Des hommes et des dieux – Of Gods And Men – elokuvassa ohjaaja Xavier Beuvois testaa ihmisen uskoa Jumalaan, uskoa oikeudenmukaisuuteen ja uskoa elämään. Tarinan taustalla on ihan todellinen tapaus. Kyse on seitsemän munkin kidnappauksesta. 26. – 27.3. välisenä yönä Tibhirinen katolilaisesta luostarista Algeriasta. Vieläkään ei ole oikein kunnolla selvää, kuka kidnappauksen taustalla oli ja kenen kontolle miesten kohtalon voi laittaa. Asialla on yhtä monta mielipidettä kuin sen esittäjääkin, kukin varmasti puolustaa henkeen ja vereen sitä omaansa.
Tibhrinen pienessä munkkiluostarissa sen asukkaat tekivät parhaansa paikalliseen väestöön ja kulttuuriin sulatumisessa, mikä poisti heistä liiallisen ”jumaluuden” esittämisen. Jos haet sellaista, filmi ei sitä tarjoa, vaan esittää luostarit miehet omine maallisine viehtymyksineen. Ikävä kyllä yhteistyön rakentumista luostaria ympäröivän kylän kanssa tuli häiritsemään Algerian poliittisesti epävakaa tilanne ja sen johtaminen sisällissotaan. Munkkien pohtiessa jäädä-lähteä dilemmaa elokuvassa käy selville, että munkkien päätös pysyä poliittisesti puolueettomina, osoittaa armoa kaikille tasapuolisesti ja yrittää pysyä poissa vaikeuksista Jumalan talossa sekä sitä kautta jäädä maahan auttamaan paikallista kylää, ei kantanut kovin hedelmällistä tulosta heidän kannaltaan.
Elokuva pakottaa väkistenkin ottamaan kantaa siihen, että minkä arvoinen henki oikein on. Varsinkin kun olet antasi sielusi, kehosi ja mielesi Jumalan palvelukseen, niin voiko siinä alkaa enää pokkuroimaan ja yrittämään poistua takavasemmalle? Onko reilua jäädä maahan kokemaan samaa ahdistusta ”alkuasukkaiden” kanssa vai paeta turvallisimpiin olosuhteisiin? Aikoinaan asuessani Belfastissa paikalliset ystäväni sanoivat minun olevan onnekas siinä, että voin aina lähteä maasta mellakoiden alkaessa. Munkeilla oli sama mahdollisuus, mutta he käyttivät sen toisin, tiedostaen samalla tulevan kohtalonsa. Elokuva rakentaa HITAASTI ja varmasti jokaisen munkin kohdalla niitä syitä, miksi he päättivät jäädä maahan ja mitä sen jälkeen tapahtui.
Jollakin tapaa se rainasta todella kauniin. Asiaa auttaa munkkikuorokohtaukset, jotka johdattelevat elokuvassa sen ainaoan esiintyvän musiikin kauttta leffaa eteenpäin (no yksi poikkeus vahvistaa tietenkin tapauksen, mutta se onkin sitten totaalinen viimeinen ehtoollinen). Marokossa kuvattujen kauniiden maisemien lisäksi, musiikilla on todellinen juonta rakentava merkitys elokuvassa. Sitä ei ole liikaa, mutta samalla se rakentaa sitä uskoa ja petaa tulevaisuutta. Katsojan kannalta on raadollista tietää mitä tapahtuu, ja se tuo pakostakin tipan silmään. Näyttelijät tekevät suurenmoista työtä ja heidän esittämilleen hahmoille toivoisi kaikkein parasta, samalla tietäen että niin ei käy. Ahdistus nousee hitaasti ja varmasti elokuvan loppua kohden.
| Elokuva koskettaa monella tasolla |   |
|---|---|
| ja ansaitsee ikärajansa brutaalisuutensa ja ajatuksia herättävän luonteensa vuoksi. Varaa nessuja mukaan, tippa tai useampa kuitenkin alkaa loppumetreillä valua alas poiskea sekä varaudu istumaan kaksi tuntia paikallaan. Leffa voi tuntua junnaavan paikallaan ja sitä loppuhuipennusta saa todellakin odottaa loppuun asti. Osallistu siihen asti munkkien pohdintaan elämän syvällisyydestä, ollako marttyyri vai elääkö uskossa Jumalan huolenpidosta – elokuva tarjoaa mahdollisuuden molempiin. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Raina on Ranskan ehdokas vuoden 2011 Oscar-ehdokkuuksiin ulkomaalaisten elokuvien sarjassa. Tätä voi tietenkin perustella jo pelkästään sillä, että leffa voitti Cannesin elokuvajuhlissa vuoden 2010 Grand Prix palkinnon. Ranska vaikuttaa rulettavan tällä alalla, sillä vuonna 2009 se vei myös pääpalkinnon kotiin A Prophet elokuvalla.
Tähän on myös ihan pakko laittaa alkuperäisen köörin kuvat. Kunnianosoituksena heidän uskolleen sen esittämiselliselle ja siinä kiinni pitämiselle. Toivottavasti he ovat paremmassa paikassa tällä hetkellä.
Osastot: Draama, Leffat
Kävin katsomassa tämän tänään enkä muista vähään aikaan nähneeni yhtä vaikuttavaa elokuvaa. Se herätti minussa aika lailla samoja kysymyksiä kuin tekstissäsikin esitetään. Ja edelleen ihmettelen, miten hitaahkosti etenevä ja samoja kuvia toistava elokuva voi olla näin vangitseva. Kertaakaan ei tullut vilkaistua kelloa! Viisi tähteä minulta (vaikken kauheasti näistä elokuvien pisteytyksistä perustakaan).