VALIKKO

Bakemono no Ko? / The Boy and the Beast – Poika ja Peto

Kuvahaun tulos haulle Bakemono no Ko? / The Boy and the Beast poster

Poika ja Peto on japanilaisen Mr. Mamory Hosadan kirjoittama ja ohjaama animaatio pedon ja hänen oppipoikansa suhteesta. Suomen valkokankailla poikkeuksellisesti tämä ei ole Studio Ghiblin tuotantoa, mutta se ei todellakaan tee siitä yhtään huonompaa, ehkäpä vain tuo sinne mukanaan jotain rosoisempaa animaatiota. Joten oli todella ihastuttavaa saada muutakin kuin hyvin perinteistä, hellävaraista ja hienotunteista animaatiota katsottavaksi. Toivottavasti näitä tulee lisää. Animaatio on myös siinä mielessä normista poikkeava, että se asettaa kaksi rinnakkaismaailmaa kilpailemaan keskenään päähahmon huomion kohteena olemisesta.

Ihan uusissa vesissä Pojan ja Pedon merkeissä liikuta, vaan vanhoista tutuista teemoista on nostettu tämäkin kahden eri maailman olemassaolo. Nuori Ren-poika kokee jääneensä yksin ja muiden ymmärrystä vaille. Harhaillessaan Tokion kaduilla hän törmää kahteen eläinten rinnakkaismaailmasta tulleeseen soturiin. Näistä Kumatetsu etsii itselleen uutta oppipoikaa päästäkseen Jūtengain eläinmaailman uudeksi hallitsijaksi. Mutta Kumatetsu on vihainen, äkkipikainen, ärähtelävä. äksy ja laiska eläin, jonka seurassa entiset oppipojat eivät ole kauan kestäneet ja suosittulla Iôzenilla on puolestaan kaksi omaa poikaa Ichirôhiko ja Jirōmaru sekä runsaasti seuraajia. Vaihtoehtojen ollessa vähät Renistä (tai Kyûta, kuten Kumatetsu häntä kutsuu) tulee Kumatetsun oppipoika kendon oppimiseen. Vuosien kuluessa nämä kaksi ärähtelevää ja toisistaan välittävää hahmoa kasvavat keskinäiseen luottamussuhteeseen. Vuosien kuluessa niin Ren kuin Kumatetsu oppivat toisistaan, mutta samalla Ren myös pohtii omaa paikkaansa. Onko se ihmisten maailmassa vai rinnakkaisessa eläinten maailmassa.

Poika ja Peto kuvaa hyvin monia asioita. Perinteisen kasvutarinan ”ole kiltti muille, sinulle ollaan kilttejä” lisäksi se osoittaa tietenkin kurinalaisen kasvatuksen merkityksen. Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina. Tässä on myös hyvä muistaa, että sitä pitää oppia myös ottamaan vastaan sitä opetusta muilta, vaikka olisi itsekin mielestään jo asian hallitseva. Näin Rei ja Kumatetsu opettivat toisiaan vuosien kuluessa tietämättä sitä, että kumpikin antoi ja vastaanotti. Tämän lisäksi tarina on kuvaus siitä tyhjiöstä, oman paikan etsimisestä, mikä meidän jokaisen sisällä voi olla. Rakkaudettomuuden kokeminen ja rakkauden antelias antaminen voivat olla haasteellisia ja varmasti vaikuttavat meihin kaikkiin. Poika ja Peto onkin tungettu täyteen monenlaista alitajuntaa ravistelevaa aatosta. Pienempikin määrä olisi riittänyt, että niihin olisi ehtinyt paneutua kunnolla. Tämä on haastellista, koska kaikki ne ovat merkittäviä ja omalla tavallaan kiinnostavia. Vaikuttaakin siltä, että ohjaaja ei ole osannut valita mitä painottaa ja minkä kustannuksella. Tämä saa elokuvan tuntumaan kestoaan pidemmältä. Visuaalisesti Poika ja Peto on kaunista katseltavaa ja taituruuden äimistelyä. Se korvaa jollakin tapaa ylibuukattua juonta, mutta ei pelasta sitä kokonaan.

Monenlaisia perheitäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Elokuva on enemmän kertomus pojasta kuin pedosta. Mutta peto saa toki osuutensa sen osoittamisessa, että meistä tulee kasvatuksemme tuloksia. Samaan aikaan se kuitenkin osoittaa, että helppoja reittejä ei ole. Ren ei mitenkään heti pamahda autuaaksi kendon ammattilaiseksi eikä Kumatetsu muutu ystävälliseksi. Vaan kumpikin tarvitsee toista omaan kasvuunsa. Poika ja Peto ei ole mikään kaverikomedia, jossa heitetään läppää ja ylävitoset treenien lopuksi. Sen sijaan se osoittaa toisen tavan osoittaa kiintymistä. Tavan, johon toinen on opetettu ja toinen osaa reagoida. Ärisemällä saa myös hyvää aikaiseksi. Suosittelen elokuvaa kaikkien kasvutarinoiden ja hyvien animaation ystäville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Osastot: Animaatio, Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa