VALIKKO

Maailmanlopun leffoja – The End of the World movies

Maapallon tuhoutuminen / ihmiskunnan katoaminen / tai jotain muuta vastaavaa vaikuttaa houkuttavan hollywoodlandiaa aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Mahdollisuuksia maailmanlopun toteutumiseen valkokankaalla johtaa kolmen kopla: ydintuho, asteroidit/meteriootit/räjähtävä aurinko ja zombit. Mutta onneksi näiden lisäksi mukaan on mahtunut mielenkiintoisia yksityisyrittäjiä massasta vähän poikkeavine teemoiheen. Tuhotumismalleista löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Ja vaikka suurimmassa osassa alla olevista elokuvista tänne maan päälle ei jää ruohonkorttakaan, niin onneksi edes osassa niistä tarjotaan kuitenkin sitä hiljaa esille nousevaa toivoa tai sankarikäyttäytymistä, mistä elokuvien viihdyttävyys myös nostaa tuhoutumisen lomassa kärähtänyttä päätään.

Ydinsodan aiheuttaman tuhon mahdollisuuksia maailmanlopun saamiseksi on tarjoiltu jo vuodesta 1959 lähten, jolloin joukko ihmisiä odotteli maailmanloppua Australian rannoilla elokuvassa On the Beach (1959). Sosiaalisen omantunnon omaava ohjaaja Mr. Stanley Kramer esittelee elokuvassa kolmannen maailmansodan (ydinsodan) jälkeisiä vaikutuksia. Vuonna 1964 ydinsota valkokankaalla oli taas turmelemassa maapalloa. Fail Safe -elokuvassa ydinsota alkaa ihan sattuman kaupasta ja sitä ei voi enää luonnollisesti pysäyttää. Aikansa klassikona pidetään myös elokuvaa Dr. Strangelove / How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964), jossa ydinsota myös päätti maailman synnytystuskistaan ohjaaja Mr. Stanley Kubrickin satiirisella tyylillä Ms. Vera Lynnin laulun ’We’ll Meet Again’ tahdissa. Lopputulos oli sama kuin Fail Safe -rainassa, mutta esitystapa oli huomattavasti enemmän absurdi. Dr. Strangelove -elokuva on niin korni, että sen soisin kaikkien cinefilisten sydänten omistavien ihmisten katsovan. Pahimman kylmän sodan kauden jälkeen ydinaseella saatua maailmanloppua saatiin odotella muutamia vuosia. Vuonna 1988 Miracle Mile kuitenkin korjasi asian. Siinä Mr. Anthony Edwards yrittää tehdä viimeisistä elintunnistaan tärkeitä löytämällä elämänsä rakkauden.

Asteroidien avulla maailmamme on saatu myös tuhottua monta kertaa. When World’s Collide (1951) elokuvassa planeetat tuhoavat maapallon, eikä siinä paljon auta mikään muu kuin asian hyväksyminen. Kuvaus aiheesta tehtiin niin hyvin aikoinaan, että elokuva voitti erikoistehostesta parhaan Oscarin samana vuonna. Ehkä tämän vuoksi hollywoodlandia rakastaa asteroideja – avaruus on mielenkiintoinen paikka ja siellä olevilla kappaleilla maata saadaan pommitettua vielä monta kertaa uudestaan. Meteriootti-elokuviin kuuluvat luonnollisesti myös buumin aloittaneet Deep Impact (1998), jossa maahan iskeytyvästä meteriootista yritetään varoittaa koko kansakuntaa sekä Armageddon (1999), jossa erikoisryhmä lähtee avaruuteen hajoittamaan Texasin kokoista asteroidia. Nämä sopivat teemaan siitäkin huolimatta, että osumien jälkeen meillä oli kuitenkin vielä maapallo, jolla asua. Viimeisimpiä esimerkkejä maapallon tuhoutumisesta meterioottien vuoksi on tietenkin Melancholia (2011) sekä Seeking a Friend for the End of the World (2012), joissa voi vain odotella asiaa tapahtuvaksi. Kaikki todellakin kuolevat lopussa, matka sinne vaan voi olla mielenkiintoinen tai hyvinkin melankolinen. Masentuneiden ihmisten olisi hyvä kiertää nämä elokuvat kaukaa, huolimatta siitä, että niiden ohjaajat Mr. Lars von Trier (Melancholia) ja Mr. Lorena Scafaria (Seeking a Friend for the End of the World) ovat saaneet niihin mukaan toivonpilkahduksen kaiken lopun odottamisen keskellä.

Asteroidien rinnalle on erityisesti nostettu auringon merkitys ihmiskunnalle. Elokuvissa The Quiet Earth (1985) ja Last Night (1998) tarkastellaan auringon aiheuttamia ongelmia maapallolle pienen ihmisjoukon kautta. Last Night -elokuvan ansiona pidetään uutta tyylisuuntausta, jossa ensin keskustellaan valkokankaalla muutama tunti maailmanloppumisesta ja sitten kaikki kuolevat. Dialogin kautta manan maille. Joten tässä kohtaa lienee syytä osoittaa kiitos rainan kynäilleelle ja ohjanneelle Mr. Don McKellarille. Viimeisin esimerkki auringon vaikutuksesta maapallon kohtaloon saatiin elokuassa 2012 (2009), josta mieleen parhaiten jäi kyllä mahtavien tulva-aaltojen lisäksi ’you heard it from Charlie’-tiedotukset.

Avaruuden puolelta tuleviin uhkiin on luonnollista lisätä myös kaikenlaiset alienit, joista hyvä esimerkki on Invasion of the Body Snatcher’s (1956, 1978, 1993). Vuoden 1978 Mr. Philip Kaufmanin ohjaama elokuva on brutaalein, sillä se ei jättänyt ihmiskunnalle mitään toivoa tulevasta. Sen sijaan vuosien 1956 ja 1993 elokuvissa meillä jäi sentään hiuksenhieno mahdollisuus selviytyä ihmisruumiin napanneiden avaruusolioiden keskuudessa. Avaruusolioiden puolelle maailmanlopun elokuvissa pitää myös laskea Knowing (2009), missä Nic Cage yrittää turhaan pelastaa maailmaa. Maailmasta sentään kuitenkin pelastuu kaksi lasta ja pupu. Mukaan listaan ehkä pitäisi kuitenkin vielä lisätä War of the Worlds (2005), jossa ohjaaja Mr. Steven Spielberg pääsee järkyttämään kansalaisia heitä syövien alienien kautta. Onneksi Mr. Tom Cruise kuitenkin pelastaa tilanteen (jälleen kerran). Omanlaisena alien-versio on myös elokuva The Day the Earth Stood Still (1951, 2008) missä maahan lähetetty Klaatu (Keany Reeves) ei pidä ihmisten toisiaan ja luontoa tuhoavasta luonteesta vaan päättää tuhota maapallomme. Vuoden 2008 versio oli hyvä, mutta alkuperäinen oli vielä parempi. Suosittelen sen katsomista.

Ja sitten tietenkin ovat ne zombit. Niiden keksimisen jälkeen zombien aiheuttamalla ihmisten joukkotuholle ei ole näkynyt loppua. On vain pakko miettiä, että mitä sitten tapahtuu, kun zombit ovat zombisoineet tai syöneet kaikki ihmiset. Alkaako silloin zombien välinen kannibalismi. Joka tapauksessa aiheesta on olemassa monia esimerkkejä, joista viimeinen on World War Z (2013). Sitä ovat edeltäneet muun muassa baariin paenneet ihmiset elokuvassa Shaun of the Dead (2004), 28 Days Later (2002), 28 Weeks Later (2007). Siinä missä ohjaaja Mr. Danny Boyle onnistui luomaan edes jonkin verran toivoa paremmasta ensimmäisessä 28-elokuvassaan, toinen leffa vei sen mukanaan. Ihmiskunnnan loppu on lähellä, eikä sitä voi mitenkään estää. Zombieland (2009) elokuva sopii myös joukkoon, vaikka se esittääkin toivoa enemmän kuin aiemmat versiot.

Ydinpommien ja asteroihin rinnalla maailmanlopun on esitetty tulevan erilaisten pöpöjen ja virusten avulla. The Last Man on Earth (1964) esittämä viruksen autioittama maapallo oli niin vakuuttava, että se sai modernisoinnin I Am Legend (2007) elokuvan myötä. Yksi ainoa tiedemies etsii ratkaisua virukseen, joka on muuttanut muut ihmiset zombeiksi, mutta hänkään ei voi elää ikuisesti. Varsinaista maailmanloppua ei elokuvasa 12 Monkeys (1995) tapahdu, mutta sitäkin enemmän siinä korostetaan viruksen merkitystä ihmiskunnan tuhoamisessa. Vain yksi mies voi sen kenties estää. Samanlaista joukkohysteriaa voi tarkastella tietenkin myös Contagion-elokuvasta (2010), jossa ei kyllä ihmiskunnan tuho ollut vielä kovinkaan lähellä.

Viruksiin ehkä voitaisiin liittää myös hedelmättömyyden ongelma. Elokuvassa Children of Men (2010) ihmiskunta on kuolemassa pois, koska uusia ei enää synny, kunnes yksi tapaus voi kenties muuttaa kaiken. Ja hedelmättömyydestä päästään hyvin kannibalismin pariin. The Road (2010) elokuvassa maailma on jo suhteellinen tuhoutunut, mutta ihme kyllä yhä pystyssä. Ihmiset sen sijaan vaikuttavat pystyvänsä jatkamaan elämäänsä vain kannibalismin kautta. Samanlaiseen joukosta poikkeavaan maailmanlopun käsittelyyn kuuluu myös The Rapture (1992) elokuva, joka käsittelee Ilmestyskirjan mukaista maailmanloppua. Siinä maailmanlopun odottelu johtaa mielenkiintoisiin johtopäätöksiin. Aihe jumalallisesta maailmanlopusta oli kuitenkin liikaa joillekin katsojille, eikä se saavuttanut sille kuuluvia katsojia. Jos on mahdollista, korjaa asia. Samanlaisiin maailmanlopun tunnelmiin päästään Take Shelter (2011) elokuvassa, jossa Michael Shannon on joko idiootti, joka haaveilee maailmanlopusta tai perhettään suojelemaan pyrkivä isä, jolla on vahva ennakkokuva tulevista tapahtumista. Take Shelter on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Yksittäisiin erityisiin teemoihin sopii myös The Matrix (1999), jossa maapallo on muuttunut sananmukaisesti bittiavaruudeksi. Tekoälyn syntymisen myötä koneet päättivät ottaa vallan ja muuttaa ihmiset Matrixiin kuuluviksi osiksi ja koneita lataaviksi yksiköiksi. Vain pieni vastaliikeryhmä pystyy laittamaan heille kampoihin. Matrixin teemoihin sopii myös hyvin Terminaattori koneiden kapinan kautta. The Terminator (1984) ja Terminator 2: Judgement Day (1991) saivat kyllä ensi-iltansa paljon ennen Matrixia, mutta samasta koneiden alaisuudesta on saatu aikaan kuitenkin mielenkiintoiset omanlaisensa elokuvat.

Myös animaatioiden puolelta on omalla tavallaan otettu kantaa maapallon tuhoutumiseen. Sen teki vuonna 2010 WALL-E, jossa ympäristön tuhosta sai syyttää vain itseään. WALL-E sitten koitti parhaan kykynsä mukaan siivota jälkiämme. Samanlaiseen ihmisen itsensä aiheuttamaan ongelmaan maapallon tuhoutumisessa kuuluu elokuva The Day After Tomorrow (2004), missä ilmaston lämpeneminen aiheuttaa Colf-virran vaikutuksen jäisen muuttumisen. Ja jotta ei pysyttäisi täysin fiktiivisella puolella on tähän listaan pakko laittaa lopuksi vuonna 2006 ensi-iltansa saanut presidentillinen elokuva An Inconvenient Truth, jossa Yhdysvaltojen varapresidentti Mr. Al Gore yrittää puhua järkeä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta maapalloomme.

Osastot: Elokuvia ja elämää
Henkilöt: guidelines
Kommentit
blog

Vastaa

report
podcast