VALIKKO
blog

Thomas Odd

ODD THOMAS Poster 02

Pico Mundon paikallisessa pikaruokalassa murkinoita kokkaava Thomas Odd (Anton Yelcin) ei ole mikään tavallinen hampurilaisen kääntäjä, vaan nuorukainen näkee myös aaveita. Outo ominaisuus johtaa Thomaksen mitä mielenkiintoisempiin tilanteisiin, joita valkokankaalla päästään nyt näkemään. Nyt valkokankaalla nähdään Odd pikku kuppilassa kääntämässä lättyjä ja samaan aikaan yrittämässä ehkäistä massamurhaa, josta hän saa ennakoivia vieraita bodakioiden merkeissä. Apuna hänellä on tässä uskollinen tyttöystävänsä Stormy Llewellyn (Addison Timlin) ja paikallinen sheriffi Wyatt Porter (Willem Dafoe) innokkaine apureineen.

Mikäli elokuva miellytti kehoitan kääntymään paikallisen kirjaston puoleen. Tarinan kirjoittaja Mr. Dean Ray Koontz on kirjoittanut useita satiiren kauhun omaavia yliluonnollisia trilleitä, joista jo 19 on löytänyt tiensä valkokankaallekin. Odd Thomas on näistä viimeisin. Mikäli Odd seikkailuineen ja Vegasiin suuntaamiseen kiinnostaa, voimme elää toivossa, että lisää olisi tulossa. Mr. Koontz on kuitenkin kynäillyt vielä pari teosta nyt nähdyn lisäksi. Niitä ovat Forever Odd (2005), Brother Odd (2006), Odd Hours (2008), Odd Apocalypse (2012), Odd Interlude (2012) sekä Deeply Odd (2013) ja luvassa olisi vielä kuulemma In Odd We Trust ja Odd Is On Our Side.

Ohjaaja Mr. Stephen Sommers on tehnyt itseään tunnetuksi erityisesti Muumio-elokuvien (1999, 2001) myötä. Muutkin miehen ohjaamat elokuvat ovat olleet suhteellisen toimintapainotteisia (The Scorpion King – 2002, Van Helsing – 2004 ja G.I. Joe: The Rise of Cobra – 2009), joten oli mielenkiintoista nähdä miten vähän rauhallisempi meno valkokankaalla oikein onnistui. Tai siis ainakin yritelmä rauhallisempaan menoon, sillä vaikka leffa ei edennytkään koko ajan sata lasissa eteenpäin, se piti minua kyllä riittävän tiukasti jännityksen ja sen rakentamisen otteessaan. Tämän lisäksi ohjaajaa on kiitettävä asiallisesta erikoistehosteiden käytöstä. Bodakit palvelevat tarkoitustaan, ruumiit ovat uskottavia ja erikoistehosteiden parissa ei vietetä liikaa aikaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että Odd Thomas, ei ole mikään perinteinen karvapallo-elokuva, joka loistaisi pitkälle pimeässä yössä erikoistehosteidensa ansiosta.

http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2013/07/ODD-THOMAS-Image-15.jpg

Elokuvan etu on ehdottomasti se, että Odd Thomas ei jää märehtimään omaa kohtaloaan tai taitonsa vaikutusta omaan elämäänsä. Se ei myöskään lilli jossain romantiikan kääreissä Stormyn ja Oddien välillä. Vaan kaiken tämän sijaan se aloittaa kunnolla suorasta toiminnasta. Alkusepustukset käydään nopeasti läpi ja sen jälkeen mennäänkin eikä meinata. Juoni etenee suhteellisen tasaisesti tarjoillen muutamia yllätyksiä niin elävien kuin kuolleidenkin taholta. Ja se on myös riittävän jännittävä.Tässä kohtaa lienee tunnustettava, että välillä piti laittaa sormet korviin ja silmät kiinni, kun tahti alkoi mennä liian pelottavaksi meikäläisen kapasiteetille. Mutta tulipa taas todistettua samalla rakkaalle pikkuveljelleni, että minulla on edelleen ne omat ikärajat ja Odd Thomas täytti kaikki OSAS-kriteerit.

http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2013/07/ODD-THOMAS-Image-18.jpg

Teinidraamaa ja makaaberia huumoriawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
kuolleiden ja elävien parista, joka on ihan pakko käydä katsomassa uudelleen ennenkuin se häviää Tampereen elokuva-teattereista. Tämä siitäkin huolimatta, että leffan aikana sen tapahtumia jännitti ihan liian paljon, mutta kun nyt kaiken tietää, ensi kerta voi olla jo parempi / uskaliaampi. Kirjan lukeneille elokuvaversio voi olla pettymys, sillä Oddin elämässä merkittävien hahmojen rooli jää aika pieneksi. Mutta muuten elokuva on kyllä saatu hyvin tiivistettyä kasaan ja pidettyä siinä loppumetreille saakka. Oddin kotiinpaluu ehkä antaa joitakin vinkkejä tulevasta, mutta …. ei kerrota kaikkea. Suosittelen leffaa erittäin lämpimästi niille, jotka haluavat nähdä hieman erilaisemman toiminnallisen teinidraaman. Tässä pojan ja tytön välillä on jo valmis rakkaus, eikä nuori mies myöskään pohdi omaa kohtaloaan koko leffan ajan, vaan Odd Thomas pääsee nopeasti alkuun ja vie katsojaa mukanaan yllätykselliseen loppuun asti. Kuolleiden kanssa kommunikointi saa ihan uuden merkityksen leffan myötä ja toivon kovasti, että Odd Thomas saa valkokankaalla vielä runsaasti jatkoa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

”I see dead people. But then, by God, I do something about it.”

news
Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , partner
Kommentit

Vastaa

trademarks
information