(Elämän) oppikoulu on todellisuuteen pohjautuva kasvukertomus 16-vuotiaasta yksityiskoulun oppilaasta Jenny Mellorista (Carey Mulligan), joka ryhtyy suhteisiin vanhemman miehen David Goldmanin (Peter Sarsgaard) kanssa vuonna 1961. Sen koulutuksen sijaan, mitä Jennyn vanhemmat hänelle painottavat: Oxfordiin, että pääset hyviin naimisiin tai saat edes hyvän miehen, David opettaa Jennylle hyvin erilaista elämää. Tämä pitää sisällään lähes kaikkea sitä, mistä 16-vuotias voi yleensä vain haaveilla tuona aikana. Siinä iässähän me kaikki tiedämme kaiken, osaamme kaiken ja kukaan ei oikeastaan ymmärrä meitä. Joten kun pitää valita koulussa pänttäämisen ja vapaa-ajan väliltä, lopputulos on yleensä helppo arvata. Varsinkin kun joku toinen kustantaa sitä helppoa elämää. Tällöin on myös helppo sulkea se toinen silmä siitä, millä helppo elämä kustannetaan.
Vaikuttaa siltä, että kun edellisiä Oskar-palkintoja jaettiin, niin tositarinat olivat kovassa sanassa. Sandra Bullock, joka nappasi Oskarpystin Ms. Mulliganin nenän edestä, oli roolitettu myös tositarinaan. An Education-elokuvassa taustalla oli journalisti Lynn Barberin muistelmat. Ja nyt tämän elokuvan jälkeen, en ole niinkään varma, että menikö pysti oikealle ihmiselle. Ms. Mulligan tekee hienoa työtä 16-vuotiaan ajatusmaailmasta lähtien ja kannattaa hänen kasvutarinaansa hyvin läpi elokuvan tehden hahmosta suhteellisen todentuntuisen.
| Vuosi 1961 |   |
|---|---|
| Elokuva onnistuu hyvin ajanmukaisessa esityksessä niin vaatetuksessa, musiikissa, autoissa, tekniikassa kuin monessa muussakin asiassa. Oli suorastaan nautinto seurata Dominic Cooperin ja Rosamund Piken työtä vaatteissa, joita ei enää löydä sitten mistään. Kauniita vaatteita ja upeita maisemia. En valita. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Jäin miettimään sitä, että onko elämä sitten oikeasti niin kovasti muuttunut noista ajoista. Alfred Molina roolissaan Jennyn isänä Jack Mellorina toivoo lapsensa parasta koulutuksen kautta. Varmasti useat vanhemmat yhtyvät tähän. Vastaavasti Cara Seymor Jennyn äitinä Marjorie Mellorina toivoo tyttärensä parasta, että hän pääsisi hyviin naimisiin, sillä silloin koulutuksella ei ole niin väliä, kun taloudellinen ylläpito on paremmin kuin hyvin turvattu. Kolmantena pyöränä tässä kaikessa ”minä kerron sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä” on Jennyn opettajatar Ms. Stubbs (Olivia Williams), joka toivoo taas Jennyn tulevan järkiinsä ja menevän opiskelemaan itsensä vuoksi.
Hypätessä nykyaikaan naisella on toki useampiakin mahdollisuuksia kuin päätyä opettajattareksi tyttökouluun tai virkahallinnon tehtäviin (onneksi). Mutta silti, edelleen 16-vuotiaat ovat mielestään voittamattomia. Ehkä heille ei tarjota avioliittoa reittinä ”helppoon elämään” ja koulutuksen vaihtoehtona, vaan sen sijaan tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia saavuttaa omat 15 minuuttia kuuluisuuttaan julkisessa mediassa. Tarjolla on laulukisoista kaikkea mahdollista Big Brotheriin, missä rahan tulo on nuoren mielestä helppoa ja heitä voidaankin helposti viedä kuin pässiä liekassa. Sama päti Jennyyn elokuvassa. Eli onko mikään oikeasti muuttunut vuodesta 1961. Paljonkin, mutta edelleen ihmiset haluavat hyvää helpolla ja nopeasti. Ja niitä, jotka puhuvat koulutuksen puolesta, pidetään edelleen tylsinä ihmisinä.
| Mene katsomaan tämä elokuva | |
|---|---|
| Elokuva toimii valkokankaalla tai televisiossa, joten ei ole niinkään väliä, missä sen näet, kunhan vakavasti harkitset sen näkemistä. Ehdokkuus parhaasta elokuvasta taannoisessa Oskar-gaalassa ei ole tyhjästä nyhjäisty. Ms. Mulligan on roolissaan yhtä aikaa pikkusievä, lapsellinen ja totaalisen naiivi sekä kantaa roolinsa vahvasti läpi elokuvan. Toisaalta hänen vanhempansa eivät myöskään ole niitä kaikkein kriittisimpiä, vaan myös helposti rahan ja maineen vietäviä. Pääasiallisesti elokuva etenee hyvin kepeän ja pikkusievän toiminnan varjolla eteenpäin. Loppumetreillä ohjaaja on kuitenkin huomannut, että filmikelaa on vain rajoitettu määrä jäljellä ja loppu pitäisi vielä pusertaa esille. Tämä näkyy alleviivattuna moraalin korostamisena. Sen lienee olisi voinut esittää toisinkin, mutta ei se näinkään elokuvaa torpedoi. Elokuva loppuu Jennyn narratiiviseen puheeseen, joka kiteyttää hyvin hänen kasvutarinaansa: So, I went to read English books, and did my best to avoid the speccy, spotty fate that Helen had predicted for me. I probably looked as wide-eyed, fresh, and artless as any other student...But I wasn't. One of the boys I went out with, and they really were boys, once asked me to go to Paris with him. And I told him I'd love to, I was dying to see Paris... as if I'd never been. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Elokuva yrittää olla itsenäisen tuotannon tulosta, indie-elokuva. Hmmm.. perinteisesti indie ymmärretään valtavirrasta poikkeavaksi elokuvaksi, joka on tehty isojen studioiden ulkopuolella (siis myös pienemmällä budjetilla). Indielle on myös tyypillistä erilaiset tarinan kerrontatavat sekä syvemmät ihmissuhteiden kuvaukset. Jotta asian päättäminen tämän elokuvan kohdalla ei olisi liian helppoa, lisätään soppaan se, että esimerkiksi Mr. Spike Leen elokuvat ovat Universal-yhtiön tuottamia (rahaa siis löytyy taustalta), vaikkakin niiden sisältö voi koskettaa vain jotain pienempää ryhmää. Terminaattori taas oli ajalleen tyypillinen indie-elokuva (itsenäinen tuotanto), vaikka se olikin vuotensa (1991) kallein elokuva. Mihin väliin An Education sitten osuu ja uppoaa – se on minulle vielä arvoitus.
Osastot: Draama, Romanttista hömppääHenkilöt: alfred molina, carey mulligan, dominic cooper, rosamund pike