VALIKKO
trademarks

Suicide Squad – Itsemurha ryhmä

DC Comicsin sarjakuvahahmot The Suicide Squad tai Task Force X saivat ensiesiintymisensä vuonna 1959 The Brave and the Bold -sarjakuvassa. Uuden esiintymisensä ryhmä sai vuonna 1987, jolloin epämääräisen joukon epämääräisiä sankareita oli paperille taitellut Mr. John Ostrander. Suicide Squad -ryhmä muodostuu vangituista superrikollista, jotka pitävät majapaikkanaan Belle Reven kuritushuonetta. He toimivat Amanda Walkerin alaisuudessa ja avustavat Yhdysvaltojen hallitusta hämärän rajamailla olevissa tehtävissä vastapalveluksena tuomionsa lyhentämisestä. Tämä taustajoukoissa toimiminen selittää myös sen, miksi he saavat remuta tehtävän suorittamisessa vapaasti, kunhan hoitavat hommansa. Perinteisistä supersankari-elokuvista poiketen Suicide Squad osoittaa, että jokainen joukkueen jäsen on korvattavissa eikä keikalta välttämättä palata kotiin lämpimään kylpyyn.

Valkokankaalla tämä epämääräinen ryhmä koostuu Deadshotista, Harley Quinnista, kapteeni Bumerangista, Killer Crocista, Slipknotista ja El Diablosta. Ryhmää kurissa ja nuhteessa pyrkii pitämään ammattisotilas Rick Flagista, jonka alaisuudessa he tavallaan ovat ja Flagia henkeä varjelee Katana. Jokaisella ryhmässä olevalla on omat erityistaitonsa, joiden ansiosta hän pystyy panostamaan jotain annettuun tehtävään. Ja vaikka keikalta ei aina olisikaan paluuta, matka sinne on matkustamisen arvoinen. Tällä kertaa he tavoittelevat Flagin tyttöystävää arkeologi June Moorea, joka on joutunut lumoojan valtoihin. Asiat kuitenkin eivät suju kuin Strömsöössä ja June alias Enchantress päättää tasoittaa tilejä yhdessä veljensä Incubusksen ja omien käskyläisten kanssa. Oman lusikkansa tähän soppaa työntää myös Harleyn miesystävä Jokeri, joka kaipaa muruaan vierelleen.

Ant-Man / Muurahaismies-elokuvan myötä huutelin haastajia Marvelin maailmanvalloitukselle. Eikä niitä edelleenkään paljon ole DC Cinematic Universen lisäksi. Mutta onneksi edes jotain kisaa tai kissanhännän vetoa on nähtävissä näiden välillä. Ja olen periaatteessa onnellinen, että DC:ltä on tullut uusi elokuva valkokankaille. Sekä ennen kaikkea siitä, että uusi tuotoksia on myös odottavissa Teräsmiehen seuraksi. DC vaikuttaa aloittavan voimakkaasti valkokankaiden valloituksen. Vuoden 2013 Man of Steel sai seuraa katsojien koukuttamisessa elokuvista Batman v Superman: Dawn of Justice ja Suicide Squad. Vuodelle 2017 DC on suunnittelut valkokankaiden valloitusta elokuvilla Wonder Woman ja Justice League: Part One. Vuonna 2018 valkokankaalle pitäisi singahtaa The Flash ja sen seuraksi uida Aquaman. Vuonna 2019 katsojien pitäisi menettää sydämensä Shazamille (Captain Marvel) ja Justice League Part Two osille. Ja loppurykäisynä ainakin toistaiseksi esitetään vuodelle 2010 elokuvia Cyborg ja Green Lantern Cops. Tänne jonnekin väliin pitäisi mahtua toistaiseksi nimetön Batman ja Superman -elokuvat.

Mutta nyt takaisin Itsemurharyhmän pariin. Perinteiseen tapaan sarjakuvaan perustuva elokuva on juuri niin hyvä kuin sen kamalin pahis. Tässä leffassa onkin sitten mistä valita. Batman-rainoissa Mr. Heath Ledger on tästä erinomainen esimerkki. Mutta entä kun leffan kaikki hyvikset ovat tavallaan pahiksia, niin onko elokuva silloin totaalisen mahtavan massiivinen? Vai osoittaako se vain, että nämäkin pahikset tarvitsevat sitten vielä suuremman ja vaikuttavamman vastustajan. Tältä tämä ainakin vaikuttaisi ja ihan siihen ei päästä Suicide Squad porukan keskuudessa. Toki Enchantressin valloissa oleva June ja hänen laseriaan ampuva veljensä Incubus tekevät parhaansa, mutta riittäväksi vastustajaksi heistä ei ole omine käskyläisineen. Ja samalla elokuvan tekijät todellakin osoittavat, että sarjakuvaan perustuva elokuva on juuri niin hyvä kuin sen kamalin pahis.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. David Ayerin tulisi kuitenkin osata hommansa. Sillä mies on tunnettu siitä, että hän onnistuu pitämään katsojan kiinnostuneena hahmoistaan (mm. Training Day, End of Watch), joiden moraalinen selkäranka ei ehkä ihan ollut yhteisön odotusten vertainen, mutta sitten taas sitäkin mielenkiintoisempi. Tätä eikä ehkä elokuvaan sopivaa sarkasmia tai muuta huumoria juurikaan valkokankaalla tavata, joten olettaa voi vain sitä, että tällainen synkkämielisyys oli myös käsikirjoittajan tarkoitus. Jonkinasteista yritystä elokuvalla kuitenkin on viihdyttämiseen ja se tulee lähinnä esille mukana olevien pahisten taustojen esittämisessä. Mutta vaikuttavimman muiston katsojaan jättää Ms. Margot Robbien esittämä Harley Quinn. Quinn tekee jopa miesystäväänsä ja entistä potilastaan Jokeria (Jared Leto) lähtemättömämmän vaikutuksen. Enkä usko sen johtuvan siitä, että Harley Quinn on harvoja naishahmoja valkokankaalla. Mutta tämä ilman kantta räjähtelevä painekattila on mielenkiintoista ja hauskaa seurattavaa.

Mr. Will Smithin esittämä sosiopaatti Deadshot on toinen, joka jollakin tapaa jää mieleen. Mutta muuten vaikuttaa siltä kapteeni Bumerangi (Jai Courtney) on lähinnä pakollinen klisee Australiassa olevien katsojien samoin kuin Katana (Karen Fukuhara) itämaisten taistelulajien kannattajien suuntaan eikä tulta syöksevä El Diablo (Jay Hernandez) myöskään järin vaikuta . Heillä ei vaikuta olevan paljon annettavaa eikä käsikirjoituskaan paljon kyllä antanut myöskään loistamisen mahdollisuuksia. Siitä sitten miten antoisa on Killer Croc (Adewale Akinnuoye-Agbaje) panos elokuvaan voidaan olla montaa mieltä. Toki massiivisen maskin alla on vaikeaa vaikuttaa katsojia. Mutta vuorosanoja hänellä oli joka tapauksess enemmän kuin Grootilla (Vin Diesel) elokuvassa Guardians of the Galaxy. Ja ”I’m Groot” sai kyllä ainakin tämän katsojan sydämen sulamaan tunneilmaisunsa laajuudella.

Marvelin elokuvien tavoin tämä leffaa asetti paljon ennakko-odotuksia erikoistehosteilla. Osa niistä on hyvinkin onnistuneita, mutta en todellakaan voi käsittää päätöstä kuvata grande-finale-tapahtumia sumussa. Ha-looo…?!? Toki tajuan sen, että leffa on synkkämielinen ja yhteenoton sijoittaminen jonnekin Floridan aurinkorannalle ei ehkä ihan täyttäisi tätä synkkämielisyyttä. Nyt kuitenkin oikeasti harmittaa, että osa hyvistä erikoistehosteita jäi jonnekin pimentoon, sananmukaisesti.

Alaston totuus pahiksistawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Leffa lupaa trailerilla synkkämielistä hauskuutta, mutta sitä saa todellakin hakemalla hakea valkokankaalta. Nyt sinne päässeet kohdat olisivat kaivanneet sitä reippaasti lisää. Suicide Squad tarjoaa toki myös niitä hauskoja hetkiä, mutta enemmän pinnalla on kuitenkin tappo-tahti-meininki. Ehkäpä tilanne korjaantuu seuraavassa rainassa. Elokuvaa on kuitenkin kiitettävä siitä, että se ottaa välillä rauhallisemminkin ja muistaa rakentaa hahmoja, joskin pieninä paloina. Suosittelen elokuvaa kaikille sarjakuvista tehtyjen rainojen ystäville. Menoa ja meininkiä ei tästä leffasta puutu, mukana on hieman huumoriakin ja ennen kaikkea alfaurosten ja -naaraiden nokittelua.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Will Smith, Adam Beach, Joel Kinnaman, Margot Robbie, Jared Leto, Jai Courtney, Viola Davis, Cara Delevingne

search Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Toiminta/äksönpläjäys, Väkivalta
Henkilöt: , , , , , , ,
Kommentit
profile

Vastaa

forum
advertise