VALIKKO

L’Écume des jours / Mood Indigo – Päivien kuohu

Mood Indigo elokuva kertoo Colinista (Romain Duris), joka haluaa epätoivoisesti rakastua. Vastaan käveleekin kutsuilla viehättävä Chloé (Audrey Tautou), joka sekoittaa Colinin pään ja edessä onkin pian nuorikon häät. Elämä ei kuitenkaan ole onnen kukkuloilla elämistä, sillä Chloé sairastuu vakavasti lumpeenkukkaan. Tässä ei auta uskollinen lakimieskokki Nicolas (Omar Sy) tai Jean-Sol Patren fanittamiselle sydämensä menettänyt hyvä ystävä Chick (Gad Elmaleh). Valkokankaalla onkin nähtävissä visuaalisesti vahva traaginen romanssi kahden rakastuneen välillä jossakin päin Pariisia.

Elokuva perustuu ranskalaisen Mr. Boris Vianin (1920 – 1959) L’Écume des Jours nimiseen kirjalliseen tuotokseen vuodelta 1947. Mr Vian tuli tutuksi kirjallisessa maailmassa muun muassa omien sanojen keksimisestä, surrealistisista juonikuvioista ja rikkaasta mielikuvituksesta. Kaikkea tätä löytyy myös Päivien kuohu -elokuvasta. Kirjan teema on kuitenkin ollut siinä mielessä viehättävä, että nyt nähty versio oli jo sen neljäs mukautus valkokankaalle – ja täytyy tunnustaa, että olisi mielenkiintoista nähdä ovat ne aiemmat yhtä ’hulluja ja hullunkurisia’ kuin tämä versio. Mr. Vianin tavoin ohjaaja Mr. Michel Gondry on tunnettu hyvin visuaalisesti ja mielikuvituksellisesta tyylistään, joten Päivien kuohun kuvaamiseen ei voi kuvitella ketään muuta. Ohjaajalle vaikuttaa olevankin tyypillistä uneen ja muistiin liittyvän maailman (The Sciense of Sleep, Eternal Sunshine of the Spotless Mind) liittyvä kuvaus, eikä Päivien kuohu tästä paljon eroa, vaikka siinä vietetäänkin aikaa hereillä.

Herrojen Vianin ja Gondryn visuaalinen maailma näkyy hyvin valkokankaalla, pianococtailit, neuvoa antava kokki ja vihannespeltoa pitävä hiiri ovat näistä vain muutamia esimerkkejä. Elokuvasta kuluukin runsaasti aikaa kaiken sen ihmettelemiseen, mitä valkokankaalle on oikein tungettu. Ikävä kyllä tämä sitten tapahtuu sen juonen seuraamisen kustannuksella. Toki Päivien kuohun ollessa kevyehkö elokuva, tällä ei ole niin väliä. Mutta jos elokuvasta muistaa jotain, niin se ei ole näyttelijäsuoritus vaan niitä ympäröivä visuaalinen ympäristö. Se on niin villi ja mielikuvituksellinen, että sitä vaan haukkoo henkeään kaiken ihmetyksen keskellä. Toisaalta Luciferin viimeisen elämän jälkeen oli ilahduttavaa nähdä tällaista visuaalista tykitystä valkokankaalla, vaikka oma rajani siihen tuli jo aika ajoissa vastaan. Visuaalisen valtavirran alta pois pääseminen voisi kuitenkin olla kokemisen arvoinen yritys, sillä se avaa todennäköisesti elokuvaa ihan eri lailla. Onnea ja menestystä vaan kaikille, jotka sitä yrittävät elokuvan aikana tehdä.

Visuaalinen ja impulsiivinen tarinawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Visuaalisesti kaunis, mielikuvituksellisesti villi ja ennen kaikkea tämän kaiken kombinaatiosta johtuen Mood indigo on suhteellisen väsyttävä eloluva. Tästä huolimatta Mood Indigo – Päivien kuohu on kuitenkin varmasti yksi vuoden kuvauksellisimmista elokuvista koko vuonna. Mielikuvituksen maailmaan ajautuminen elokuvan alkumetreillä vei ainakin tätä katsojaa sata nolla siinä määrin, että itse juonen seuraaminen jäi taustalla. Tai ehkä se olikin tarkoitus, sillä kaiken sen näkeminen minkä kuvitteleminen on mahdollista teki olosta kuin Liisan Ihmemaassa. Leffa on mielenkiintoinen, vaikkakin se on traaginen rakkaustarina. Joku toinen voisi sanoa, että Gondryn kuvaus on antanut sanonnoille visuaaliset kuvat, mutta se pitää nähdä miten seinien päälle kaatuminen koetaan. Suosittelenkin leffaa kaikille mielikuvitusrikkaille katsojille, valkokankaalta tulee vastaan varmasti paljon sellaista, mitä et olisi IKINÄ uskonut. Me muut voimme sitten vain huokaista kaiken tämän visuaalisen tulvan alla helpotuksesta lopun häämöttyessä. Mood Indigo on mielenkiintoinen kokemus, mutta samanlaista ei jaksaisi kyllä heti perään.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Tämä tarina on tosi alusta loppuun, koska olen keksinyt sen kaiken itse. – Boris Vian.

Osastot: ???, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa