Vuoden 2010 Cannesin elokuvatarjonnasta Another Year teki selvän pesäeron muihin mukana olleisiin elokuviin. Se ei käsitellyt taakseen katsovaa keski-ikäistä miestä, joka yrittää ratkoa virheitään nykyisessä elämässään enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Sen sijaan brittiläinen ohjaaja-käsikirjoittaja Mike Leigh kuvaa onnistuneesti ”teetä ja sympatiaa” malliin vanhempaa pariskuntaa Gerriä (Ruth Sheen) ja Tomia (Jim Broadbent) vuoden ajan. Elokuva esittelee yhden vuoden vuodenaikojen kulun mukaan neljä erilaista tarinaa siitä, millaisia ystäviä ja keskusteluja heidän elämässään on. Jokainen vuodenaika tuo mukanaan omat ihmisensä ja erityistilanteensa, mutta erityisesti on mainittava perheen alkoholisti-neurootikko ystävä Mary (Lesley Manville), joka tekee pääparin ohella käsin kosketeltavaa hyvää työtä eristyneisyyden kuvaamisessa. Samalla tuli sitten todistettua, että suuren suurta joukkoa ei tarvita hyvän elokuvan tekemiseen. Pääparin lisäksi filmissä näkyy muun muassa pariskunnan poika (Oliver Maltman) ja Tomin yksinäinen ylipainoinen olutta ryystävä ystävä Ken (Peter Wight). Elokuvaa seuratessa vaikuttaa siltä, että ihmiselo on suhteellisen arkista ja ohjaaja Mr. Leigh on kyllä onnistunut löytämään sen pilven sieltä hopeareunusten keskeltä. Meidän kaikkien ystäväpiiristä taitaa löytyä samantyylisiä ystäviä, vaikkakin Ken ja Mary tuovatkin hyvin esille rooliensa piirteet karikatyyrisen kuvauksen kautta.
http://www.youtube.com/watch?v=0bp1dHEpP8Q
Elokuvan pääparin Tomin ja Gerrin elämän seuraamisen tekee auvoiseksi heidän arkisuutensa. Aivan kuin arjen elon keskellä sitä koossa pitävä voima nousisi kasvimaalta. Tästä voivat sitten kaikki viherpiipertäjät olla samaa mieltään. Toinen elämää rytmittävä piirre, sen kasvimaan lisäksi, ovat parin järjestämät illanistujaiset / ruokailuhetket, jotka rakentavat elokuvaa vuoden aikojen ja tapahtumien mukaan. Jokainen vuodenaika esittelee omansa tarinansa. Ehkä juuri se tekee elokuvasta niin viehättävän ja todellisen tuntuisen. Se voisi olla lähes suoraan omasta elämästä. Ja vaikka sitä ”omaa” arkeaan ehkä sieltä valkokankaalta katselee, niin siitä huolimatta katsoa ei sulaudu liikaa valkokankaalle. Humaanisuus rulettaa, niin hyvässä kuin pahassa, tässä filmissä suurimmaksi osaksi ruokapöydän äärellä pienen ystäväjoukon keskellä.
Mr Leigh ohjaa elokuvia vapaalla kädellä ilman tiukkaa henkilöhahmojen piirteet määrittävää käsikirjoitusta sallien näin filmin ja sen hahmojen muotoutua elokuvan edetessä. Tämä vaikuttaa osaltaa vaikeuksiin saada elokuviin aina riittävää rahoitusta, mutta ei ole estänyt häntä tekemästä hyviä elokuvia. Ohjaajalla on toki jonkinlainen käsitys elokuvansa etenemisestä, mutta hän pyrkii ohjaamaan näyttelijöitään vain kohti elokuvan teeman kannalta kohti kriittisiä pisteitä jättäen heille vapaan ilmaisun tilanteen mukaan tuomista muutoksista. Tämä improvisaation salliminen, henkilöhahmojen kasvattaminen elokuvan muutosten mukaan sekä näyttelijöiden tutustuttaminen toisiinsa elokuvan edetessä ensimmäistä kertaa myös silloin, kun katsojat sen näkevät ensimmäisen kerran voi olla yksi syy siihen, miksi vuorovaikutus on aidon tuntuista ja sen ovat myös elokuvakriitikot huomanneet ja palkinneet Mr. Leighin useilla eri elokuvajuhlilla. Mielenkiintoinen asia on myös elokuvan nimen syntyminen. Mr. Leigh ei pidä sitä olennaisena, vaan kehittää sen yleensä viime tipassa. Tästä trendistä poiketen Another Year, mielestä sopii hyvin tämän elokuvan nimeksi, samoin kuin Happy-Go-Lucky (2008) hänen edellisensä elokuvansa nimeksi.
| Teetä ja sympatiaa |   |
|---|---|
| on runsain määrin tässä elokuvassa, joka käsittelee elämää ja siihen liittyviä asioita rauhalliseen ja nautittavaan tahtiin. Hitaasta elämästä nauttivat, nauttivat myös tästä leffasta. Mutta mitään happy-go-lucky fiilistelyä tästä on turha hakea, sen sijaan se ehkä korostaa enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, yritystä ikääntymisen hyväksymisessä ja meillekin niin perinteisiä ongelmia – oman itsen väärinkäyttöä. Elokuva koskettaa monella taholla, ei kuitenkaan niin, että nessuja pitäisi varata kasa mukaan. Mutta salista lähtiessä voi todellakin joutua miettimään, että milloinkas olen ”todella oikeasti” tuntenut itseni onnelliseksi. Itse vastaan siihen – tänään. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: jim broadbent, lesley manville, oliver maltman, peter wight, ruth sheen