VALIKKO

Ailo – pienen poron suuri seikkailu

Kuvahaun tulos haulle ailo pienen pojan suuri seikkailu juliste

Valkokankaalla viihdytään Ailon seurassa vuoden ajan alkaen hänen ensiaskeleistaan lumisessa maastossa kevään korvilla ja emän perässä kulkemisesta oman tokan luokse. Edessä on Suomen kesään ja siellä viihtyviin asukkaisiin tutustuminen, ystävystyminen muiden vasojen kanssa ja paluu syksyn korvella kohti takaisin tunturia. Vaikka Ailo saa paljont tilaa valkokankaalla, niin oman osuutensa saavat myös muut Lapin asukkaat koskemattoman luonnon kanssa. Katsoja pääsee muun muassa nauttimaan vauhdikkaan kärpän liikkeistä, oravan sinnikkyydestä sekä kosiskelevasta ahmasta. Kaikki nämä on liitetty hyvin osaksi tarinaa, vaikka Ailo ei niissä kaikissa olekaan fyysisesti mukana. Mutta luontoa ilman muita eläimiä olisi aika vaikea toteuttaa.

Wau… Tämä tavallaan on suomalainen Pingviinien matka. Elokuvan teon ehtona oli, että yhtään eläintä ei tehtäisi digitaalisesti, yhtään eläintä ei inhimillistettäisi puhumaan ja se kuvattaisiin Lapissa (Suomen ja Norjan). Ranskalaiset vastasivat pääasiallisesti kuvauksesta ja käsikirjoitetusta luontodraamasta sekä suomalaiset luonnon tarjoamisesta. Mr. Marko Röhr (Järven tarina, Metsän tarina) oli helppo valinta yhteistyökumppaniksi Suomen päässä, samoin kuin toinen pääkuvaaja Teemu Liakka (Järven tarina). Yhteistyön viihdyttävä lopputulos nähdään nyt valkokankaalla. Ja siitä huomaa sen luonnollisen liittymisen hyvin elokuviin Järven tarina ja Metsän tarina. Näissä kaikissa kolmessa elokuvassa merkittävään asemaan nousee luonto itse, sen koskemattomuus ja eläinmaailma. Ja kaikissa niissä on omanlaisensa kertoja mukana.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi Mr. Guillaume Maidatchevsky, jolla on silmää luonnon monimuotoisuudelle. Ja vaikka eläimiä ei inhimillistetty tai digitalisoitu, niin on hyvä muistaa elokuvan oleva fiktiivinen tarina, ei luontodokumentti. Jäinkin itse välillä miettimään sitä, mikä olisi ollut lopputulos, jos sudet olisivat syöneet Ailon. Seurattiinko kuvauksissa useampaa eri poroa, ihan vain varmuuden vuoksi…. Ja johtuuko elokuvan satunnainen mustavalkoisuus tästä. Luonto on raadollinen paikka, kaikkien pitää saada syödäkseen ja siinä ne heikommat poimitaan suihin. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinkahan paljon tämä on vaikuttanut käsikirjoittajan asettamaan hyvä poro – paha susi -asetelmaan. Samaa voisi pohtia myös asetelmasta hyvä poro – paha ihminen, sillä siihenkin viitataan hetkellisesti Ailon tarinan aikana.

Visuaalisesti Ailo on kaunista katsottavaa. Meillä on vielä paljon autenttista luontoa jäljellä, mitä ääni- ja valometeli eivät ole päässeet pilaamaan. Sen esittämä luontokuvaus on taidokkaasti tehty ja olisikin kiva tietää, miten se oli oikein toteutettu. Itse veikkailisin erämaakoppeja ja lennokkeja… mutta kuten sanottu, tämä menee veikkailun puolelle. Elokuva on ihan vain kiva katsoa ja ihmetellä luonnon monimuotoisuutta, vaikka tämä ei olekaan mikään virtahevon päiväkirja.

Kertojana toimii Mr. Peter Franzén ja hän tekee sen vakuuttavasti. Miehen ääni on kuin tehty taustalla olemiseen, tarinan eteenpäin kuljettamiseen ja hänelle toivoisinkin paljon lisää samanlaista ääninäyttelemistä. Kaikkia tämä ei varmasti miellytä, sillä katsoja voisi vain haluta upota Lapin maisemiin sekä niistä nauttimiseen. Sen sijaan, että valkokankaalta selostettaisiin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Itse pidin kertojasta, se selvensi eläinten käyttäytymistä ja toimintaa omaksi kokonaisuudekseen ja siten osaksi elokuvaa.

Vuodenajallinen kulku poron elämässäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Lapin erämaissa on kaunista katsottavaa. Se pitääkö mukana olevasta kertojasta jääköön katsojalle päätettäväksi. Muistutettakoon myös tässä kohtaa, että Ailossa kyse ei ole luontodokumentistä, vaan enemmmän kuviteellista kertomuksesta. Lopputulos on joka tapauksessa viehättävä ja ajatuksia herättävä. Suosittelen rainaa kaikille eläimistä ja Lapista pitäville.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Kommentit

Vastaa