VALIKKO

Den allvarsamma leken / A Serious Game – Vakava leikki

Kuvahaun tulos haulle den allvarsamma leken film poster 2016

Tukholmalaisessa sanomalehdessä työskentelevä oikolukija Arvid rakastuu korviaan myöten alkoholisoituneen maalarin Andersin tyttäreen Lydia Stilleen. Nuoret eivät saa toisiaan mielestään ja Arvidin edetessä työssään hän joutuu valitsemaan sosiaalisen paineen ja Lydian välillä. Romanttiset haaveet jäävät taakse, kun Lydia nai rahaa vanhemman miehen Roslinin merkeissä ja Arvid samoin miellyttävän Dagmarin kanssa. Lydia ja Arvid eivät kuitenkaan saa toisiaan mielestään ja heidän satunnaiset tapaamisensa johtavat kohti kiusauksia ja niiden kohtalokkaita seurauksia.

https://www.youtube.com/watch?v=ek_1or5qOd8

Ohjauksessa tahtipuikkoa on heilutellut näyttelijän työt taakseen jättänyt Ms. Pernilla August. Teos perustuu Mr. Hjalmar Söderbergsin rakkautta ja pettämistä käsittelevään samannimiseen klassikkoon vuodelta 1912. Tämä on toinen ohjaajan elokuva ja mielenkiintoisesti hän on valinnut itselleen rainan, joka on nähty valkokankaalla jo kaksi kertaa aiemminkin, vuosina 1945 ja 1977. Ohjaaja on toki itse leffansa valinnut, mutta olisin uskonut muustakin tarjonnasta löytyvän ihmissuhdedraamaa. Toisaalta ehkäpä tämä on ruotsalaisten Tuntematon Sotilas, johon vähän jokainen haluaa iskeä oman merkkinsä. Ohjaaja on valinnastaan todennut aina halunneensa tehdä rakkauselokuvan sen ajankohtaisuuden vuoksi. Ja tämä teos tarjosi mahdollisuuden tehdä rakkauselokuvan täyttymättömästä rakkaudesta ja sen vaikutuksesta meihin.

Klassikoiden sovittaminen valkokankaalle on haasteellista. Kirjassa intohimon, pakkomielteiden ja hullun rakkauden kuvaaminen on yleensä sujuvampaa kuin valkokankailla, joissa on nähty jo lähes kaikkea. Paljon jääkin näyttelijöiden pienten eleiden ja ilmeiden varaan pelkän fyysisen intohimon kuvaamisen sijasta. Den allvarsamma leken / A Serious Game -elokuva kamppailee juuti tämän asian kanssa. Vaatteiden päältä repiminen ei vakuuta katsojaa tunteiden palosta ja kielletystä rakkaudesta. Joten uskoisinkin kirjan lukeneiden ja sitä rakastavien saavan kaikista eniten leffasta irti, varsinkin kun se nostaa naisten roolin suuremmaksi ja kuvaa heitä enemmän itsenäisinä ihmisinä. Muille se on ehkä enemmän pukudraamaa ja omanlaista peruskauraa tyyliluokassaan.

Den allvarsamma leken / A Serious Game kuvaa pitkältä ajalta sitä, miten tosirakkaus ei kuole, vaan syttyy aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan samojen ihmisten välillä riippumatta ajan kulusta ja tapahtumista heidän omilla poluillaan. Ja tämän kipinän vakuuttava esittäminen on varmasti ollut yksi ohjaajan päätavoitteista. Mutta jos ei iske ja kipinöi, niin sitten ei iske ja kipinöi. Päärooleissa olevat Sverrir Gudnason ja Karin Franz Körlof toki tekevät parhaansa, ovat parhaimmillaan hyvinkin vakuuttavia, mutta eivät silti onnistuneet nappaamaan minua omaan intohimoiseen ja kaiken muun tuhoavaan maailmaansa mukaan. Arvid on parhaimmillaan surumielisenä jahkaajana, kun Lydia taas antaa tulla koko tunneskaalan avulla omaa intohimoaan ja rakkauttaan Arvidia kohtaan. Jos Arvidilla oikeasti kipinöi jotain kohtaan, niin se on hänen naitu vaimonsa Dagmar. Mutta elokuva toki jättää ilmaan hyviä kysymyksiä: kuinka voi vastustaa todelllisen rakkauden voimaa? Ja onko se tarpeen? Vai pitäisikö tässä sittenkin syöksähtää sen tosi-rakkauden perään huolimatta hänen nykyisestä elämäntilanteestaan ja siitä, että siinä onnistuisi ilmeisestikin pilaamaan yhden jos toisenkin ihmisen elämän. Ja ennenkaikkea onko siinä syöksähtämisessä sittenkin enemmän kyse siitä intohimosta kuin rakkaudesta?

Pääasiallisesti näyttelijät tekevät uskottavaa työtä. Yksittäisinä suorituksina omaa tietään etsivänä Sverrir Gudnason, Karin Franz Körlof ja Liv Mjönes ovat vakuuttavia. Vaikka Sverrir Gudnasonin ja Karin Franz Körlofin esittämä keskinäinen romanssi onkin tuhoon tuomittua ensi katseesta lähtien, niin elokuvan vakuuttavimman suorituksen tekee mielestäni Arvidin vaimon Dagmarin roolissa ollut Ms. Mjönes. Hän on hiljaa tietoinen kaikesta, mutta pitää silti korttitaloa pystyssä. Tämä on mielenkiintoista, koska elokuvan pääteema on kuitenkin intohimoinen, mustasukkainen ja kaiken tuhoava rakkaus. Dagmar saa siitä toki osansa, mutta leffan pääparin Lydian ja Arvidin pitäisi silti vaikuttaa katsojaan enemmän.

Rakkaus on vaikea kieliwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Mielenkiintoisesti todellista ja kuluttavaa rakkaustarinaa enemmän valkokankalla nähdään miehen jahkaamista ja naisen itsenäistymistä. Tämä sinänsä on viihdyttävä valinta ja oikeutus käydä katsomassa Den allvarsamma leken / A Serious Game -elokuva. Kirja on kirjoitettu Arvidin näkökulmasta, joten naisohjaajan näkemys on ehkä vaikuttanut tähän naisnäkökulman enemmän esille tuomiseen. Tästä tai Arvidin alituisesta jahkaamisesta johtuen leffa tuntuu osittain polkevan paikoillaan. Mutta mitä Arvid sitä oikeasti haluaisi jää avoimeksi kaiken mitä-jos-kun-ehkäpä-pohdinnan keskellä. Tätä samanlaista mietintämyssyä ei kuitenkaan nähdä Lydian parissa, joka nauttii etenevässä määrin omasta vapaudentunteestaan, vaikka siihen ei kuulu sen tosirakkauden kohteen kanssa olemista ympäri vuorokauden. Suosittelen rainaa kaikille ruotsalaisten elokuvien ystäville. Valkokankaalla nähdään tasalaatuista draama, joka vie mukanaan, mutta ei jaksa yllättää intohimon tulkinnoissa muuta kuin naisten puolelta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Sverrir Gudnason, Karin Franz Körlof, Liv Mjönes, Michael Nyqvist, Mikkel Boe Følsgaard, Göran Ragnerstam

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa