VALIKKO

Cloudy With A Chance of Meatball 2: Revenge of the leftover – Pilvistä ja mahdollisia lihapullia 2: Jämien kosto

Ensimmäisessä Poutapilviä ja lihapullokuuroja -elokuvassa (2010) nuori ja innokas keksijänalku Flint Lockwood teki ”FLDSMDFR” (”Flint Lockwood Diatonic Super Mutating Dynamic Food Replicator) keksinnön, joka teki vedestä ruokaa. Luvassa oli tuolloin juustopurilaiskuuroja, spagettitornadoja ja muita herkkuja taivaan täydeltä. Maahan mätkähtävä jättihampurilainen ei kuitenkaan häviä kovin nopeasti, joten Flintillä uusien ystäviensä kanssa oli edessä oman keksintönsä tuhoaminen.

Uudessa Poutapilviä ja lihapullokuuroja -elokuvassa Flintille selviää, että hänen keksintönsä ei ehkä tuhoutunutkaan kokonaan vaan tuottaa nykyään ruokaeläimiä, joiden käytössä hänen ihailemallaan keskijällä Chester V:llä on omat taka-ajatuksensa. Flintillä alkaakin uusi matka koneensa sulkemiseen, jonka aikana hän törmää muun muassa rapuapinoihin, hampparihämiksiin, tacokrokoihin ja hippopottuihin. Tavoitteena on jälleen maailman pelastaminen ylisuurelta ruualta. Onneksi mukana on kuitenkin tuttu ja turvallinen joukko, johon kuuluvat muun muassa hänen ystävänsä Sam Sparks, isänsä Tim, Earl ja Manny.

Elokuvaa on kritisoitu sen kaksijakoisuuden ja rahastuksen vuoksi. Itse en ensimmäistä elokuvaa nähnyt, mutta mielestäni tämä toinenkaan ei ole pelkästään ruokaeläinten tai Flintin kasvutarinan parissa viihtyvää tuotosta. Molemmat on mielestäni saatu hyvällä tasapainolla näkyviin. Toki valkokankaalta valuu katsojien suuntaan aikamoiseen tahtiin erilaista visuaalista viritystä, jossa mielenkiintoisten hahmojen lisäksi on luvassa runsaasti erilaisia ruokaeläimiä. Nyt sitä katselee lautasellaan olevaa tarjontaan ihan eri lailla ja samalla hieman harmittelee oman mielikuvituksen puutetta.

Laittaessa ruokaeläimet syrjään voi kotisohvapsykologian kannalta todeta elokuvan painottavan itsekkyyden ja yhdessä toimimisen sekä ystävien olemassaolon merkitystä. Ihaneet ovat toki aina paikallaan, mutta ystävät ovat ne, jotka todella tuntevat meidät lähes läpikotoisin. Ehkä heitä olisi järkevämpää kuunnella kuin satunnaista aivopesua harrastavaa tähtitaivaan törppöä. Tämän Flintkin oppii elokuvan aikana.

Animaation tunnistaa suhteellisen helposti Sony Pictures Animation -studion tuotokseksi. Siitä hehkuu samanlainen nopeatempoisuus ja animaatiojälki kuin firman aiemmista animaatioista. Ellet usko, niin katso vaikka seuraavat rainat: Surfs Up, Arthur Christmas ja Hotel Transylvania. Tälle värikkäälle ja vauhdikkaalle animaatiolle sydämensä menettäneet voivat huokaista helpotuksesta, sillä luvassa on lisää. Ei ehkä lihapullokuuroja, mutta Hotel Transylvania on saamassa jatkoa ja uutena tulokkaana yleisöä tulee kosiskelemaan Kippari-Kalle vuonna 2015. Itse toivon näiden pääsevän Suomen valkokankaille originaalikielellä maustettuna ja ehkäpä hivenen paksumman juonen ja henkilöhahmojen kuvauksen kanssa.

Ruualla (ei) saa leikkiäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 ei ole mikään rauhallinen, hidastempoinen tai edes hieman jarrutteleva animaatio. Siinä mennään aika lailla sata lasissa koko ajan eteenpäin. Vauhti on ihan kiva juttu, mutta tällä kertaa hieman vähempikin olisi riittänyt. Toisaalta kohderyhmällä voi olla kyllä enemmän virtaa päällä kuin minulla, jolloin kaoottinen, vauhdikas ja kovaääninen on kaikkea sitä, mitä se saattaa kaivatakin. Se ei kuitenkaan tee animaatiosta aikuisvastaista, korkeinkaan hidastelee mukana pysymistä. Valkokankaalla on ihan riittävästi väriä, huumoria ja värikkäitä hahmoja niin ihmisten kuin ruokaeläintenkin keskuudessa. Nyt olisin vain (taas) toivonut näkeväni / kuulevani elokuvan alkuperäiskielellä, sillä siinä mukana olevat sanaleikit eivät käänny suomeksi vitsien kannalta riittävän sujuvasti. Suosittelen Poutapilviä ja lihapullokuurojen jämien kostoa kaikille lapsille ja lastenmielisille, jotka haluvat nähdä mitä kaikkia eläimiä ruuasta oikein saa aikaiseksi. Siinä samalla saa itselleen hyvää mieltä ja runsaasti virikkeitä. Tämä silläkin riskillä, että leffasta ei muista enää kovinkaan paljon sen loppumisen jälkeen. Mutta pääasiahan on, että kaikilla oli hauskaa katsomon puolella, vai mitä?
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa