitojen aallokossa muistutettakoon kaikkia taiteellisesta vapaudesta ja siitä, että sieltä leffateatterista voi myös lähteä kesken pois.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Elmer Bäck, Luis Alberti

https://www.youtube.com/watch?v=TBTdUD0UOl8

 

Osastot: ???, Draama
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa